Loman tarpeessa

Tallinnan kaupunginkirjastossa ei sovi viettää aikaansa päällystakki päällä, vaan ulkovaatteet tulee jättää narikkaan.

Kun tänään hain takkiani narikan tädiltä, hän vaikutti kovin uupuneelta ja alkoi vuodatuksen:

"Tänä kesänä ei näköjään kukaan aio lomailla. Odotin jo, että tulisi rauhallisempi aika, mutta asiakkaita on aina vain", takkeja vastaanottava ja takaisin antava rouva latasi virolaisen suorasukaisesti.

Öh, kiitos vain tiedosta, minä asiakkaana mietin. En ehkä tätä tilitystä olisi halunnut kuulla, mutta koetin lohduttaa rouvaa, että kyllä se työn määrä hellittää, kun ilmat vähän lämpenevät eivätkä asiakkaat enää palttoitaan tarvitse.

Lomailtu on Eilisen uutisissakin. Tiiviin bloggaus-toukokuun jälkeen oli hyvä pitää hiljaiseloa, mutta nyt ollaan langoilla taas.

Kymmenen vuoden yksinäisyys

Tallinnan pääkirjastoon oli ilmestynyt hylly, johon oli koottu kirjoja, joita kukaan ei ole lainannut viimeiseen kymmeneen vuoteen. Kokoelma taitaa olla osa pientä näyttelyntapaista, sillä hyllyn vieressä oli vanha luettelokorttien laatikosto (saisikohan sen ostaa?), jykevä kirjastonhoitajan pöytä ja vähän muutakin kirjaston täti -memorabiliaa.

Mutta ne kirjat. Voi nidepoloja - kukaan ei ole ollut niistä vuosikymmeneen kiinnostunut. Luulisi, että esimerkiksi Stephen Kingin Tulisilmää (viroksi Tulesüütaja) olisi joku lukenut, mutta eipä vain ole.

Unohdettujen kirjojen joukossa oli myös koirien ensiapukirja, sekalainen joukko horoskooppikirjoja, Viron polkupyöräilyn 100-vuotishistoriikki sekä Kaari Utrion Kuukiven kevät. 


Minunkaan sydämeni ei millekään opuksista heltynyt. Yöpöytä notkuu jo muutenkin luettavasta. Mutta hauskan lehtijutun aiheen tästä sai.