perjantai 25. heinäkuuta 2014

Pois saarelta nimeltä Tallinna

Olen monesti tullut toteamaan, että lyhyt lomareissu voi olla paljon paremmin päätä tyhjentävä ja kaikesta arjesta irrottavampi kuin mikään pitkä kiertue, jolla ehtii jo tulla koti-ikävä.

Tämä päti Mission Munamägi -matkallakin, jolla olimme tenavien kanssa siis kaksi yötä. Reissu toteutti tiiviissä paketissa kaksi tavoitetta: käydä Munamäellä ja nähdä edes jonkun verran enemmän Etelä-Viroa. Mehän olemme Viron-vuosiemme aikana jumittaneet lähes nolosti suunnilleen koko ajan Tallinnassa.

Nyt seuraa painava muistutus kaikille Virossa lomaileville:

Tallinna on saari, jonka ulkopuolella on aivan toisenlainen Viro.

Reilusti Tallinnan ulkopuolella käyminen muistuttaa minua muun muassa siitä, että Viron luonnosta ja maisemista ei pidä tehdä mitään johtopäätöksiä Tallinnan ja sen ympäristön perusteella. Jos ajaa pelkästään Tallinna - Tartto-väliä tai liikkuu enimmäkseen Harjumaan maakunnassa, jossa Tallinna sijaitsee, näkee vain pääkaupungin lähikuntien teollisuusalueita, tylsää tietä sekä hoitamattomia peltoja ja metsiä.

Kun jaksaa polkaista etelään asti, kohtaa kumpuilevan, mäkisen maaston, viljavia peltoja, Etelä-Eurooppaa henkiviä jalopuurivistöjä, pieniä kyliä, pieteetillä hoidettuja talojen pihoja sekä määrättömästi kartanoita ja pieniä museoita. Minä huomaan, että Tallinnassa olen kotona, mutta Etelä-Virossa olo on kuin ulkomailla. Mikä on kyllä vähän hassua, sillä etelävirolaiset maisemat muistuttavat paljon enemmän lapsuuteni maisemia kuin tämä pohjoisvirolainen pannukakku-vesakko.

Etelä-Viro on omanlaisensa.
Võron kieli on näyte tanakasta henkisestä kulttuurista.
On se viroa, tavallaan, mutta en kyllä tajua paljon mitään!  


Viron pienuus tekee näppäräksi sen, että näihin Tallinnasta katsoen aivan toisenlaisiin maisemiin pääsee jo parissa tunnissa. Ja kuten totesin, kahden yön matkalla tuntee jo nähneensä aika paljon.

Mutta yksi on sama joka puolella Viroa.

Voit ajella missä tahansa pikkutiellä keskellä mitä-lie puskaa, on aivan varmaa, että jossakin kohtaa vastaan tulee atleettinen kilpapyöräilijä trikoissaan tai jopa kokonainen joukko muna-asentoisia fillaristeja. Virolainen kilpapyöräilykulttuuri jaksaa aina hämmästyttää (Rein Taaramäe polkee parhaillaan Ranskaa ympäri).

torstai 24. heinäkuuta 2014

Mission Munamägi: Kotimatkalla kirkossa

Tallinnasta etelään ajelin normaalin tylsästi kakkostietä (E263) pitkin, mutta takaisin päin piti ilman muuta toista reittiä. 

Hyvä väylä Otepään suunnasta takaisin etelään vie Viljandin, Türin ja Raplan kautta. Reitti on huomattavasti mukavampi ja vaihtelevampi kuin susitylsä kakkostie, jossa liikenne nykii ja koko ajan saa huristella henkensä kaupalla syöksähteleviä ohittajia peläten. Rakkaat virolaiset - voisitteko opetella pitämään autoillessa turvaväliä?! 

Torstaipäivä on kaiketi ollut tämän kesän kuumin, joten matkanteko on ollut varsin hikistä, vaikka auton ilmastointi toimiikiin. Siksi aika monta taukoa piti pitää, ennen kuin kotiin päästiin. 

Noin puoli tuntia ennen Viljandia tuli vastaan hauska maisema, jossa tien toisella puolen oli järvi ja oikealla puolella oli komea kirkko. 

Järven rannalla istuivat puiset hahmot, jotka olivat pukeutuneet Mulgimaan kansallispukuihin. Mulgimaa ei ole virallisesti mikään nykyinen maakunta, vaan kulttuurihistoriallinen alue, joka koostuu viidestä vanhasta kihlakunnasta. 



Kirkko oli sopivasti hollilla ja sen kiviseinien sisälle pakeneminen tuntui mukavan vilvoittavalta ajatukselta, joten menimme kurkistamaan. Kyseessä oli Tarvastun kirkko, ja se kuuluu Viron tiekirkkoihin, joten opaskin oli paikalla. 

Opas, mukava mies nimeltä Ants, kaappasi meidät heti haltuumme ja alkoi kättelyn jälkeen tulisieluisesti kertoa kirkosta. Kirkossa pisti silmään suuri, lattialla seisova taottu kukko. Kukkohahmoa en muista aiemmin missään kirkossa nähneeni. Sanoin asiasta Antsille, joka heti tiesi kertoa, että erityisesti Etelä-Viron kirkoissa kukkoja on paljon. Kukko tietysti viittaa Raamatun pääsiäisen ajan tekstiin, jossa Jeesus sanoo Pietarille, että "tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät." Unohdin harmikseni kuvata kukon, ja Antsillekin kurvasi kirkon pihaan bussilastillinen turisteja, joten juttu jäi meiltä hieman kesken. 





Hauska oli nähdä kirkon takaseinällä kaksi suurta puu-uunia. Siinä sitä on suntio saanut lämmitellä aamusta asti ennen kirkonmenojen alkua. 

Kuten kuta kuinkin kaikki Viron kirkot, myös Tarvastun kirkko on kaikenlaista remonttia vailla. Nurkat vähän repsottavat sieltä täältä. Ja se myös kerrotaan aika suoraan. Kirkkosalissa oli kolehtiuurna, jossa kerrotaan, että ikkunoiden pellit pitäisi vaihtaa. Työtä varten saatu tarjous on reilu 2 000 euroa ja muutama satanen on koossa. Kukahan lähtisi mesenaatiksi? Lasten uurnaan pudottamista muutamasta kolikosta on vain pieni lisä remonttikassaan. 

Mission Munamägi: Tavoite saavutettu!



Pitkäksi venähti helteinen päivä, mutta onnistui. Olemme nyt lasten kanssa huiputtaneet Baltian korkeimman kohdan, Suuren Munamäen, korkeus 317 metriä.

Mitään eräjormataitoja tai kiipeilykokemusta homma ei vaadi. Auto parkkiin, jonkin verran porraskävelyä näkötornin juurelle ja hissillä ylös torniin. 

En ole korkeiden paikkojen ylin ystävä, joten näköalahissi ja tornin huipulla oleminen aiheuttivat vatsanväänteitä, heikkoja sääriä ja sisäistä kiljuntaa. Koetin leikkiä rauhallista, koska ei lasten tarvitse minun pelkojani oppia. Aika hyvin taisin onnistua teeskentelyssäni. 

Tornin juurella vuorenvalloitusjäätelöä syödessämme jokin olio puri tytärtä sormeen niin, että parku oli kauhea ja sormi alkoi turvota vauhdilla. Onneksi oli kyypakkaus mukana (en lähde enää lasten kanssa mihinkään ilman kunnollista ea-laukkua) ja saatiin pikainen hoito asiaan. 

Huh, mikä päivä. 

Mission Munamägi: Maissipellot

Häh, tätä en kyllä osannut odottaa. Etelä-Virossa näyttää olevan jonkin verran maissiviljelystä. Vai näkevätkö silmäni oikein? 


keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Mission Munamägi: Taevaskoja

Kun nyt nurkilla ollaan, päätinkin tehdä mutkan klassiseen virolaiseen luontomatkakohteeseen. Taevaskoja on Põlvassa sijaitseva Ahja-joen mutka, jossa joki on kaivautunut hienosti kaunisväriseen hiekkamaahan. 

Mutta nyt kohti Munamägeä!



Mission Munamägi: Syksyn merkkejä

Huomenta jostakin päin Põlvan maakuntaa!

Etelä-Virossa kaura jo tuleentuu. Apua, onko kesä jo niin pitkällä?

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Mission Munamägi ekan päivän illassa

Iltapalapöydässä minua tuijotti ärsyttävästi käyttäytynyt venäjänkielinen humalikko, joka lopulta korotti ääntään ja tokaisi "saldejums!"

Minä siihen vastasin viroksi, että en puhu kyseistä kieltä. Saldejums on latviaa ja tarkoittaa jäätelöä. 

Mies vaihtoi itsekin viroon ja kysyi, mitä kieltä sitten lasteni kanssa puhun. Kerroin puhuvani suomea, johon hän vähän ajan päästä kommentoi "höpöhöpö". Sitten hän keskittyikin sylissään istuvaan naisystäväänsä. Kielitaitoinen kaveri. 

Mutta muuten on ollut mukavaa. Pühajärven rannassa pienen mäen päällä on Nuustaku Villa -niminen majatalo ja ruokapaikka, jossa kävimme iltapalalla. Ravintolalla oli kiva terassi, josta oli hienot näkymät yli Pühajärven. Kuvani terassilta on kovin onneton. 

Että saldejumsit teille vain! Huomiseen!

Mission Munamägi: Järvenrantalomailua



Etelänmatkaan kuuluu tietysti rantaelo. Järvi-Suomen kasvatin sydäntä lämmittää, kun lapset juuri plutivat Pühajärvessä. Olemme saapuneet Viron talviurheilumekkaan, Otepäälle. 

Mission Suur Munamägi


Johan tässä viikko oltiinkin kotona. Silloin päätin lujasti, että nyt ei liikuta hetkeen minnekään. 

No, lomareissuvarvas alkoi syyhytä ja päätimme nuorison kanssa tehdä lyhyen lomaretken etelään. Huomenna valloitamme Suuren Munamäen. 

Ajattelin laittaa näin kännykällä lyhyitä postauksia roadtripimme varrelta. 


Näissä kuvissa on Põhjakan kartano (www.pohjaka.ee), jossa kävimme matkalla syömässä. Siellä on yksi Viron parhaimmista ravintoloista. Suosittelen lämpimästi, jos matkaa Tallinnasta Tarttoon. Koiratkin ovat sinne tervetulleita, kuten kyltti osoittaa. 

Nyt etusormi kramppaa ja lasten jäätelöt alkavat olla syöty. Matka jatkuu. Tervetuloa Mission Munamäelle!