Lienen suunnilleen Suomen ainoa ihminen, joka ei ole lukenut
Kari Hotakaisen Juoksuhaudantietä. Enkä totta puhuen muista, olenko lukenut muutakaan Hotakaista ennen tätä, joten oli jo aikakin tarttua Finlandia-palkitun teokseen.
Jumalan sana on hieno kuin mikä. Päähenkilö Hopeaniemen ja autonkuljettaja-Armaksen dialogia lukiessa tunsi istuvansa autossa heidän kanssaan. Kapitalismia ja markkinavoimia Hotakainen kuvaa minusta ainutlaatuisella tavalla.
Loppua kohden tarina kiristyy ja tiivistyy uljaasti. Kun tuli Hopeaniemen aika astua televisiokameroiden eteen, puristin kirjankansia tiukasti ja käskin aviomiehen olla hiljaa. Hopeaniemen hirvittävä jännitys ja ramppikuume oli kuvattu tavalla, joka sai sisuskalut rutistumaan. Samaan tunteen koin aikanaan Kuninkaan puhe -elokuvaa katsoessani.
Komeaa, ajassa kiinni olevaa sanataidetta. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sananen! Ole samaa mieltä, eri mieltä, haasta, korjaa virhe, ihmettele, anna lisätietoa, mitä tahansa, omalla nimelläsi tai nimimerkillä, mutta pysy asiallisuuksissa.