Eilisen lukemisia: Ihmisen osa

Talvella luin ensimmäisen kerran Kari Hotakaista. Jumalan sana -romaani oli hieno, mutta lukeminen eteni nihkeästi. 


Nyt lukemani Ihmisen osa (2009) puolestaan osui ja upposi minuun täysillä. 

Salme Malmikunnas on 80-vuotias entinen lankakauppias, joka tarvitsee rahaa. 7 000 euron edestä hän kertoo elämänsä tarinan kirjailijalle, joka puolestaan tarvitsee idean uutta kirjaansa varten.

Lukija saa eteensä kirjailijan version Malmikunnaan perheen elämästä. Kaikki ei ole pienyrittäjien elossa mennyt lähimainkaan niin idyllisesti kuin saariston lapsilla, mutta Malmikunnaat pitävät järkähtämättä omiensa puolta. 

Kuten Jumalan sanassakin, Hotakainen antaa kyytiä nykyajan tärkeily- ja menestysvaatimuksille. Suomalaisia puhuttaneet viime vuosien ilmiöt ja tapahtumat vilahtelevat jatkuvasti sivujuonteina tarinassa. 

Kirjan takakansi kertoo, että Ihmisen osa on "pelottavan traaginen ja syvän humoristinen romaani". Sitä se tosiaan on. Kirjaa lukee usein pala kurkussa ja välillä nauraen kristallinkirkkaasti kuvatulle suomalaisuudelle. 

Hotakaisen kieli on Jumalan sanan tavoin komeaa. Hotakaiselta myös lohkeaa säännöllisesti heittoja, joissa on muistovärssykirjoihin päätyvien klassikoiden aineksia. Kuten vaikkapa tämä: 

"Joskus tekisi mieli ottaa syliin nämä surkeat ja synkät miehet ja sanoa: älä korosta pahuutta, älä kiellä hyvyyttä. Mene vain sinne elämän keskelle ja häikäisty." 

**** 

EDIT 13.7. Alkuperäisessä postauksessani oli niin paljon kirjoitusvirheitä, että kävin niitä oikomassa. 

Eilisen lukemisia: Jumalan sana

Lienen suunnilleen Suomen ainoa ihminen, joka ei ole lukenut Kari Hotakaisen Juoksuhaudantietä. Enkä totta puhuen muista, olenko lukenut muutakaan Hotakaista ennen tätä, joten oli jo aikakin tarttua Finlandia-palkitun teokseen.

Jumalan sana on hieno kuin mikä. Päähenkilö Hopeaniemen ja autonkuljettaja-Armaksen dialogia lukiessa tunsi istuvansa autossa heidän kanssaan. Kapitalismia ja markkinavoimia Hotakainen kuvaa minusta ainutlaatuisella tavalla.

Loppua kohden tarina kiristyy ja tiivistyy uljaasti. Kun tuli Hopeaniemen aika astua televisiokameroiden eteen, puristin kirjankansia tiukasti ja käskin aviomiehen olla hiljaa. Hopeaniemen hirvittävä jännitys ja ramppikuume oli kuvattu tavalla, joka sai sisuskalut rutistumaan. Samaan tunteen koin aikanaan Kuninkaan puhe -elokuvaa katsoessani.

Komeaa, ajassa kiinni olevaa sanataidetta. Suosittelen.