Näppäilytaito peruskoulun opetusohjelmaan?

Täällä blogissa olen sattunut pari kertaa ottamaan puheeksi näppäilytaidon merkityksen sujuvalle kirjoittamiselle.

Näppäilytaito-aktivistit ovat laittaneet pystyyn verkko-adressin, jonka avulla koetetaan edistää näppäilytaidon opetuksen saamista peruskoulun opetusohjelmaan. Verkko tursuaa kaikenlaisia adresseja eikä niiden vaikutuksesta ole mitään takeita, mutta hyvä, että tässäkin asiassa yritetään.

Mutta eikö näppäilytaidon pitäisi olla myös osa mediakasvatusta ja sen opettamista? Tätä mietin selaillessani viime vuonna ilmestynyttä Opetushallituksen tekemää toimintaohjelmaa Lapset ja nuoret mediaosallistujina. En mielestäni löytänyt toimintaohjelmasta pienintäkään mainintaa siitä, että näppäilytaidon opettaminen voisi olla mediakasvatusta. Löysikö joku muu?

Medialukutaito, jota eri-ikäisille tenaville mediakasvatuksen keinoin koetetaan opettaa, on mielestäni sekoitus tietoa ja taitoa. Ja siellä taitopuolella tietokoneen käyttö on järkyttävän tärkeässä asemassa. Opetellaanhan käsin kirjoittamistakin varten perustekniikka, jonka jälkeen jokaisen oma käsiala muotoutuu sellaiseksi kuin muotoutuu. Yhtä lailla nykyajan koululaisille olisi syytä opettaa koneella kirjoittamisen perustekniikka. Kukin voisi sitten kehittyä siinä niin hyväksi kuin haluaa.

*****

En voi tässä yhteydessä olla puuttumatta OPH:n toimintaohjelman kieleen. Manailin taannoin myyntisuppiloita ja konversioita, mutta kyllä tämä viranomaistenkin kieli on puisevuudessaan aivan omaa luokkaansa. Toimintaohjelman esittelytekstissä on muun muassa seuraavia kuolan suupielestä valumista aiheuttavia sanoja:

toimintaohjelma, tulossopimus, kehittämis- ja toteuttamissuunnitelma, työprosessi, toimeksianto, demokratiakasvatus, toteutuminen 


Krooh... Mitä olinkaan sanomassa? Ai niin sitä, että moni viranomainen joutaisi kyllä demokratiakasvatuksen tunnille, sillä kovin demokraattista tällainen tavallista kansalaista vieraannuttava kieli ei ole.

Kapulakielisesti lasten ruokailusta

Turun kaupunginkirjastossa on vielä tämän kuun loppuun asti nähtävänä valokuvanäyttely Katseet aterian äärellä - voimauttavia valokuvia.

Voimauttava valokuvaaminen vaikuttaa hienolta asialta, ja tämän näyttelyn teema tuntuu näin pienten lasten äitinä varsin kiinnostavalta. Kuvat ovat varmasti puhuttelevia ja sympaattisia. Jos olisin Turussa, voisin vallan mainiosti käydä näyttelyn katsomassa.

Mutta voi herran tähden, millainen esittelyteksti näyttelylle on kirjoitettu.

Into näyttelyyn tutustumiseen laantuu aika tavalla, kun pitää ensin esittelytekstistä tavata sanat ja termit voimauttava valokuvaaminen, prosessi, terapeutti, merkityksellistää, voimauttava kuvaustapahtuma, osapuoli, kuvausprojekti, menetelmäohjaaja, jatkokoulutus, päättötyö ja menetelmä.

Juuri tällaisissa tapauksissa minua jurppii eniten suomen kielen kehno käyttö. Asia on hyvä ja kaikin tavoin kannatettava, mutta siitä on kirjoitettu täysin väärin - näyttelyn toteuttajan, ei asiakkaan näkökulmasta.