Eilisen lukemisia: Punainen viiva

Kirjallisuuden yksi hienoimpia piirteitä on sen kyky päästää ihminen aikamatkalle.

Ilmari Kiannon Punainen viiva (ilm. 1909) onnistuu heittämään lukijansa sujuvasti 1900-luvun alun Suomeen, Kainuun korpeen, tavallisten Romppasten elämään.

Kirjassa eletään talvea 1906 - 1907. Korpiloukon väki kuulee eduskuntavaaleista ja mahdollisuudesta saada sorretun työväen ääni esille. Punainen viiva on merkintä äänestyslipukkeessa, tiukasti puristetun kynän vetäisy kohti parempaa elämää.

Historiallisiin tosiasioihin viittaaminen auttaa tietysti aikamatkailussa, mutta minut yli sadan vuoden takaiseen aikaan heitti Kiannon kieli. Kirjailija voi kuvailla ansiokkaasti paikkoja, tapoja ja kulttuureja vuosien takaa, mutta kieli on se, joka tuo lukijalle menneisyyden rytmin, ihmisten äänen ja hengityksen. Kiannon kieli on mukana jokaisessa suksenpotkussa ja räkäisen sairaan lapsen huudossa. Kielen poljento vie aikaan, jota ei enää ole.

Ja voi hyvä ihme sentään, kuinka liikuttavan aitoja korpiloukkolaiset ovat tietämättömämyydessään. Heidän hämmennyksessään ja uuden pelossaan on huimasti samaa kuin Juhani Ahon Rautatien Matissa ja Liisassa, jotka joutuvat kohtaamaan kiskoilla kulkevan hirvityksen.

Niin kuin monessa menneisyyteen vievässä romaanissa, Punaista viivaa lukiessa voi vain ihmetellä, miten toivottoman vähän ihminen mihinkään koskaan muuttuu tai viisastuu. Tai maailma ylipäänsä. Nyt me toljotamme vaikkapa tietokoneiden ja muun tekniikan ihmeellisyyksiä samoin kuin korpiloukkolaiset äänestyskoppia tai Matti ja Liisa rautatietä.

Punaisessa viivassa idästä tuleva karhu saa kylän koirat haukkumaan levottomasti. Kontio nukkuu ja kääntää kylkeään, mutta kun se lopulta herää ja hermostuu, on jälki hyvin rumaa. Myös tältä osin Kiannon teos on täysin tätä päivää.

Lukemassani kirjan pokkariversiossa on järjettömän hieno kansi. Äkkiseltään en löytänyt tietoa, onko tämä teoksen alkuperäiskansi. Voisi kyllä olla. Hienoa graafikontyötä, sanon minä.

****

Että päivää vaan: täällä ollaan pitkäksi venähtäneen kirjoitustauon jälkeen. Jospa tästä taas vauhtiin pääsisi.

Pidä hai liikkeessä

Helteisellä äikäntunnilla koulun pihalla puhuimme tänään kielen muuttumisesta. 

Kuudesluokkalainen oppilaani tiivisti asian kertakaikkisen hienosti: 

"Kieli on kuin hai. Jos se ei liiku, niin se kuolee." 

Että tulee hyvä mieli, kun koululaisen suusta singahtaa tuollainen oivallus. 

Blogathon, 31. päivä: Uudissanat suomessa ja virossa - and a goodbye to Blogathon

Juttelin tänään erään virolaisen kanssa, jonka kanssa tuli puhetta uudissanoista. Kerroin, että suomen kielessä ei ole kunnollista vastinetta englannin kielen start up -yritykselle.

Viron kielessä on. Se on idufirma.

Puhetta tuli myös ravintolapäivästä ja termistä pop-up-ravintola. Sillekään ei tietääkseni ole suomen kielessä vastinetta (korjatkaa, jos olen väärässä).

Viroksi yhden päivän ravintola on ühepäevarestoran.

Sanoinkin juttukaverilleni, että suomeksi tuonkaltaista muotoa olisi mahdoton käyttää, sillä yhdyssanan sijaan pitäisi käyttää sanaliittoa, mutta sen lausumisen aikana ehtisi nukahtaa. Tai no, ehkäpä sanamuoto saattaisi vakiintua yhdenpäivänravintolaksi, mutta kömpelö se olisi.

Suomen kieli on viroon verrattuna arkaaisempaa. Virosta ovat monet sanojen loput ja kieltävääntävät diftongit kuluneet pois. Tällaisia esimerkkejä kuullessaan alkaa tuntua, että myös uudissanojen muodostus on viroksi helpompaa.

****

This is my last post in Blogathon. It's been an interesting month. I started to blog in English and did it quite a while. Then I noticed I want to turn back to my native language Finnish.

Blogging is something I want to feel comfortable with. Blogging in English went surprisingly well and was definitely an experiment worth trying. But I sure feel most comfortable when writing in Finnish. For me, I think this was the greatest lesson of Blogathon.

Many thanks for the English speaking readers and a big hand to WordCount blog, the host of Blogathon. It's a blog I can warmly recommend for anyone who considers to work (or just to have fun) among freelance writing or blogging.

Hooray, I did it - Blogathon completed! The picture of me (made by my son) shows how happy I am. The hair style is also very correct.

Blogathon, 29. päivä: Uhhaa ja muita viron kielen lainasanoja

"Okei, davai, tsau!"

Näillä kaikilla kolmella sanalla päättyy yleisimmin virolainen puhelinkeskustelu.

Yksikään sanoista ei ole viroa.

Okei on tietysti anglismi. Davai (virallinen kirjoitusasu lienee jotakin muuta kuin tuo) puolestaan on venäjää, ja se tarkoittaa hyvin montaa asiaa. Yleisin merkitys lienee suunnilleen sama kuin okeilla, mutta hokema davai, davai! tarkoittaa myös kaikenlaisia hyvässä ja pahassa lausuttuja kehotuksia kuten ala vetää! tai mennään, mennään!

En puhu venäjää kuin muutaman tervehdyksen verran, mutta davai on alkanut hiipiä minunkin puheeseeni, sillä se on erittäin yleisesti käytetty myös virossa.

Italialaista alkuperää oleva tsau ja sen versio tsauki on, hassua kyllä, yksi tavallisimmista virolaisista tervehdyksistä, niin kohdatessa kuin erotessa. Minulla kesti varmaan pari vuotta ennen kuin rohkenin alkaa sitä käyttää, sillä luulin pitkään, että tsaun käyttäminen on jokin vitsi. Ei ole.

Kuten näistäkin pienistä sanoista huomaa, viro imee jatkuvasti lainasanoja toisista kielistä. Mutta sehän ei ole mikään ihme. Niin tekevät kaikki kielet.

Joskus kuitenkin toivoisi, että aivan kaikkea ei lainattaisi.

Kävelin tänään Tallinnan keskustassa skeittaavien poikien ohi. Kuulin, kuinka porukassa joku nuorista kivahti toiselle "Mine vittu!" (mine = mene).

Teki mieli mennä sanomaan, että keksikää kiltit jokin omakielisempi solvaus.

****

Kuvan pienessä valurautapannussa on Meri- ja ilmailumuseon ravintolassa tarjoiltua uhhaata. Opin viime viikolla lopultakin, mitä uhhaa tarkoittaa.

Se on kalakeittoa, jonka oikeaoppisesta valmistustavasta jokaisessa virolaisperheessä on oma käsityksensä. Veikeältä kuulostava sopan nimitys on peräisin venäjän kielestä.

Blogathon, 25. päivä: Blogihaasteen loppusuoralla

Kuten arvoisa lukija on saattanut huomata, Eilisen uutisissa on menty toukokuun ajan kovasti englantipainotteisesti. Olen osallistunut Blogathon-blogihaasteeseen.

Kuvittelin kirjoittavani englanniksi vain silloin tällöin, mutta kävikin päinvastoin: olen sohinut vieraalla kielellä lähes koko kuukauden.

Haasteen alussa kerroin aina vannoneeni, etten koskaan kirjoita julkisesti vieraalla kielellä. Periaatteet on näköjään tehty rikottaviksi, ja aivan hyvä niin. Tämä kuukausi on ollut kelpo harjoitusta englanniksi kirjoittamiselle. Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka helposti vieraskieliset tekstit ovat syntyneet, kun vain on ollut postauksen idea päässä.

Mutta eihän se omalta tunnu. Ennen kaikkea tuntuu tyhmältä, kun en pysty ilmaisemaan itseäni niin verevästi kuin suomeksi osaisin. Olen kipeän tietoinen siitä, että englanninkielinen tekstini vilisee kirjoitusvirheitä. Prepositioita työnnän tekstiin fiilispohjalta. Muutama päivä jonkin tekstin kirjoittamisen jälkeen huomaan ko. postauksessa naurettavan kirjoitusvirheen tai ajatus-aivopierun. Kämmenellä on tullut iskettyä otsaa jo aika monta kertaa.

Siksipä luulen, että Blogathonin päättymisen jälkeen palaan yhtä blogikokemusta rikkaampana hyvillä mielin bloggaamiseen äidinkielellä. 

Vaikka voisihan sitä kokeilla viroksi bloggaamista... 

****

Blogihaasteen lisäksi tämän päivän toinen hauska haaste oli askarrella marsipaanista jokin hahmo ja maalata se karamelliväreillä. Kuvassa on vanha norsunmuotoinen marsipaanimuotti, jota voi ihailla virolaisen Kalevin makeistehtaan marsipaanityöpajassa. Kuvassa pilkottaa myös marsipaanista tehty kani, joka ei todellakaan ole omien kätteni työtä, vaan Kalevin koulutettujen marsipaanimestareiden käsialaa.

Keep it simple

Finnish, my dear native language. 15 cases for nouns, always so practical, always so compact. Prepositions and postpositions are sooo lame.

The picture is from here.

Blogathon, Day 4: Finns, those lucky bastards

My dear son, 4 years old, has just learned to read.

First of all - it is huge to follow the process. How amazing it must be when the whole world of funny symbols opens up to you.

I was six years old when I learned this great skill. I remember the moment sitting on the living room couch when I suddenly noticed that the subtitles of Dallas (yep, Bobby, Sue Ellen et al.) made sense to me. "Pamela, we need to talk. But first I need a drink."

Secondly: when I watch my son reading I feel enormous gratefulness. Thank God we are Finns!

Finnish is a language that is basically always pronounced the same way as it is written. A is always pronounced as a in the English word car. It won't suddenly change to something else like in the words cake or watch. It there are two aa's, it is just pronounced longer. Simple as that. 

I mean gosh, how do kids learning other languages make it? Finns don't for example need those silly spelling contests what they have in anglo-saxon countries. When you learn the letters and you learn to read you automatically are able to spell. 

I was talking about this with a lady I know. She suggested that maybe Finns' great success in PISA studies is just because reading, the basic skill, is learned so fast. You have plenty of time and energy for other things when you learn to read easily. Who knows. It certainly doesn't hurt. 

But to be honest - to learn the technique of reading is one thing. You also need to understand what you read and little by little get to know the vast amount of discourses in written (and spoken) language. That learning process won't end on your day of graduation. It is something you need to rehearse through your whole life. 

Blogathon, 3. päivä: Ulkosuomalaisen kovia kokeva äidinkieli

Mahdollisille uusille lukijoille tiedoksi: osallistun toukokuun aikana Blogathon-blogihaasteeseen. Postauksieni kieli on siksi toukokuussa välillä suomi ja välillä englanti.

*****


"No saatko sä hakkaamaan?" 
"Onko meillä sitä alkoholivapaata olutta?"
"Äiti, me korjattiin kiviä!" 

Tunnustetaan tosiasiat. Vaikka kuinka jääräpäisesti koettaisi ulkomailla asuessaan pitää huolta suomen kielensä monipuolisuudesta ja "oikeudesta", vieraskielisyydet hiipivät armotta omaan ja muiden perheenjäsenten puheeseen.

Kaliforniassa asuessa puheeseen alkoi ilmestyä varsin pian englantia, mutta minusta tuntuu, että anglismit on melko helppo karsia pois puheesta, kun taas viron vaikutukset tulevat kieleen salakavalammin. Viron ja suomen läheisyys aiheuttaa sen, että luulee puhuvansa suomea, mutta välillä yllättää itsensä puhumasta todella kummallisin sanakääntein.

Tämän postauksen ensimmäisessä esimerkkilauseessa kysytään, pärjäätkö sinä, selviätkö sinä. Viron kielessä se kysyttäisiin "kas sa saad hakkama?" Verbi saada hakkama on virossa hyvin tavallinen ja se livahtaa suomeen helposti. Mihinkään pieksemiseen asia ei liity mitenkään, ei edes sananpieksentään.

Viron kielen -ton- ja -tön-loppuisia sanoja muodostetaan usein lisäämällä sana -vaba pääsanan loppuun. Alkoholiton on alkoholivaba. Etanoliton kynsilakka on etanolivaba ja sokeriton suhkruvaba. Välillä joudun tosissani keskittymään, että osaisin käyttää suomalaista muotoa.

Viimeisin esimerkki tulee kaksivuotiaalta tyttäreltäni, joka pari päivää sitten kertoili tohkeissaan kivien korjaamisesta. En meinannut tajuta, mistä oikein on kyse, kunnes muistin: suomen kerätä-verbi on viroksi korjama.

Voi olla, että pidempiaikainen oleskelu Virossa vaikuttaa myös suomen kielen ääntämiseen. Viron kieli on paljon suomea etisempi, mikä tarkoittaa, että viro ääntyy suussa paljon edempänä kuin takavokaalien täyttämä, kurkkuun painuva suomi. Myös viron liudentuneet l-äänteet lisäävät kielen ääntämiseen laulullisuutta.

Suomeni ei varmasti vielä kuulosta virolta, mutta sen huomaan, että koko ääntöelimistö asettuu salamana toiseen asentoon kun puhuessani vaihdan lennossa suomesta viroon. Tuntuu myös, että puhun viroa korkeammassa rekisterissä kuin suomea. Aivot ovat ihmeellinen värkki.

Tartossa asuvien suomalaisten puhumasta suomen ja viron sekakielestä voi lukea tästä viro.nyt-lehden jutusta.

Ike iskee

"On kuin ihmiseltä olisi leikattu siivet pois."

"Sydämessäni ei ole rikoksen muruakaan."

Luettuani aamulla Nova-tuomioista aloin odotella Kanerva-metaforia. Ja kas, sieltähän niitä alkoi tulla.

Näppäilytaito peruskoulun opetusohjelmaan?

Täällä blogissa olen sattunut pari kertaa ottamaan puheeksi näppäilytaidon merkityksen sujuvalle kirjoittamiselle.

Näppäilytaito-aktivistit ovat laittaneet pystyyn verkko-adressin, jonka avulla koetetaan edistää näppäilytaidon opetuksen saamista peruskoulun opetusohjelmaan. Verkko tursuaa kaikenlaisia adresseja eikä niiden vaikutuksesta ole mitään takeita, mutta hyvä, että tässäkin asiassa yritetään.

Mutta eikö näppäilytaidon pitäisi olla myös osa mediakasvatusta ja sen opettamista? Tätä mietin selaillessani viime vuonna ilmestynyttä Opetushallituksen tekemää toimintaohjelmaa Lapset ja nuoret mediaosallistujina. En mielestäni löytänyt toimintaohjelmasta pienintäkään mainintaa siitä, että näppäilytaidon opettaminen voisi olla mediakasvatusta. Löysikö joku muu?

Medialukutaito, jota eri-ikäisille tenaville mediakasvatuksen keinoin koetetaan opettaa, on mielestäni sekoitus tietoa ja taitoa. Ja siellä taitopuolella tietokoneen käyttö on järkyttävän tärkeässä asemassa. Opetellaanhan käsin kirjoittamistakin varten perustekniikka, jonka jälkeen jokaisen oma käsiala muotoutuu sellaiseksi kuin muotoutuu. Yhtä lailla nykyajan koululaisille olisi syytä opettaa koneella kirjoittamisen perustekniikka. Kukin voisi sitten kehittyä siinä niin hyväksi kuin haluaa.

*****

En voi tässä yhteydessä olla puuttumatta OPH:n toimintaohjelman kieleen. Manailin taannoin myyntisuppiloita ja konversioita, mutta kyllä tämä viranomaistenkin kieli on puisevuudessaan aivan omaa luokkaansa. Toimintaohjelman esittelytekstissä on muun muassa seuraavia kuolan suupielestä valumista aiheuttavia sanoja:

toimintaohjelma, tulossopimus, kehittämis- ja toteuttamissuunnitelma, työprosessi, toimeksianto, demokratiakasvatus, toteutuminen 


Krooh... Mitä olinkaan sanomassa? Ai niin sitä, että moni viranomainen joutaisi kyllä demokratiakasvatuksen tunnille, sillä kovin demokraattista tällainen tavallista kansalaista vieraannuttava kieli ei ole.

Smart Board In The Ghetto

Tallinnan Lasnamäen kaupunginosaa ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa kauniiksi. Henkeäni alkaa ahdistaa joka kerta, kun ajan Lasnamäen läpi.

Mutta onneksi kaupunginosan sisällä voi päätyä lämpimiin, mukaviin kohtaamisiin.

Olen mukana Virossa asuvien suomalaisten vapaaehtoisverkostossa, jonka jäsenet käyvät virolaisissa kouluissa kertomassa oppilaille esimerkiksi Suomesta, suomalaisuudesta ja suomen kielestä. Kyläilykohteina ovat koulut, joissa opiskellaan suomea. Täkäläiset opettajat toivovat kovasti, että suomea opiskelevat kuulisivat kieltä myös meidän natiivien kielenpuhujien suusta.

Tein tänään tällaisen reissun kahteen virolaislukioon. Toinen oli hieman Tallinnan ulkopuolella sijaitseva täysin vironkielinen lukio ja toinen lasnamäkeläiskoulu, jossa oikeastaan kaikki oppilaat ovat venäjänkielisiä.

Reissu oli jälleen mainio testi sille, miten omat mielikuvat ja ennakkokäsitykset pitävät paikkaansa. Vironkielisempi koulu oli ulkoa päin katsoen harmaa neuvostorakennus, mutta sisällä koulutalossa olisi voinut kuvitella olevansa missä tahansa modernissa suomalaiskoulussa. Tilat olivat kauniit ja valoisat.

Oppilaat olivat herttaisia ja kuuntelivat kiltisti, mutta kuten vähän arvelin, oma-aloitteisia kysymyksiä ja keskustelua ei heistä kovasti irronnut. En moiti - aivan samanlainen sitä oli itsekin!

Toisessa vierailukohteessani Lasnamäellä oli erilainen meininki. Opiskelijat katselivat vierasta jotenkin uteliaammin ja avoimemmin silmin ja näin, että kaikilla oli edessään vihkot täynnä vieraalle kirjoitettuja kysymyksiä, joita he innokkaasti esittivät ja joihin parhaani mukaan tunnin ajan vastasin. Vastauksistani opiskelijat tekivät ahkerasti muistiinpanoja. Kokemukseni siitä, että venäjänkieliset virolaiset ovat lähes poikkeuksetta virolaisia avoimempia, sosiaalisempia ja rohkeampia, piti paikkansa täälläkin.

Kyläilykohteeni Lasnamäellä sijaitsi keskellä kurjaa betoniviidakkoa. Koulurakennus oli parhaat päivänsä nähnyt. Silti sisällä luokkahuoneessa pääsin opiskelijoiden kohtaamisen lisäksi opettelemaan Smart Boardin käyttöä. Luokassa ei ollut liitu- tai tussitaulua, vaan pelkkä SB. Kun tajusin, että SB-kynästä ei tulekaan väriä taululle, säntäsi ryhmän ainoa nuori mies hätiin ja käynnisti tietokoneen ja videotykin. Opiskelijat saivat myös annoksen poro-huumoria, kun minä koetin ymmärtää, miten elektroninen taulusieni toimii.

Ja koska Virossa mitään ei tapahdu ilman kukkien antamista, pääsin minä kouluvierailulta kotiin upea kukkakimppu mukanani.

Lisäksi mukaan tuli muisto mukavasta kokemuksesta. Enkä nähnyt yhdenkään opiskelijan nukahtavan. Työvoitto!

Tää vajoais nyt myyntisuppiloon

Ystävä vinkkasi internet-markkinointifirmasta, jonka käyttämä suomen kieli on, krhm, miten sen nyt sanoisi kauniisti...

karseaa.

Vai mitä te ajattelette näistä:

"Markkinointi- ja myyntisuppilon keskiosassa on kyse siitä, miten konvertoitsaamastasi liikenteestä prospekteja ja liidejä. Sekä miten suunnittelet ja toteutat markkinointiautomaatiota siten, että liideistä ja prospekteista tulee todennäköisimmin ostavia asiakkaita. Työkaluina käytetään toimintaan ohjaavia elementtejä, saapumissivuja, blogi-artikkeleita, konversiolomakkeita, sähköpostimarkkinointia ja sosiaalista mediaa."


"Sinulla tulee olla hyvät työkalut markkinointiautomaatiota (lead nurturing) varten. Jo siinä vaiheessa kun luot toimintaan ohjaavan elementin (call-to-action) ja konvertointisaapumissivun (landing page) tulee sinulla olla markkinointiautomaatio suunniteltu ja toteutettu. Kun kävijä on konvertoitunut liidiksi, siirtyy hän automaattisesti siihen vaalmisohjelmaan mikä kyseiseen lomakkeeseen on liitetty. Markkinointiautomaation tehtävä on opastaa potentiaalista asiakasta suppilossa eteenpäin kohti lopullista päämäärää; ostotapahtumaa. Markkinointiautomaatio toteutetaan sähköpostien avulla. "

Voihan tietysti olla, että teksti on tarkoitettu piinkoville it-ammattilaisille, joille konvertoinnit, suppilot, prospektoinnit, liidit ja konvertointisaapumissivut ovat selvää pässinlihaa. 

Jos taas on tarkoitus saada firman asiakkaaksi esimerkiksi pk-yrityksiä, jotka koettavat saada nettisivuilleen enemmän liikennettä ja sitä kautta yritykselleen enemmän asiakkaita, on tällä markkinointifirmalla vielä hieman petraamista omassa viestinnässään. 

Mitäpä sitä yrityksen markkinoinnissa kirjoittamisen ammattilaisia käyttämään. 

Kapulakielisesti lasten ruokailusta

Turun kaupunginkirjastossa on vielä tämän kuun loppuun asti nähtävänä valokuvanäyttely Katseet aterian äärellä - voimauttavia valokuvia.

Voimauttava valokuvaaminen vaikuttaa hienolta asialta, ja tämän näyttelyn teema tuntuu näin pienten lasten äitinä varsin kiinnostavalta. Kuvat ovat varmasti puhuttelevia ja sympaattisia. Jos olisin Turussa, voisin vallan mainiosti käydä näyttelyn katsomassa.

Mutta voi herran tähden, millainen esittelyteksti näyttelylle on kirjoitettu.

Into näyttelyyn tutustumiseen laantuu aika tavalla, kun pitää ensin esittelytekstistä tavata sanat ja termit voimauttava valokuvaaminen, prosessi, terapeutti, merkityksellistää, voimauttava kuvaustapahtuma, osapuoli, kuvausprojekti, menetelmäohjaaja, jatkokoulutus, päättötyö ja menetelmä.

Juuri tällaisissa tapauksissa minua jurppii eniten suomen kielen kehno käyttö. Asia on hyvä ja kaikin tavoin kannatettava, mutta siitä on kirjoitettu täysin väärin - näyttelyn toteuttajan, ei asiakkaan näkökulmasta.

Häsäri

Eilisillan postauksessa pähkäiltiin suomenkielistä vastinetta Twitterissä käytettävälle hashtag-sanalle. Kiitoksia kommentoijille, joille jo kommentilootassa lyhyesti vastasin.

Yksi kommenteissa tulleista ehdotuksista oli avainsana. Täältä Yksityisen kielitoimiston nettisivulta (jossa on muuten todella paljon oivallista kieliasiaa) voi lukea napakan artikkelin, miksi juuri avainsana olisi toimiva. Enpä keksi itsekään parempaa yleiskielistä, asialliseen käyttöön sopivaa sanaa.

Kommenttilootassa kolmantena ehdotettiin häsäriä ja pam - oma suosikkini oli siinä! Minun kielikorvaani se kuulostaa hyvin luontevalta, sellaiselta, jota voisin oikeasti käyttää.

Häsäri on sananmuodostuksen puolestakin toimiva, sillä siinä on suomen kielessä hyvin tavallinen -Ari-johdin, jonka avulla kielessämme tehdään tyyliltään usein hieman kevyempiä sanoja (veskari, räppäri, rekkari, jännäri).

Sekä avainsanan että häsärin ongelma on minusta se, että kummastakaan ei saa luonnikkaasti teonsanaa. "Laita twiittiin avainsanaksi sejase" tai "Pistä twiitin häsäriksi sejase" ovat edelleen vähän turhan pitkiä.

Hauskahan tätä aihetta on pyöritellä, mutta veikkaan, että tässäkin tapauksessa aika ja käyttäjät määrittävät sen, mikä suomenkielinen vastine jää käyttöön, jos jää. Ennen kaikkea toivon, että suomenkielisen versio lötyisi, kun kerran Twitteriä muutenkin voi käyttää suomeksi.

Viron kielessä hashtag on muuten teemaviite. Suomelta näyttävä sana on ihan viroa ja tarkoittaa sitä, miltä näyttää. Vaan kyllä virossakin enemmän käytetään tägi-sanaa.

Tästä tuli aasinsilloitse mieleen: miten kävi sen Hesarin sanakeräyksessä ehdotetun sormitietokoneen? Käyttääkö sitä kukaan missään?

Risuja hashtagille

Twitterin puolella oli maanantai-illan ratoksi muutaman käyttäjän kanssa ideoiden vaihtoa siitä, mikä voisi olla sopiva suomennos hashtag-sanalle. Keskustelun taisi polkaista käyteen twitteristi @laurakarppinen, ja mukana varsin luovassa ideoinnissa olivat ainakin @AMakinen, @kielipoliisi ja @hponka (suokaa anteeksi, jos unohdin jonkun).

Kyseessä tuskin oli ensimmäinen saati viimeinen kerta, kun aihetta pähkäiltiin. Hashtag on aika kamala sana suomen kieleen ympättynä, joten omakieliselle vastineelle olisi totisesti tarvetta.

Viestien vaihdossa keskustelijat heittivät enemmän tai vähemmän kieli poskessa seuraavia ehdotuksia:

- tägi
- aihemerkki
- aihetunnus
- aihelinkki
- aihesana
- risuaita
- twiketti

Keskustelijat totesivat, että tägin vahvuus on sen lyhyydessä. Siitä voi myös vaivatta tehdä verbin tägätä, vaikka kovin vieraskieliseltähän se näyttää ja kuulostaa. Mutta sille ei voi mitään, että "tägää twiittisi" on aika paljon lyhyempi tapa ilmaista asia kuin "merkkaa twiittisi aihetunnuksella", kuten @laurakarppinen asiaa kuvasi.

Onko blogin lukijoilla ehdotuksia? Onko joku kuullut, että jossakin muussa kielessä sanaa olisi käännetty? Mistä tulikin mieleeni, että täytyypä kysellä virolaisilta twitteristeiltä, onko vironkielistä vastinetta jo olemassa.

***

EDIT klo 22.36 Poistin pari kirjoitusvirhettä.

Oho

Korjatessani kirjoitusvirhettä esittelytekstini kolmannesta (argh!) lauseesta, tuli mieleeni hengen lujuutta ja nöyryyttä opettanut kokemus jostakin vähintään kymmenen vuoden takaa.

Olin opiskelija tavanomaisessa jokakeväisessä kesätöidenhakupaniikissa. Hakkasin hakemuksia sinne tänne ilman päätä ja häntää.

Erääseen lehteen lähetin mielestäni todella vakuuttavan hakemuksen. Harmittelin, kun lehdestä ei kuulunut mitään. Vilkaisin uudestaan hakemuskirjettäni.

Olin kirjoittanut hakemuksessa jotakin vahvasta kielioppiosaamisestani.

Minulla oli kirjoitusvirhe sanassa "kielioppi".

Toivottavasti kyseisessä lehdessä ei kopioitu kirjettäni kovin monelle ilmoitustaululle viikon parhaana huumoripläjäyksenä.