Vaalimainontaa virolaisen rumasti

Vaalimainonta tuskin on eleganttia ja tahdikasta yhtään missään, mutta virolainen äänien kalastelu on minusta todella vastenmielistä.

Täällä vaalimainonta keskittyy härskisti siihen, miten nolata vastapuolta.

Sen sijaan, että perustellusti nostettaisiin esiin omaa osaamista ja vahvoja puolia, mainoksissa kaivellaan vastustajaa.

Tökkiminen tehdään sekä sanallisesti että kuvin. Minun on hankala kuvitella suurta suomalaista puoluetta tekemässä vaalimainoksiaan niin, että se sijoittaisi niihin pilakuvamaisia, halventavia otoksia vastustajista. Virossa tämä osataan.

Tulevissa eurovaaleissa Viron kaikilla isoilla puolueilla on tarjota ehdokkaaksi täkäläisessä politiikassa todella suuri nimi. Mediassa on hehkutettu, että tämänkertainen eurovaali on varsinainen dinosaurusten taisto.

Toivoisi, että näillä dinosauruksilla puoluekoneistoineen olisi kykyä tyylikkäämpään kampanjointiin, mutta mitä vielä.

Pari päivää sitten Postimees-lehden kannessa oli kammottavan surkea otos Keskerakond-puolueen Edgar Savisaaresta, jonka irvikuvamaisen huonon kasvokuvan taustalle oli kuvankäsitelty Kreml. Vieressä hymyili vastikään väistynyt pääministeri, Reformierakond-puolueen Andrus Ansip, ja mainostekstissä tietysti tökittiin kaikin mahdollisin keinoin Savisaarta.

Tänään mainos tavallaan jatkui. Jatkajana vain oli kahden edellisen kilpailija. Nyt Postimees-lehden kannessa olivat naamat surkeina sekä Savisaar että Ansip, ja heitä puolestaan nälvi IRL-puolueen ehdokas Tunne Kelam, nykyinen europarlamentaarikko. Mainos on niin rumanhuono, että se on jo lähes hilpeä.

Maailmanajassa, jossa Naton joukot ovat juuri saapuneet Viroon, koettaa ymmärtää, että miehitysajasta on tässä maassa kovin lyhyt aika ja naapurin uhka on virolaisille paljon totisempi asia kuin suomalaisille. Silti toivoisin, että vaalimainonnassa voitaisiin keskittyä vähän tuoreempiin teeseihin kuin siihen, millainen jonkun rooli on ollut miehitysaikana tai sen päättyessä. Yli 20 vuoden takaisten tekemisten muistelu vaalityössä tuntuu hieman muinaiselta.

Eurovaaleissa äänestän Virossa (muutoin tietysti Suomen vaaleissa). Äänestän aina kun voin, mutta näille toisiaan nälviville muinaismuistoille tai heidän puolueilleen ei viitsisi ääntään antaa.

Anu Saagim, Viron oma Oprah-Lenita-Lady Gaga

Enpä varmaan koskaan olisi voinut kuvitella kirjoittavani Anu Saagimista.

Nyt sen aika tuli. Törmäsin tänään nettisivustoon, joka lopullisesti vakuutti minut siitä, kuinka taitavasti Saagim tekee itsestään tuotetta.

Elu24.ee-sivuston alla on Saagim Social Club -niminen sivusto, joka tuntuu enimmäkseen esittelevän Saagimia edestä, takaa, istualtaan ja makuultaan, vaatteissa ja ilman. Jokunen hänen ajatuksensakin joukossa on, mutta niitä saa hieman hakea kohu - überseks - playboy - raju - burleski - bile-eläin - blondi -sanastoa sisältävien otsikoiden takaa.

Hankala Saagimia on kehenkään verrata. Hän on julkisuuden henkilö, koska on julkisuuden henkilö, mutta totaalisena tyhjäpäänä en osaa häntä nähdä. Saagim pitää itseään johdonmukaisesti ja häpeilemättä otsikoissa ja tekee sen aina omalla ronskilla tyylillään. Mauttomia ja ärsyttäviä tempauksia Saagimilla riittää, mutta oman linjansa hän tuntuu pitävän.

Brändi-sanan merkitystä en ehkä syvällisesti ymmärrä, mutta ei liene aivan metsässä sanoa, että Saagim on  onnistunut luomaan itsestään menestyvän brändin, joka myy. Kaikki tuntevat hänet ja kaikilla on hänestä mielipide.

Sitäpaitsi Saagimista käytetään Virossa nimeä Bravuuritar. Ihmisen, jolle on ajastaan syntynyt (vai onkohan sekin Saagimin itse keksimä) oma, vain häntä tarkoittava nimitys, täytyy olla jonkin sortin ilmiö.

Mainoskieltä 1940-luvulta

Lapsuudenkodin kirjahyllyssä on aina kaikkea hauskaa. Vuoden 1948 Uusi Suomi ja Keskisuomalainen ovat mahdottoman viihdyttävää luettavaa.

Kaikki ei todellakaan ollut ennen paremmin. Niin mukava kuin vanhoja lehtiä onkin nyt selailla, en taatusti tämännäköisiä lehtiä enää tilaisi. Täyteen tupattuja mustavalkoisia sivuja, pieniä suttuisia kuvia ja sinne tänne loikkivia palstajakoja. Nykyjournalismia voi haukkua suut ja silmät täyteen, mutta onpa eteenpäinkin menty.

Viihde- ja kulttuurihistoriallisessa arvossaan omassa luokassaan ovat kunkin aikakauden mainokset.

American Overseas Airlines ja American Airlines mainostavat, että  "maukasta ruokaa ja juomia (coctaileja, sherryä, whiskyä) tarjoillaan ilmaiseksi matkan aikana".

Oi niitä aikoja, kun lentomatkustamisessa oli vielä jotakin hohtoa.

Tää vajoais nyt myyntisuppiloon

Ystävä vinkkasi internet-markkinointifirmasta, jonka käyttämä suomen kieli on, krhm, miten sen nyt sanoisi kauniisti...

karseaa.

Vai mitä te ajattelette näistä:

"Markkinointi- ja myyntisuppilon keskiosassa on kyse siitä, miten konvertoitsaamastasi liikenteestä prospekteja ja liidejä. Sekä miten suunnittelet ja toteutat markkinointiautomaatiota siten, että liideistä ja prospekteista tulee todennäköisimmin ostavia asiakkaita. Työkaluina käytetään toimintaan ohjaavia elementtejä, saapumissivuja, blogi-artikkeleita, konversiolomakkeita, sähköpostimarkkinointia ja sosiaalista mediaa."


"Sinulla tulee olla hyvät työkalut markkinointiautomaatiota (lead nurturing) varten. Jo siinä vaiheessa kun luot toimintaan ohjaavan elementin (call-to-action) ja konvertointisaapumissivun (landing page) tulee sinulla olla markkinointiautomaatio suunniteltu ja toteutettu. Kun kävijä on konvertoitunut liidiksi, siirtyy hän automaattisesti siihen vaalmisohjelmaan mikä kyseiseen lomakkeeseen on liitetty. Markkinointiautomaation tehtävä on opastaa potentiaalista asiakasta suppilossa eteenpäin kohti lopullista päämäärää; ostotapahtumaa. Markkinointiautomaatio toteutetaan sähköpostien avulla. "

Voihan tietysti olla, että teksti on tarkoitettu piinkoville it-ammattilaisille, joille konvertoinnit, suppilot, prospektoinnit, liidit ja konvertointisaapumissivut ovat selvää pässinlihaa. 

Jos taas on tarkoitus saada firman asiakkaaksi esimerkiksi pk-yrityksiä, jotka koettavat saada nettisivuilleen enemmän liikennettä ja sitä kautta yritykselleen enemmän asiakkaita, on tällä markkinointifirmalla vielä hieman petraamista omassa viestinnässään. 

Mitäpä sitä yrityksen markkinoinnissa kirjoittamisen ammattilaisia käyttämään. 

Opiskelija, kokeile tätä!

Kun tietää, että Stanfordin yliopiston lukukausimaksut saattavat olla helpostikin yli 50 000 dollaria, ei ole ihme, että opiskelijat heittäytyvät nokkeliksi. Jollain tavalla lainat pitäisi maksaa takaisinkin. 

Viime perjantaina käväisin vielä lyhyesti yliopiston kampuksella, jonka parkkipaikalla tuli vastaan kuvan mainospaikkatarjous. 

Harmi, että en tajunnut tätä mahdollisuutta aikanaan, kun suhasin laholla, märän koiran hajuisella Nissan Sunnyllani. Olisin minä voinut jotakin lähipizzeriaa mainostaa. 

Kuluttaja juhlii

Aiemmin tällä viikolla pähkäilin, milloin paperisen sanomalehden ohessa mainostavat kauppiaat laittavat kaikki paukut peliin loppuviikon Black Friday -huumaa varten.

Se selvisi torstaina, eli kiitospäivän aamuna.

Silloin täytyi lähestulkoon hakea kottikärryt, jotta jaksoi kantaa päivän lehden sisälle.

Nähtävästi mainostaminen kannattaa. Illalla klo 22:n jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti kyläpaikastamme, jossa meillä oli ollut ilo viettää kiitospäivää. Kuvittelimme liikenteen olevan rauhallista.

Moottoritie oli tukossa. Liikenne seisoi. Kaikkein pahiten se seisoi niiden liittymien kohdalla, joissa ihmiset pyrkivät ostoskeskukseen.

Tässä maassa on ihmisillä todella vähän lomia ja yleisiä vapaapäiviä. Ymmärrän alennusmyynnit ja niihin liittyvän intoilun, mutta minun on hyvin hankala käsittää sitä, että ihmiset ovat valmiita vaihtamaan harvat vapaahetkensä rauhassa perheen parissa siihen, että he lähtevät jonottamaan myöhään illalla moottoritielle, jotta pääsevät ale-ostoksille Walmartiin.

Perjantain San Jose Mercury Newsissä kolumnisti Mike Cassidy puki erittäin hyvin sanoiksi ajatukseni ostoshuuman alkamisesta:

"I can't think of a better way to ruin Thanksgiving, a holiday that is glorious in its simplicity. No gifts, no shopping required, just the gathering of loved ones for a hearty, sometimes too hearty, meal and a chance to stop and consider how good we have it, even when we don't have it great. 

I don't want to sound holier than thou. I don't want to be a party pooper. But when I see the pictures of what looks like Occupy Best Buy, with bargain hunters lined up at the store, I can't help recalling other scenes of God-awful lines of people waiting." 

Kansainvälinen hillopurkki

Kaavin pannukakun päälle viimeiset jämät mansikkahillosta. Vasta näin hillon elinkaaren loppumetreillä aloin tarkemmin lukea, mitä purkin etiketissä lukee. 

Purkin etupuolella hillo on merkiltään "Cambridge & Thames".

Tuoteselostekyljellä on valkoinen laatikko, jossa lukee "German Recipe".

Lopulta kerrotaan, että tuote on "Designed in USA", mutta hillo on "Made in Egypt".

Anteeksi nyt vain, hillofirman markkinointiosaston väki, mutta tuotteenne englantilais-saksalais-egyptiläis-amerikkalainen henki jätti tämän kuluttajan hieman kylmäksi.

Jahven myyntitykit

Joskus kesällä kotiovemme takana kävi kaksi Jehovan todistajaa kertomassa asiastaan. En ole aiheelle otollista kuulijakuntaa, mutta kuuntelin heidän viestinsä ja mietin samalla, miten äärimmäisen miellyttäviä, asiallisia ja huolellisesti tehtäväänsä koulutettuja he olivat.

Luonamme käyneet mies ja nainen eivät olleet vähääkään tuputtavia, olivat kertakaikkisen ystävällisiä ja hyvin tahdikkaasti ja tilannetajuisesti päättivät puheenvuoronsa, kun näkivät, että aiheesta ei kanssani pidempää keskustelua synny.

Tänään löysin portailtamme Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet (englanninkieliset versiot, toki). Niiden päällä oli keltainen post it -lappu, johon oli lyijykynällä kirjoitettu minulle henkilökohtainen viesti.

Viestiä lukiessa ällistyin. Kirjoittaja oli ilmeisesti sama nainen, joka oli meillä kesällä käynyt. Hän oli käynnin yhteydessä näköjään kirjannut ylös nimeni, sillä lappui alkoi sanoilla "Dear Cilia". Hän myös oli laittanut muistiin, että taloudessamme on pieniä lapsia, sillä hän arveli viestissään uusien lehtien kiinnostavan minua, koska niissä oli paljon lapsiin liittyvää luettavaa.

Oli viesti puhutteleva tai ei, voin vain ihailla Jehovan todistajien markkinointityön tehokkuutta. Ainakin täällä Kaliforniassa se näyttää olevan potentiaalisen asiakkaan erittäin hienovaraisesti huomioivaa, asiallista, tarkasti personoitua ja inhimillistä. Tällaisia myyjiä minä palkkaisin!

Kauppoja ei silti tullut.