Riemukuplassa

Olihan taksimatka tänään. Kävin kesken työpäivän hammaslääkärissä. Aikataulun sujuvoittamiseksi matkasin taksilla.

Menomatka maksoi 3,20 euroa. Se oli käypä hinta lyhyestä etapista Tallinnan keskustan alueella.

Takaisin töihin lähdin vauhdilla. Pää pöllyssä puudutusaineista ja tunnin yhtäjaksoisesta suun aukipitämisestä nappasin lennosta ensimmäisen kadun varressa seisoneen taksin. Ei ehkä olisi pitänyt.

Mitään kamalaa ei tapahtunut, mutta hassua ja lompakkoa tyhjentävää vain.

Kun istahdin autoon, tajusin, että nyt ei ole ihan normaali taksi kyseessä. Ratin takana istui tyyppi, jolta oli selvästi mennyt Woodstock pitkäksi. Taksin sisus oli vuorattu kirjavilla virkkaustöillä. Ikkunoiden ympärykset oli koristeltu höyhenillä ja erilaisilla pähkinänkuorilla. Penkit oli päällystetty kirjavilla kankailla. Unisiepparit roikkuivat katossa ja jonkin suitsukkeen tuoksunkin saattoi tuntea.

Tein sekunnissa perinteisen skannauksen: hinnasto on näkyvissä, mittari on, kuskin taksilupakortti on. Periaatteessa siis kaikki kunnossa. Tosin huomasin, että mittarissa oli jo valmiina kaksi euroa suurempi lähtöhinta kuin mitä ikkunaan liimattu hinnasto kertoi. Huomautin siitä ratin takana istuvalle hipille, joka sanoi ystävällisesti, että ilman muuta kaksi euroa vähennetään hinnasta. Jep jep.

Sitten alkoi auton käynnistäminen. Ei ihan meinannut startata. Kuski valitteli, että auto oli kyllä aiemmin päivällä käynnistynyt hyvin, mutta jostakin syystä ei vain meinannut nyt lähteä. Olin jo käsi ovenkahvassa nousemassa pois, kun kulkupeli lähti käyntiin.  Siis matkaan.

Lyhyellä matkalla tämä elämäntapaintiaani ehti pohtia monia ihmisen terveyteen liittyviä seikkoja. Kuinka hän kävelee nyt joulukuussakin paljain varpain ja käy avannossa. Ei kuulemma tarvitse lääkärillä käydä. Hän muistutti minua päähineen käytöstä pakkasella. Lisäksi hän selvitti, kuinka monet sairaudet ovat yleensä ihmisen itsensä aiheuttamia, koska unohdamme keskustella oman kehomme kanssa. "Jos jalka on kipeä, niin voi kysyä itseltään, onko koskaan kysynyt omalta jalaltaan, kuinka se voi", mies valisti. Hän oli kuulemma opiskellut Siperiassa näitä elämäntaitoihin liittyviä juttuja.

Mies puhui tauotta, ja myös taksimittari raksutti vilkkaasti. Kun mittarissa oli 11 euroa, pyysin pysäyttämään auton ja vähentämään hinnasta sen 2 euroa, joka oli lähtiessä ylimääräistä. Muistutan: kaupunkin tullessani toisen taksifirman autolla tismalleen sama matka maksoi 3,20 euroa.

Koska en oikein osaa räyhätä, en jaksanut alkaa valittaa hinnasta, joka oli matkaan suhteutettuna aivan järjetön. Kävelin loppumatkan töihin.

Rahat meni, mutta olihan tässä tavallaan viihdearvoa. Ei silti tarvitse aivan noin pimeään taksiin enää astua.

Neekeri se on!

Tallinnassa tai ylipäänsä Virossa kohtaa aniharvoin mustaihoista ihmistä. Olen todennut, että katukuvassa näkemäni mustat vaikuttavat useimmiten Suomesta tulleilta turisteilta.

Kävin vaihteeksi taas Keskustorilla ostoksilla.  Tänään siellä sattui olemaan kokonainen perhe tummaihoisia. En tunnistanut heidän puhumaansa kieltään, mutta selvästikin he olivat lomamatkalla Virossa.

Mustaihoinen Tallinnan Keskustorilla on vähän kuin - niin, en edes tiedä mikä. Jokin hyvin epäodotuksenmukainen asia epätodennäköisessä paikassa.

Ja sen kyllä huomasi. Sitä tuijotuksen määrää. En jäänyt katsomaan, uskalsiko myyjä puhua matkailijaperheen rouvalle, joka katseli jotakin mekkoa.

Sen sijaan mieltä jäi pitkäksi aikaa kirvelemään teko, jonka satuin näkemään. Turistiperheen kohdalle tuli pientä väentungosta. Heistä koetti päästä ohi täkäläinen, keski-ikäinen rouva. Hän tuuppasi todella rumasti kulkutieltään pois turistiperheen noin 6 - 7-vuotiaan pojan. Angry Birds -paitaisen pikkumiehen ilme oli häkeltynyt, kun häntä tuupannut rouva sai tönäistyä edeltään tämän tummaihoisen esteen.

En ole hetkeen nähnyt mitään rumempaa. Tätä tapausta, Ukrainan ja Gazan tilanteita miettiessä sitä vain pähkäilee, miten ihmiset voisivat oppia sietämään toisiaan vähän paremmin.

Uu, se on La Muu

Ostin tänään hätäisesti puolivahingossa kaksi pakettia kovan hintaista jäätelöä.

Ei voi mitään - kukkaroa on pakko raottaa jatkossakin. Tallinnalaisen jäätelötehtaan La Muun jädä kolahti nasakasti kesäpäivän kahvihetkeen.

Ostin vaniljajäätelöä ja mangosorbettia. Vanilja maistui vaniljalle ja mango mangolle.

La Muu mainostaa olevansa Viron ensimmäinen luomujäätelön valmistaja. Hyvä niin. Kivaa on myös tietää, että voi syödä kotikaupungissaan tehtyä jätskiä. Lähiruuan fiilistä tuo sekin, että purkin pohjassa lukee, ketkä La Muun työntekijät ovat ko. jäätelösatsin tehneet. Näpsää markkinointia toki, ja sellaisenaan ihan mukava poikkeus jäätelöaltaiden syövereissä.

Päiväkodissa Tallinnassa, osa 3: Opettajat ja ryhmäkoot

Virossa päiväkodin opettajat eivät ole "hoitotätejä", vaan heitä kutsutaan nimellä õpetaja tai kasvataja. Tykkään tuosta kasvattajasta, sillä sitähän he mitä suuremmassa määrin ovat. 

Olen käsittänyt, että suomalaisessa päiväkotiryhmässä opettajia/tätejä/kasvattajia voi olla aika monta.

Kuten ekassa tämän sarjan postauksessa kerroin, Tallinnassa on päiväkotipaikoista huutava pula. Niin on myös opettajista. Tai no, en ole tarkkaan ymmärtänyt, onko opettajista pula, mutta ainakaan heitä ei voida riittävästi päiväkoteihin palkata.

Tallinnalaisen päiväkodin kasvattajalle on aivan normaali tilanne, että hänellä on hoidossaan kerralla 20 lasta. Meidän päiväkodissamme tilanne on se, että opettajan lisäksi työvuorossa on aina myös "ruokatäti", joka auttaa opettajaa käytännön jutuissa, mutta varsinaisen kasvatustyön tekee vain tämä yksi kasvattaja. Yhdellä ryhmällä on kaksi opettajaa, jotka ovat töissä suunnilleen vuoropäivin.

Kyllä, tämä herättää kysymyksen turvallisuudesta. Miten kasvattaja paimentaa lapsilaumaansa, kun he lähtevät paikallisbussilla retkelle vaikkapa kaupungin keskustassa sijaitsevaan teatteriin tai kevätreissulle ulkoilmamuseoon?

Näille reissuille näyttää aina tulevan mukaan lisäksi joko toinen hoitaja tai ruokatäti. Eipä siinä silti liikaa aikuisia ole.

En silti jaksa olla huolissani lasteni turvallisuudesta. Olen nähnyt, kuinka tyynesti ja varmasti opettajat huolehtivat joukkonsa liikkeelle. Kersat opetetaan kävelemään jonossa. Pääluku tarkistetaan jokaisessa siirtymässä moneen kertaan. Höhellystä ei sallita. Minä en voi lastani kaikilta maailman murheilta varjella kuitenkaan, joten haluan luottaa, että kasvattaja selviää hommastaan.

Tietysti isot ryhmäkoot aiheuttavat sen, että kasvattajalla ei valitettavasti ole kovin paljon aikaa yhdelle lapselle. Rauhallisempaa menoa kaipaavalle tenavalle 24 lapsen ryhmässä oleminen päivästä toiseen on raskasta. Kaikesta tästä opettajat ovat kipeän tietoisia, mutta minkä he asialle voivat, kun kaupunki ei saa päivähoitoasiaa parempaan jamaan.

Arvatkaapa, mitä näille työn sankareille maksetaan? Työuran pituudesta riippuen kasvattajien kuukausipalkan alaraja on n. 700 eurosta 900 euroon. Ruokatädin minimipalkka on 380 euroa (tiedot täältä). En tiedä, kuinka moni meistä olisi valmis hoitamaan päivästä toiseen 20 lasta alle tonnin kuukausipalkalla. 

Päiväkodissa Tallinnassa, osa 2: Yksityiset päiväkodit ja päiväkotimaksut

Tallinnan yksityisistä päiväkodeista tiedän vain vähän, koska lapseni eivät ole sellaista koskaan käyneet. Sen tiedän, että kaupungin päiväkotien kermaa lienee Naba-niminen päiväkoti, jossa monen tuntemani suomalaisperheen lapset ovat käyneet. He ovat kehuneet paikkaa varauksetta, ja varmasti Tallinnaan muuttoa suunnittelevan suomalaisperheen kannattaakin kysyä paikkaa täältä, jos ei aio asettua pysyvämmin Viroon ja hankkiutua tänne kirjoille.

Yksityisen päiväkodin hinta voi olla aika suolainen. Em. päiväkodin nettisivu kertoo, että yhden kuukauden hoitomaksu on 504 euroa. Tähän päälle tulee ruokaraha, joka on 3,50 euroa päivässä. Olen vakuuttunut, että rahalle saa vastinetta, mutta hinta on aika tavalla eri kuin kunnallisella puolella.

Kunnallisessa päivähoidossa kuukausimaksu on tällä hetkellä 37,63 euroa. Tähän päälle tulee ruokaraha, joka on vanhemmalla lapsella 1,68 euroa päivässä ja pienemmällä 1,53 euroa päivässä.

Voin oman kokemukseni perusteella todeta, että harvassa asiassa on ollut hinta-laatu-suhde niin kohdillaan kuin tallinnalaisessa kunnallisessa päiväkodissa. Tietysti päiväkodit ovat erilaisia tunnelmaltaan ja hurjasti riippuu siitä, millaiset opettajat lapsen ryhmässä on.

Meitä on onnistanut, ja lapsemme käyvät leppoisaa, tavallista päiväkotia, jossa opettajat ovat tavattoman positiivisia ja lämpimiä. Ulkoiset puitteet eivät välttämättä ole suomalaisen silmiin kovin juhlavat, mutta minulle on herttaisen yhdentekevää, milloin eteisen muovimatto on vaihdettu, kunhan vain opettajat hoitavat hommansa. Ja he todellakin hoitavat.

Jos perheessä on esikouluikäisiä lapsia, vaihtoehtoja on Tallinnassa useampia. Tallinnan suomalaisessa koulussa on eskari. Samoin on Tallinnan kansainvälisessä koulussa sekä syksyllä 2013 aloittaneessa Eurooppa-koulussa. Ja kun nyt tässä tutustun asiaan, niin Eurooppa-koulussa näyttää olevan myös nursery eskarilaisia nuoremmille lapsille.

Päiväkodissa Tallinnassa, osa 1: Yleisiä asioita kunnallisista päiväkodeista

Lapseni käyvät tavallista kunnallista päiväkotia Tallinnassa. He aloittivat päiväkotitaipaleensa toissasyksynä päiväkodissa Mustamäen kaupunginosassa. Kun muutimme, päiväkoti vaihtui Lasnamäelle.

Minulta kysytään usein, millaista virolaisissa päiväkodeissa on ja miten lapsen sinne saa. Koetan muutamassa postauksessa selvittää päiväkoteihin liittyviä asioita sen verran kuin osaan. Muistutan, että lapseni eivät ole koskaan käyneet suomalaista päiväkotia, joten en voi suomalaiseen meininkiin verrata. Suomalaista päiväkotia kaivattaisiin Tallinnassa kipeästi. Kuka tulisi perustamaan?

Ensinnäkin: Tallinnassa on kunnallisista päiväkotipaikoista huutava pula. On tavallista, että perhe laittaa vielä syntymättömän lapsensa päiväkotijonoon ja toivoo saavansa paikan sitten, kun lapsi on kolmevuotias. Periaatteessa kaupungin pitäisi pystyä tarjoamaan päivähoitoa kaikille, mutta kun paikkoja ei ole, niin ei ole. Hoitopaikkojen puute on jatkuva teema (kunnallis-)politiikassa, mutta mitään ihmetekoja ei asian suhteen ole tapahtunut.

Ongelma on myös se, että jos muutat kaupungin sisällä (kuten me reilu vuosi sitten), päiväkotipaikka ei automaattisesti seuraa. Eli joudut uudestaan jonoon. Tämä aiheutti minulle vuosi sitten unettomia öitä, jonka ratkaisin siten, että marssin kaupungin opetusvirastoon ja ilmoitin, että nyt tarvittaisiin hoitopaikka. Ja löytyihän se. Tykkää siitä tai ei, Viro on maa, jossa mikään ei ole mahdollista, mutta kaikki kyllä järjestyy.

Meillä on käynyt hyvin. Kumpikin lastemme päiväkoti on ollut erinomainen. Nykyiseen lasnamäkeläiseen päiväkotiin paikka järjestyi lopulta varsin helposti ja siellä tuntuu paikkoja olevan. Lasnamäki on venäjänkielinen kaupunginosa, josta vironkieliset muuttavat pois. Venäjänkieliset tietenkin haluavat lapsensa venäjänkieliseen päiväkotiin. Meidän päiväkotimme on täysin vironkielinen, joten paikka viroa puhuville lapsilleni irtosi vaivatomammin. Keskustan päiväkodeissa jonot lienevät kaikkein hurjimmat.

Tallinnan opetusviraston sivuilta löytyy lista kaupungin päiväkodeista. Siellä ovat listattuna myös yksityiset päiväkodit ("eralasteaed").

Aloitetaanpa tällä. Seuraavassa postauksessa asiaa yksityisistä päiväkodeista, joka lienee monille expat-perheille yleisempi vaihtoehto. Myöhemmin kirjoittelen mm. siitä, mitä lapset päiväkodissa oikein touhuavat, mitä siellä syödään ja mitä lysti maksaa.

Askel-askel-hyppy

Tämä on taas vuosi, jolloin suunnilleen koko Viro kokoontuu Tallinnan laululavalle joka viides vuosi järjestettävään laulu- ja tanssijuhlaan. Tämänvuotinen laulujuhla on järjestyksessä 26:s (tanssijuhla 14:s). Juhlan teemana on Ajan kosketus - Koskettamisen aika.

Juhla on heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos haluaa täysin ainutlaatuisen, omaleimaisen ja erittäin, erittäin vahvatunnelmaisen kokemuksen, niin suosittelen saapumaan paikalle. Olin humussa mukana viisi vuotta sitten ja tilaisuus oli unohtumaton. Tänä vuonna en pääse 100 000 laulajaa katsomaan ja mukana laulamaan, mutta koetan kannustaa kaikkia muita paikalle.

Varsinainen laulujuhla tuli nyt mieleeni, kun olen tänään viettänyt päivää Piritan pyöräilyvelodromin laidalla katsellen lasten voimistelujuhlan harjoituksia. Esikoinen on siellä päiväkotiryhmänsä kanssa mukana. Koko kevät on päiväkodin jumppatunnilla harjoiteltu tanssiesitystä, ja huomenna yleisö pääsee näkemään monisatapäisen lapsiparven esityksen kokonaisuuden.

Olen kovin iloinen siitä, että esikoinen on mukana tällaisessa. Hän ei ole koskaan nauttinut esiintymisestä ison yleisön edessä, mutta näköjään tuolla porukassa menee hurjalla innolla mukana, ja on oppinut jopa tekemään esitykseen kuuluvia kärrynpyöriäkin.

Katsokaapa muuten tästä linkistä superkuva vuoden 2009 juhlasta. Ensinnäkin siitä saa
käsityksen siitä, miten valtavasta väkimäärästä on kyse. Toiseksi voi leikkiä hauskalla tekniikalla, jossa kuvasta oikeasti voi löytää itsensä väkimassan joukosta.

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha

Pari viikkoa sitten pyörähdimme nuorison kanssa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa. Jokin aika sitten minulle tuli täyteen kuusi vuotta Virossa, mutta vasta nyt tuli käytyä tässä kohteessa.

Vapun tienoilla oli melko kylmä eikä kasvitieteellisen piha-alueilla ollut vielä kovin paljon nähtävää. Tulppaanit olivat toki jo hyvässä kasvussa.

Kasvihuoneessa sen sijaan oli monenlaista ihmeteltävää. Lapset tykkäsivät eniten hattivattien näköisistä kaktuksista.

Kasvitieteellinen on aivan Teletornin vieressä, joten näpsä turisti käy samalla reissulla näissä kahdessa paikassa.

Auts. Älä kaadu tällä polulla. 

Nyt varovasti ja rauhallisesti! 

Kasvitieteellisen Aasia-osastolla oli vehreää. 

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneen korkeimman osan sisällä kasvaa palmu. 

Tällaista en ollut nähnyt koskaan aiemmin: roikkuvia tulppaaneja.
Näyttävät aivan sambatanssijoilta. 

Nämä on näitä, ööö, sinisiä kukkia. Helmililjoja? 

Teletorni on sumentunut. 

Tulppaani tulollaan. 

Pitkospuilla Pääskülassa

Vihdoinkin, vihdoinkin lämpömittari näytti reilusti keväisiä lukemia. Kun vielä perheen vesirokkopotilaskin oli varsin pirteä (lue: sinkoili seinille sisällä olosta), piti tehdä pikaisia päätöksiä. 

Pitkänperjantain ohjelmanumeroksi valikoitui patikointi Tallinnan Pääskülan rämealueella (Pääsküla raba). Vuosikausia olemme jo kaupungissa olleet, mutta eipä vain ollut tänne koskaan aiemmin tullut selvittyä. 

Pakkasimme lasten kanssa pillimehut ja eväsleivät Buzz Lightyear -laatikkoon ja suuntasimme Nõmmelle. 

Sieltä, Hiiun sairaalan takaa lähtee rabarada-kylteillä merkitty pitkospuureitti suolle. 

Reitti on nimen omaan lenkki, jonka puolivälissä on lintujentarkkailutorni. Tornin kakkos- ja kolmoskerroksessa on penkit, joten eväät voi syödä vähän korkeammalla.

Tornin huipulta aukeaa tällaiset näkymät. Niin paljon kuin Virosta tykkäänkin, olisi liioittelua sanoa, että maisemat ovat henkeäsalpaavat. Pohjois-Viron maasto on tylsää lättyä. 

Jos haluaa tehdä Tallinnan-reissunsa yhteydessä muutaman tunnin helpon ulkoiluretken, niin Pääsküla sopii siihen loistavasti. Koko lenkin pituus taisi olla neljä kilometriä. Keskustasta ajaa lähtöpisteeseen vartin. Reitin voi kävellä pikkukengissä, sillä siellä, missä ei ole pitkospuita, on soratietä. Lastenvaunuja on helppo työntää koko reissu, ja lenkin alkupäässä on jopa pyörätuolille tarkoitettua leveää pitkospuuta. Ja kuten jo sanottu, mäkien takia ei tarvitse hikoilla. 

Vironkielisen esitteen patikointireitistä löytää tästä. Wikipediassa on vähäsen tietoa tässä. Ja tässäkin vielä hieman. 

Pakkauksen pakkaus

En tiedä, kummat ovat pahempia asioiden muoviin käärijöitä, amerikkalaiset vai virolaiset. Kaliforniassa verenpaine nousi yksittäispakkausten ja muiden naurettavien kääreiden kanssa.

Virossa paketointityrmistys iskee yleensä kaupan kassalla, jossa kassaneidit haluavat laittaa kaikki ostokset vielä erikseen pieniin muovipusseihin.

Käyn Tallinnan kaikin tavoin ahtaalla ja ahdistavalla Stockmannilla noin kerran vuodessa. Ostin kolme suklaalevyä, jotka kassa laittoi omaan muovipussiinsa.

Kuvan leikkelepakkauksista toinen sai ympärilleen muovipussin, toinen ei.

En havaitse toiminnassa mitään logiikkaa tai järkeä.

Päivähoito from hell

Tallinnassa on sekä kunnallisia että yksityisiä päiväkoteja.

Kunnallisten päiväkotien taso on sentään varsin vakaa ja prosessit kunnossa.

Sitten on yksityisiä päivähoitopaikkoja, jotka eivät varsinkaan ulkoiselta asultaan vaikuta kovin houkuttelevilta.

Vai mitä sanotte tästä hoitopaikan pihasta, johon tänään kaupungilla kävellessäni törmäsin? Toivottavasti sisätilat ovat viihtyisämmät.

Korostan: tämä EI ole Tallinnan yksityisten hoitopaikkojen koko kuva. Upeita, hyvässä kunnossa olevia yksityisiä päiväkoteja/hoitopaikkoja on monia.

Minä olen ihme

Tallinnan kaupunki muisti meitä opettajia sähköisellä kunniakirjalla viime perjantaina vietetyn opettajien päivän kunniaksi. 

Kunniakirjassa seisoo seuraavaa: 

Suomeksi:

Kunniakirja

Sinulle, opettaja

Kiitos, että olet se, kuka olet:
taitojen löytäjä ja mahdollisuuksien luoja,
tienraivaaja ja suunnannäyttäjä,
kuuntelija ja huomaaja, huolehtija ja auttaja.

Olet pienen ihmisen maailma ja suuren ihmisen tukipylväs.
Sinä olet ihme!

Paljon onnea opettajien päivänä!


Tattista vain, mikäs tällaista on lukiessa!

****

MUOKKAUS: Heti julkaisemisen perään tuli mieleeni, että luultavasti suurin osa tallinnalaisista ja/tai virolaisista opettajista on ottanut tämän raskaamman luokan haistatteluna. Kunniakirja ei paljon lämmitä, jos kansankynttilän keskipalkka on 600 euron tietämissä.

Tallinna korkealta

Tallinnassa on paljon hyviä näköalapaikkoja, mutta tänään sain katsella kaupunkia sellaisista korkeuksista, joihin en joka päivä pääse. Aiheesta lisää myöhemmin lehtijutussa.

 

 

 

 

 

Kamalia kesäuutisia

Viron kesäuutisten kärjessä ainakin kommenttien määrässä on tällä hetkellä kaksi kurjaa tapausta.

Tallinnassa Stroomin uimarannassa uimavalvojat löysivät rannalta itsekseen leikkivän kolmevuotiaan tytön. Parin tunnin juttelun ja selvittelytyön jälkeen lapsi osasi ohjata valvojat lapsen kotiin. Sieltä löytyi äiti, joka lapsen ja uimavalvojien saapuessa oli tietokoneella netissä surffaten. Lapsi oli ollut pois kotoa yli kaksi tuntia, mutta äiti ei ollut sitä huomannut.

Saarenmaalla keski-ikäinen nainen valeli itsensä bensalla ja sytytti tuleen. Nainen oli uutisten mukaan pahasti alkoholisoitunut ja velkaantunut. Nainen selvisi hengissä, mutta tuskinpa hänen tulevaisuutensa kovin paljon onnellisemmalta näyttää.

Kammottavia yksittäistapauksia, mutta kommenttipalstojen kansa huutaa muutamia iskusanoja: tuloerot, minimipalkka, ihmisten jaksaminen, kapitalismi.

Viro kehittyy ja rikastuu, ja hyvä niin. Valitettavasti kaikki vain eivät pysy mukana.

Ei mitään uutta auringon alla.

Loman tarpeessa

Tallinnan kaupunginkirjastossa ei sovi viettää aikaansa päällystakki päällä, vaan ulkovaatteet tulee jättää narikkaan.

Kun tänään hain takkiani narikan tädiltä, hän vaikutti kovin uupuneelta ja alkoi vuodatuksen:

"Tänä kesänä ei näköjään kukaan aio lomailla. Odotin jo, että tulisi rauhallisempi aika, mutta asiakkaita on aina vain", takkeja vastaanottava ja takaisin antava rouva latasi virolaisen suorasukaisesti.

Öh, kiitos vain tiedosta, minä asiakkaana mietin. En ehkä tätä tilitystä olisi halunnut kuulla, mutta koetin lohduttaa rouvaa, että kyllä se työn määrä hellittää, kun ilmat vähän lämpenevät eivätkä asiakkaat enää palttoitaan tarvitse.

Lomailtu on Eilisen uutisissakin. Tiiviin bloggaus-toukokuun jälkeen oli hyvä pitää hiljaiseloa, mutta nyt ollaan langoilla taas.

Blogathon, 25. päivä: Blogihaasteen loppusuoralla

Kuten arvoisa lukija on saattanut huomata, Eilisen uutisissa on menty toukokuun ajan kovasti englantipainotteisesti. Olen osallistunut Blogathon-blogihaasteeseen.

Kuvittelin kirjoittavani englanniksi vain silloin tällöin, mutta kävikin päinvastoin: olen sohinut vieraalla kielellä lähes koko kuukauden.

Haasteen alussa kerroin aina vannoneeni, etten koskaan kirjoita julkisesti vieraalla kielellä. Periaatteet on näköjään tehty rikottaviksi, ja aivan hyvä niin. Tämä kuukausi on ollut kelpo harjoitusta englanniksi kirjoittamiselle. Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka helposti vieraskieliset tekstit ovat syntyneet, kun vain on ollut postauksen idea päässä.

Mutta eihän se omalta tunnu. Ennen kaikkea tuntuu tyhmältä, kun en pysty ilmaisemaan itseäni niin verevästi kuin suomeksi osaisin. Olen kipeän tietoinen siitä, että englanninkielinen tekstini vilisee kirjoitusvirheitä. Prepositioita työnnän tekstiin fiilispohjalta. Muutama päivä jonkin tekstin kirjoittamisen jälkeen huomaan ko. postauksessa naurettavan kirjoitusvirheen tai ajatus-aivopierun. Kämmenellä on tullut iskettyä otsaa jo aika monta kertaa.

Siksipä luulen, että Blogathonin päättymisen jälkeen palaan yhtä blogikokemusta rikkaampana hyvillä mielin bloggaamiseen äidinkielellä. 

Vaikka voisihan sitä kokeilla viroksi bloggaamista... 

****

Blogihaasteen lisäksi tämän päivän toinen hauska haaste oli askarrella marsipaanista jokin hahmo ja maalata se karamelliväreillä. Kuvassa on vanha norsunmuotoinen marsipaanimuotti, jota voi ihailla virolaisen Kalevin makeistehtaan marsipaanityöpajassa. Kuvassa pilkottaa myös marsipaanista tehty kani, joka ei todellakaan ole omien kätteni työtä, vaan Kalevin koulutettujen marsipaanimestareiden käsialaa.

Blogathon, Day 24: In The Land Of Submarines

I've seen and experienced a lot today. 

For the first time in my life I've visited a submarine. Fortunately, Lembit was not under water but safely in Seaplane Harbour in Tallinn, Estonia. It still was claustrophobic enough for me. Hands down - guys working in submarines most be the toughest human beings on the planet. 

I took these two poor photos with my phone but I can assure you - this place is worth visiting. The building itself is amazing. No need to be especially interested in maritime or war history. There's plenty of other things to see and feel. There were also many nice details. For example the silverware used in the museum cafeteria was replica of the silverware used in Lembit the submarine. 

By now you are all singing Beatles, right? Happy news: there is a yellow submarine in the museum, too. 

Blogathon, Day 22: Small Step For Mankind, Giant Leap For An Expatriate

Few days ago I was sitting at a cafe writing. It's a small place in the centre of Tallinn with huge windows facing one of the most important ceremonial squares of Estonia.

It's not a fancy cafe, a cup of coffee (not served in paper cups) costs like one dollar, wifi works (as it does everywhere in the country) and I have a good place to work in peace and look at people coming and going. A salty slice of rye bread with herring and egg wakes me up.

It was an early morning, I was at the cafe all by myself, the waitress was doing her chores in the kitchen.

Suddenly she came to me and asked if I was going to stay at the cafe for 15 minutes or so. I said yes.

The waitress apologized and said that she needed to leave me alone for a second and lock the cafeteria door. She had to go outside to get some things.

Sure, fine for me, I said.

And there I sat, alone at the cafe with locked doors. It was a funny moment. In the very centre of the capital of this little country you can trust your client so much that you leave her alone in the cafe. I felt amused and honored.

I told this story to our Estonian babysitter. She started to laugh. She said that I've reached the point when I'm considered as part of the team. "Oh Silja, now you have lived long enough in Estonia", he said.

An expatriate usually always feels her/himself an outsider. In that sense I think this was a very good thing indeed.

Blogathon, Day 15: Doors Of Tallinn Meets Google Street View

I enjoy watching doors. Lucky me: I live in a city where there are plenty of delightfully beautiful doors.

In Yesterday's News I've started to show readers doors that have popped on my way and I've found beautiful and/or interesting.

The door shown today is on F. R. Faehlmanni street, pretty close the city centre. The door itself isn't very special but the round window with the decorations is great.

Today is also the day when Google Street View pictures of Estonia were officially published. If you want to see this door on the Street View pic, click here. The very door is there, on the left hand side from a lady with a blue shirt.

If you want to take a look at the previous door posts, click the tag "Tallinnan ovet" in the tag cloud.

Blogathon, Day 13: Tallinn Seen From The Ambassador's Balcony

Yesterday, on the 12th of May, the Embassy of Finland in Tallinn, Estonia opened its door to everyone. The residence of the ambassador is normally not open to public.

The Finnish Embassy is located on one of the best spots in town, just on the top of Toompea Hill. There's a great view over the town from the balcony of the embassy. 

Roofs of medieval Tallinn. 

More roofs

Enough of the views. "Mommy, I want back inside!" 

Inside the residence.  

"Show me the pigs!!"

We Finns have our Nokia but right now The Big Thing is Angry Birds. Happy to see how well the propeller heads at Rovio have succeeded. Finnish playground manufacturer Lappset is doing great, too. 

These two have started cooperation and I guess there will be quite many AB playgrounds around the world pretty soon. The swinging red bird got tested by my daughter on the embassy yard. Lappset (btw, the Finnish word "lapset" means "children") just opened a new factory in Estonia. 

Here you can get a glimpse of the port of Tallinn. There's a huge cruise ship traffic between Estonia and Finland.