Achtung, kieli muuttuu saksassakin

Jos suomen kieleen valuvista anglismeista ollaan huolissaan, niin näkyypä saksakin lainaavan reippaasti sanastoa sieltä täältä.

Purkissa lukee "Hol dir die My Beat Maker App! QR-Code scannen, App downloaden und deinen Coke Song zu den Olympischen Spielen 2012 in London remixen".

Valitettavasti lainat englannista eivät tee ärsyttävän hankalasta kielestä yhtään helpompaa...

Blogathon, 29. päivä: Uhhaa ja muita viron kielen lainasanoja

"Okei, davai, tsau!"

Näillä kaikilla kolmella sanalla päättyy yleisimmin virolainen puhelinkeskustelu.

Yksikään sanoista ei ole viroa.

Okei on tietysti anglismi. Davai (virallinen kirjoitusasu lienee jotakin muuta kuin tuo) puolestaan on venäjää, ja se tarkoittaa hyvin montaa asiaa. Yleisin merkitys lienee suunnilleen sama kuin okeilla, mutta hokema davai, davai! tarkoittaa myös kaikenlaisia hyvässä ja pahassa lausuttuja kehotuksia kuten ala vetää! tai mennään, mennään!

En puhu venäjää kuin muutaman tervehdyksen verran, mutta davai on alkanut hiipiä minunkin puheeseeni, sillä se on erittäin yleisesti käytetty myös virossa.

Italialaista alkuperää oleva tsau ja sen versio tsauki on, hassua kyllä, yksi tavallisimmista virolaisista tervehdyksistä, niin kohdatessa kuin erotessa. Minulla kesti varmaan pari vuotta ennen kuin rohkenin alkaa sitä käyttää, sillä luulin pitkään, että tsaun käyttäminen on jokin vitsi. Ei ole.

Kuten näistäkin pienistä sanoista huomaa, viro imee jatkuvasti lainasanoja toisista kielistä. Mutta sehän ei ole mikään ihme. Niin tekevät kaikki kielet.

Joskus kuitenkin toivoisi, että aivan kaikkea ei lainattaisi.

Kävelin tänään Tallinnan keskustassa skeittaavien poikien ohi. Kuulin, kuinka porukassa joku nuorista kivahti toiselle "Mine vittu!" (mine = mene).

Teki mieli mennä sanomaan, että keksikää kiltit jokin omakielisempi solvaus.

****

Kuvan pienessä valurautapannussa on Meri- ja ilmailumuseon ravintolassa tarjoiltua uhhaata. Opin viime viikolla lopultakin, mitä uhhaa tarkoittaa.

Se on kalakeittoa, jonka oikeaoppisesta valmistustavasta jokaisessa virolaisperheessä on oma käsityksensä. Veikeältä kuulostava sopan nimitys on peräisin venäjän kielestä.

Blogathon, Day 4: Finns, those lucky bastards

My dear son, 4 years old, has just learned to read.

First of all - it is huge to follow the process. How amazing it must be when the whole world of funny symbols opens up to you.

I was six years old when I learned this great skill. I remember the moment sitting on the living room couch when I suddenly noticed that the subtitles of Dallas (yep, Bobby, Sue Ellen et al.) made sense to me. "Pamela, we need to talk. But first I need a drink."

Secondly: when I watch my son reading I feel enormous gratefulness. Thank God we are Finns!

Finnish is a language that is basically always pronounced the same way as it is written. A is always pronounced as a in the English word car. It won't suddenly change to something else like in the words cake or watch. It there are two aa's, it is just pronounced longer. Simple as that. 

I mean gosh, how do kids learning other languages make it? Finns don't for example need those silly spelling contests what they have in anglo-saxon countries. When you learn the letters and you learn to read you automatically are able to spell. 

I was talking about this with a lady I know. She suggested that maybe Finns' great success in PISA studies is just because reading, the basic skill, is learned so fast. You have plenty of time and energy for other things when you learn to read easily. Who knows. It certainly doesn't hurt. 

But to be honest - to learn the technique of reading is one thing. You also need to understand what you read and little by little get to know the vast amount of discourses in written (and spoken) language. That learning process won't end on your day of graduation. It is something you need to rehearse through your whole life. 

Blogathon, 3. päivä: Ulkosuomalaisen kovia kokeva äidinkieli

Mahdollisille uusille lukijoille tiedoksi: osallistun toukokuun aikana Blogathon-blogihaasteeseen. Postauksieni kieli on siksi toukokuussa välillä suomi ja välillä englanti.

*****


"No saatko sä hakkaamaan?" 
"Onko meillä sitä alkoholivapaata olutta?"
"Äiti, me korjattiin kiviä!" 

Tunnustetaan tosiasiat. Vaikka kuinka jääräpäisesti koettaisi ulkomailla asuessaan pitää huolta suomen kielensä monipuolisuudesta ja "oikeudesta", vieraskielisyydet hiipivät armotta omaan ja muiden perheenjäsenten puheeseen.

Kaliforniassa asuessa puheeseen alkoi ilmestyä varsin pian englantia, mutta minusta tuntuu, että anglismit on melko helppo karsia pois puheesta, kun taas viron vaikutukset tulevat kieleen salakavalammin. Viron ja suomen läheisyys aiheuttaa sen, että luulee puhuvansa suomea, mutta välillä yllättää itsensä puhumasta todella kummallisin sanakääntein.

Tämän postauksen ensimmäisessä esimerkkilauseessa kysytään, pärjäätkö sinä, selviätkö sinä. Viron kielessä se kysyttäisiin "kas sa saad hakkama?" Verbi saada hakkama on virossa hyvin tavallinen ja se livahtaa suomeen helposti. Mihinkään pieksemiseen asia ei liity mitenkään, ei edes sananpieksentään.

Viron kielen -ton- ja -tön-loppuisia sanoja muodostetaan usein lisäämällä sana -vaba pääsanan loppuun. Alkoholiton on alkoholivaba. Etanoliton kynsilakka on etanolivaba ja sokeriton suhkruvaba. Välillä joudun tosissani keskittymään, että osaisin käyttää suomalaista muotoa.

Viimeisin esimerkki tulee kaksivuotiaalta tyttäreltäni, joka pari päivää sitten kertoili tohkeissaan kivien korjaamisesta. En meinannut tajuta, mistä oikein on kyse, kunnes muistin: suomen kerätä-verbi on viroksi korjama.

Voi olla, että pidempiaikainen oleskelu Virossa vaikuttaa myös suomen kielen ääntämiseen. Viron kieli on paljon suomea etisempi, mikä tarkoittaa, että viro ääntyy suussa paljon edempänä kuin takavokaalien täyttämä, kurkkuun painuva suomi. Myös viron liudentuneet l-äänteet lisäävät kielen ääntämiseen laulullisuutta.

Suomeni ei varmasti vielä kuulosta virolta, mutta sen huomaan, että koko ääntöelimistö asettuu salamana toiseen asentoon kun puhuessani vaihdan lennossa suomesta viroon. Tuntuu myös, että puhun viroa korkeammassa rekisterissä kuin suomea. Aivot ovat ihmeellinen värkki.

Tartossa asuvien suomalaisten puhumasta suomen ja viron sekakielestä voi lukea tästä viro.nyt-lehden jutusta.

Blogathon, Day 1: Once upon a time there was a blogger newbie

I started my first blog in 2004. It was part of my studies at the University of Turku, Finland. We were told to make some kind of portfolio of our pedagogical studies. I had just heard about things called "a blog" and "blogging" and wanted to make my portfolio online.

I must admit I did not know very much what I was doing. Neither did my teacher. But I managed to create a blog and write some posts. There was no interaction with readers (umm, I guess there weren't any), it was just a diary online.

Now I'm starting my very first blogging challenge. It's been a long and interesting way since the first posts in 2004. It doesn't seem to get less boring, either. You must try new things and The Blogathon is one of those.

As a some kind of enthusiast of my own native language I have always said that I would never, ever write in public in any other language than Finnish.

Never say never. Here I am, writing in my clumsy learned-it-at-school-and-by-watching-Dallas-English.

During the Blogathon I will try to do as many posts in English as possible. It's going to do good for my written English skills and demand some empathy from my possible English speaking readers. I'll do my best, but Finnish is still the language of my soul.

WordCount was one of the first blogging-related blogs I found when I moved to California in 2011. It soon became The Blog I turned back to when I wanted to find tips and get advice for my blogging and freelance writing. There may be thousands of similar kind of blogging challenges around, but WordCount's Blogathon was definitely the one I wanted to join.

Now it's only you and me, my dear laptop. Let's hit the road.