Katumuotia Tartosta

Kyllä minun mieleni niin pöllämystyi, kun näin nämä housut Tarton katukuvassa.

Perhonen pakaroiden välissä. Tässä tuntee itsensä jo aika vanhaksi.

Näissä värikkäissä tunnelmissa hyvää vappua kuitenkin kaikille! Eilisen uutisten takahuoneessa parannellaan vesirokkoa.

Eilisen lukemisia: Minu Supilinn

Kun vuosia sitten luin Kjell Westön upean Missä kuljimme kerran, huomasin, että sen ansiosta Helsingistä tuli minulle, maalaistollolle, paljon läheisempi ja viehättävämpi kaupunki.

Suomalaisen Mika Keräsen kirjoittama vironkielinen Minu Supilinn tekee saman Tarton kaupungin suhteen. Keränen tuskin pokkaa teoksellaan Finlandia-palkintoa, mutta oman tärkeän osansa pienen kaupungin kulttuurihistorian tallentamisessa hän ehdottomasti tekee. Jos Tartto ja sen Supilinnan kaupunginosa eivät ole entuudestaan tuttuja, tämän kirjan lukemisen jälkeen visiitti Viron henkiseen pääkaupunkiin luultavasti alkaa kiinnostaa.

Supilinn on Keräsen mukaan hieman kuin Tampereen Pispala, puutalonkaupunginosa, joka viime vuosina on noussut arvoonsa. Supilinn (suomeksi Soppakaupunki) on säästynyt pahimmilta gryndereiden lasipalatsioksennuksilta ja säilynyt melko terveenä puutalokokonaisuutena. Alueella asuu ihmisiä, jotka vaalivat Supilinnan omaleimaista kaupunkikuvaa ja kulttuuria.

Keränen itse on asunut Virossa jo noin 20 vuotta ja tuntee Tarttonsa varmasti paremmin kuin moni syntyperäinen Emajõen varren kasvatti. Vapaana kirjoittajana työskentelevällä Keräsellä on taito ja tieto kuvailla hauskoin anekdootein Supilinnan takapihojen sattumuksia sekä Papu-, Meloni- ja Peruna-nimisten katujen kulkijoiden eloa.

Kirja on mukavan rehellinen ja suora. Keränen on täysillä Tarton ja Supilinnan puolta, mutta ei sokeasti ihannoiden. Hyvinvointivaltion kasvatti näkee Virossa myös maan kurjat, välillä voimattomaan kiukkuun ajavat puolet.

Minu Supilinn on kevyttä, nopeaa luettavaa. Kirja koostuu melko lyhyistä luvuista, joilla ei välttämättä ole mitään muuta yhdistävää tekijää kuin yläkäsite Supilinn. Lukijana olisin toivonut kenties hieman laajempia tekstin linjoja, mutta toisaalta tällainen rakenne sopii tämän sortin kirjaan hyvin. Kirjaa voi halutessaan lukea luvun sieltä, toisen täältä. Valokuvaliite aukaisee Supilinnaa tuntemattomalle hyvin kaupunginosan maisemia, jos mielikuvitus ei riitä kuvitteluun. Kirjan ensimmäisena aukeaman karttaan palasin lukiessani monesti, kun halusin ymmärtää, missä päin kaupunkia missäkin luvussa liikuttiin.

Minu Supilinn on osa Virossa erittäin suosittua Minu...-kirjojen sarjaa. Petrone Print -kustantamon kirjat ovat jatkuvasti kirjakauppojen kymmenen myydyimmän kirjan hyllyillä.

Sarja koostuu kirjoista, joita kirjoittavat eri maissa asuvat virolaiset (ja Keräsen tapauksessa Virossa asuva suomalainen). Sarjan suosiota seuratessa en voi olla ajattelematta, että virolaisilla vaikuttaa olevan kova hinku nähdä, miten yksittäiset kanssakansalaiset ovat maailmalla selvinneet. Kun samalla tietää, kuinka paljon virolaiset muuttavat kotimaastaan pois, mietin, kuinka moni lukee Minu...-kirjoja hakeakseen tietoa mahdollisesta houkuttelevasta uudesta asuinmaasta.

Toivottavasti mahdollisimman harva on niillä mielin, sillä kuten Minu Supilinn osoittaa, Virossa on henkeä ja elämää, josta kannattaa pitää huolta. Kaiken ei tarvitse olla suurta ja mahtavaa. Elämästään voi koettaa tehdä juuri sen näköisen kuin itse haluaa, kuten Keränenkin sanoo tehneensä.

Blogathon, Day 14: The Southern-Estonian Town Of Tartu

Tallinn is the official capital of Estonia, but Estonians often say that the town of Tartu is the real heart of the country. Tallinn may be the political and financial center while Tartu has strong academical and cultural heritage.

Talking about history: the university of Tartu was founded 1632. The university still is the heart and soul of the town giving it a youthful look. There sure is lots of young people in Tallinn, too, but in Tartu you really can see and feel that you are visiting a town with many academic students. 

Last time I visited Tartu was at the end of April. Here are some pictures I took during my visit. The university also has its botanical garden (founded in 1803) right in the town centre. In April only few flowers were blooming but I'm pretty sure it's going to be gorgeous in the summer. 

 

 

If you ever come to Estonia I recommend you to visit Tartu in addition to Tallinn. By car, it's only 2,5 hours from the capital. 

 

 

 

On maamme pieni ja siksi jää

Postimees-sanomalehdessä oli pari päivää sitten juttu Viron väkiluvusta, muuttoliikkeestä ja väestönkasvusta eri seuduilla. Parhaillaanhan Virossa on meneillään Rahva ja eluruumide loendus eli väestölaskenta.

Väestölaskennasta ja siihen osallistumisesta kirjoitan varmasti myöhemmin, mutta Postimehen (nnghh, kuinka tuo pitäisi suomenkielisessä tekstissä taivuttaa?) jutussa oli pari yksityiskohtaa, jotka valaisevat hyvin tämän maan pienuutta.

Õrun kunnassa Valgamaan maakunnassa väkimäärä lisääntyi viime vuonna paljon, 2,9 %. Kasvu on samaa luokkaa kuin Tallinnan ympäryskunnilla, täkäläisillä nurmijärvillä.

Õrun kunnanjohtaja Andres Palloson selvitti asiaa seuraavasti: "Kuntaan muutti kaksi monilapsista perhettä. Sillä tavalla se väkimäärä lisääntyikin."

Asukkainen määrä Õrussa kasvoi viime vuonna 14 henkilön verran.

Kaikkein eniten väestö väheni viime vuonna Martnan kunnassa Läänemaan maakunnassa. Siellä pudotusta oli huimat 6,2 %. Absoluuttisina lukemina määrä oli 60. Ei ihme, että kunnanjohtaja on huolissaan noin 1 000 asukkaan kunnastaan.

Yksityiskohdat sikseen - jutun tärkeä viesti on se, että Virossa väki keskittyy yhä enemmän kahden keskuksen, Tallinnan ja Tarton, ympärille.

Hiipumaan päin on myös Pärnu, mitä ei edistä Eforen tuore päätös sulkea Pärnun tehdas. Työttömäksi jää uutisten mukaan 152 ihmistä.