Näytetään tekstit, joissa on tunniste kymmensormijärjestelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kymmensormijärjestelmä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Näppäilytaito peruskoulun opetusohjelmaan?

Täällä blogissa olen sattunut pari kertaa ottamaan puheeksi näppäilytaidon merkityksen sujuvalle kirjoittamiselle.

Näppäilytaito-aktivistit ovat laittaneet pystyyn verkko-adressin, jonka avulla koetetaan edistää näppäilytaidon opetuksen saamista peruskoulun opetusohjelmaan. Verkko tursuaa kaikenlaisia adresseja eikä niiden vaikutuksesta ole mitään takeita, mutta hyvä, että tässäkin asiassa yritetään.

Mutta eikö näppäilytaidon pitäisi olla myös osa mediakasvatusta ja sen opettamista? Tätä mietin selaillessani viime vuonna ilmestynyttä Opetushallituksen tekemää toimintaohjelmaa Lapset ja nuoret mediaosallistujina. En mielestäni löytänyt toimintaohjelmasta pienintäkään mainintaa siitä, että näppäilytaidon opettaminen voisi olla mediakasvatusta. Löysikö joku muu?

Medialukutaito, jota eri-ikäisille tenaville mediakasvatuksen keinoin koetetaan opettaa, on mielestäni sekoitus tietoa ja taitoa. Ja siellä taitopuolella tietokoneen käyttö on järkyttävän tärkeässä asemassa. Opetellaanhan käsin kirjoittamistakin varten perustekniikka, jonka jälkeen jokaisen oma käsiala muotoutuu sellaiseksi kuin muotoutuu. Yhtä lailla nykyajan koululaisille olisi syytä opettaa koneella kirjoittamisen perustekniikka. Kukin voisi sitten kehittyä siinä niin hyväksi kuin haluaa.

*****

En voi tässä yhteydessä olla puuttumatta OPH:n toimintaohjelman kieleen. Manailin taannoin myyntisuppiloita ja konversioita, mutta kyllä tämä viranomaistenkin kieli on puisevuudessaan aivan omaa luokkaansa. Toimintaohjelman esittelytekstissä on muun muassa seuraavia kuolan suupielestä valumista aiheuttavia sanoja:

toimintaohjelma, tulossopimus, kehittämis- ja toteuttamissuunnitelma, työprosessi, toimeksianto, demokratiakasvatus, toteutuminen 


Krooh... Mitä olinkaan sanomassa? Ai niin sitä, että moni viranomainen joutaisi kyllä demokratiakasvatuksen tunnille, sillä kovin demokraattista tällainen tavallista kansalaista vieraannuttava kieli ei ole.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Viron presidentti kannustaa sujuvan näppäilytaidon opiskeluun

Tänään Virossa on emakeele päev, eli äidinkielen päivä.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves oli pitänyt puheen äidinkielen päivän konferenssissa ja nostanut puheenvuorossaan esiin myös sujuvan kirjoitustekniikan tärkeyden.

Ilves kannusti puheessaan nuoria kirjoittamaan ajatuksiaan paperille  - tai tietokoneen ruudulle. Hän muistutti, että asioiden kirjoittaminen selkeyttää aina omaa ajattelua.

Tähän liittyen Ilves huomautti, että on harmillista, että usein liian hidas kirjoitustekniikka ei anna nopeasti juoksevien ajatusten lennähtää paperille halutulla tavalla.

"Ajatuksia ei pidä hidastaa, vaan kättä nopeuttaa", totesi Ilves.

Ilveksen mukaan sujuvaa tietokoneella kirjoittamisen tekniikkaa ei hänen mukaansa Virossa opeteta lapsille ja nuorille järjestelmällisesti, vaikka syytä olisi. Hän myös toivoi, että viron kielen kymmensormijärjestelmän oppimiseksi kehitettäisiin sopivia ohjelmistoja.

Näitä ajatuksia minun on helppo kannattaa. Satuin joulukuussa postaamaan samasta aiheesta.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Homma näpeissä

Opiskelin aikanaan vuoden verran liiketaloutta, kehnoin tuloksin. Opintoala oli minulle täysin väärä, mutta onneksi jaksoin olla luennoilla hereillä. Kaikenlaista hyötyä on siitäkin tarpomisesta ollut.

Erityisen iloinen olen siitä, että vaivauduin konekirjoituksen luennoille. Kymmensormijärjestelmän oppiminen osoittautui sittemmin äärettömän tärkeäksi taidoksi.

Kymmensormitekniikkani ei ole lähimainkaan täydellinen, mutta riittävän hyvä siihen, että pystyn tutulla näppäimistöllä kirjoittamaan pitkiä tekstejä nopeasti ja ilman sormiin tuijottamista. En voi käsittää, miten voisin tehdä kirjoitustöitäni ja -harrastuksiani, jos en siihen pystyisi.

Mielestäni konekirjoitus (tai mikä ikinä nimitys olisikaan) saisi olla pakollinen oppiaine jo peruskoulussa. Tietokoneella tehtävät työt tuskin tulevaisuudessa vähenevät. Näppäimistön hakkaamiseen käytetään huikeita määriä aikaa. Kuinka paljon oma työ voisikaan sujuvoitua, jos ottaisi asiakseen opetella oikean kirjoitustekniikan? Minä koin valtavan muutoksen yhdellä konekirjoituksen peruskurssilla. Jo perusosaaminen vie taitoa paljon eteenpäin, saati sitten, että tekniikan hioisi aivan loppuun saakka.

Yläkouluaikoinani koulussamme sai vielä valita konekirjoituksen valinnaiseksi aineeksi. Mikähän mahtaa nykyään olla tilanne suomalaisissa kouluissa, vai onko jo perusoletus, että tenavat ovat oppineet sujuvan kirjoitustekniikan itsekseen? Vaikka olisivatkin, niin aina voi treenata lisää.