perjantai 17. helmikuuta 2012

Jalkapuu

Olen monesti miettinyt, että virolaiset ovat aika armottomia rikollisia kohtaan. Ei tarvitse olla kuin autokolari, niin pienessäkin uutispätkässä kerrotaan saman tien onnettoman tunarin nimi ja sellaisia yksityiskohtia tapauksesta, jotka eivät välttämättä Suomessa uutisessa läpi menisi.



Viikkolehti Eesti Ekspressin tuorein numero esitteli koko aukeaman verran rikollisia. Lehti oli listannut Virossa tuomitut rikolliset, joita odottaa vankeus, mutta joita syystä tai toisesta ei ole saatu telkien taakse. Osasta on kuva, osasta ei.

En oikein tiedä, mitä tällaisesta pitäisi ajatella. Toisaalta kannatan rikollisuuden torjunnassa kunnon julkista jalkapuu-henkistä häpäisyä. Välillä tuntuu, että maailmassa kaikki alkaa olla sallittua, eikä kukaan tule antamaan törttöilystä edes korvatillikkaa. Kunnon nolaus olisi joskus ihan asiaa.

Toinen puoli minusta kuitenkin miettii, viekö tällainen sosiaalipornahtava uutisointi yhtään mihinkään. Ketä muka palvelee se, että juoppo saa kuvansa lehteen?

Oikeaa vastausta en tiedä, mutta mietinkin tätä lähinnä kahden naapurimaan uutisointitapojen välisenä erona.

Tässä jutussa muuten näkyy eräs klassinen, jo lähes vitsiksi muuttunut virolaisen rikosuutisoinnin tapa: rikoksiin liittyvien autojen merkki mainitaan hyvin usein. Ei siis todeta vain, että rikollinen on varastanut kuusi henkilöautoa, vaan todetaan, että että voro vei kuusi Bemaria, joista osa oli X5- ja osa 3-sarjaa.

Minä en aivan ymmärrä, tuleeko autovarkaudesta jotenkin rankempi teko, jos varas vie Skodan sijaan Bemarin.

2 kommenttia:

  1. "Minä en aivan ymmärrä, tuleeko autovarkaudesta jotenkin rankempi teko, jos varas vie Skodan sijaan Bemarin."

    Riippuu tietysti lainsäädännöstä, mutta lähtökohtaisesti rikosnimikkeeseen ja teon rangaistavuuteen saattaa vaikuttaa ajoneuvon merkki ja malli. Eli esimerkiksi jos varkausrikoksessa on kaksi tasoa: tavanomainen ja törkeä varkaus, niin käytännössä tämän eron määrittää varkausrikoksella hankitun omaisuuden arvo. Tällöin saattaisi siis syntyä tilanne, että halvemman auton varastaminen on lievempi tekona kuin kalliimman.

    Todellisuudessa näissä uutisoinneissa lienee kuitenkin kysymys vain perinteisestä journalistin revittämisestä.

    VastaaPoista
  2. Jan, kiitos hyvästä huomiosta. En tunne Viron lainsäädäntöä tältä osin lainkaan, joten en osaa sanoa, onko merkillä vaikutusta rangaistuksiin. Mutta aivan mahdollistahan se varmaan olisi.

    Automerkin mainitseminen uutisessa on ulkomaalaisesta lähinnä huvittavaa. Enää sentään ei näe otsikoita tyyliin "Kuljettaja kuoli, mutta onneksi BMW säilyi vaurioitta". Ok, kärjistys, mutta vähän tähän tyyliin otsikoita joskus on.

    Komea auto vain on Virossa edelleen todella tärkeä statussymboli, johon panostetaan. Surkean talonhökkerön ja roskaisen pihan edessä saattaa seisoa kiiltelevä katumaasturi. Viron liikenteessä voikin bongata sellaisia autoja ja automalleja, joita Suomessa ei näe koskaan.

    VastaaPoista

Sano sananen! Ole samaa mieltä, eri mieltä, haasta, korjaa virhe, ihmettele, anna lisätietoa, mitä tahansa, omalla nimelläsi tai nimimerkillä, mutta pysy asiallisuuksissa.