Mission Munamägi: Kotimatkalla kirkossa

Tallinnasta etelään ajelin normaalin tylsästi kakkostietä (E263) pitkin, mutta takaisin päin piti ilman muuta toista reittiä. 

Hyvä väylä Otepään suunnasta takaisin etelään vie Viljandin, Türin ja Raplan kautta. Reitti on huomattavasti mukavampi ja vaihtelevampi kuin susitylsä kakkostie, jossa liikenne nykii ja koko ajan saa huristella henkensä kaupalla syöksähteleviä ohittajia peläten. Rakkaat virolaiset - voisitteko opetella pitämään autoillessa turvaväliä?! 

Torstaipäivä on kaiketi ollut tämän kesän kuumin, joten matkanteko on ollut varsin hikistä, vaikka auton ilmastointi toimiikiin. Siksi aika monta taukoa piti pitää, ennen kuin kotiin päästiin. 

Noin puoli tuntia ennen Viljandia tuli vastaan hauska maisema, jossa tien toisella puolen oli järvi ja oikealla puolella oli komea kirkko. 

Järven rannalla istuivat puiset hahmot, jotka olivat pukeutuneet Mulgimaan kansallispukuihin. Mulgimaa ei ole virallisesti mikään nykyinen maakunta, vaan kulttuurihistoriallinen alue, joka koostuu viidestä vanhasta kihlakunnasta. 

Kirkko oli sopivasti hollilla ja sen kiviseinien sisälle pakeneminen tuntui mukavan vilvoittavalta ajatukselta, joten menimme kurkistamaan. Kyseessä oli Tarvastun kirkko, ja se kuuluu Viron tiekirkkoihin, joten opaskin oli paikalla. 

Opas, mukava mies nimeltä Ants, kaappasi meidät heti haltuumme ja alkoi kättelyn jälkeen tulisieluisesti kertoa kirkosta. Kirkossa pisti silmään suuri, lattialla seisova taottu kukko. Kukkohahmoa en muista aiemmin missään kirkossa nähneeni. Sanoin asiasta Antsille, joka heti tiesi kertoa, että erityisesti Etelä-Viron kirkoissa kukkoja on paljon. Kukko tietysti viittaa Raamatun pääsiäisen ajan tekstiin, jossa Jeesus sanoo Pietarille, että "tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti minut kiellät." Unohdin harmikseni kuvata kukon, ja Antsillekin kurvasi kirkon pihaan bussilastillinen turisteja, joten juttu jäi meiltä hieman kesken. 

Hauska oli nähdä kirkon takaseinällä kaksi suurta puu-uunia. Siinä sitä on suntio saanut lämmitellä aamusta asti ennen kirkonmenojen alkua. 

Kuten kuta kuinkin kaikki Viron kirkot, myös Tarvastun kirkko on kaikenlaista remonttia vailla. Nurkat vähän repsottavat sieltä täältä. Ja se myös kerrotaan aika suoraan. Kirkkosalissa oli kolehtiuurna, jossa kerrotaan, että ikkunoiden pellit pitäisi vaihtaa. Työtä varten saatu tarjous on reilu 2 000 euroa ja muutama satanen on koossa. Kukahan lähtisi mesenaatiksi? Lasten uurnaan pudottamista muutamasta kolikosta on vain pieni lisä remonttikassaan. 

Askel-askel-hyppy

Tämä on taas vuosi, jolloin suunnilleen koko Viro kokoontuu Tallinnan laululavalle joka viides vuosi järjestettävään laulu- ja tanssijuhlaan. Tämänvuotinen laulujuhla on järjestyksessä 26:s (tanssijuhla 14:s). Juhlan teemana on Ajan kosketus - Koskettamisen aika.

Juhla on heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos haluaa täysin ainutlaatuisen, omaleimaisen ja erittäin, erittäin vahvatunnelmaisen kokemuksen, niin suosittelen saapumaan paikalle. Olin humussa mukana viisi vuotta sitten ja tilaisuus oli unohtumaton. Tänä vuonna en pääse 100 000 laulajaa katsomaan ja mukana laulamaan, mutta koetan kannustaa kaikkia muita paikalle.

Varsinainen laulujuhla tuli nyt mieleeni, kun olen tänään viettänyt päivää Piritan pyöräilyvelodromin laidalla katsellen lasten voimistelujuhlan harjoituksia. Esikoinen on siellä päiväkotiryhmänsä kanssa mukana. Koko kevät on päiväkodin jumppatunnilla harjoiteltu tanssiesitystä, ja huomenna yleisö pääsee näkemään monisatapäisen lapsiparven esityksen kokonaisuuden.

Olen kovin iloinen siitä, että esikoinen on mukana tällaisessa. Hän ei ole koskaan nauttinut esiintymisestä ison yleisön edessä, mutta näköjään tuolla porukassa menee hurjalla innolla mukana, ja on oppinut jopa tekemään esitykseen kuuluvia kärrynpyöriäkin.

Katsokaapa muuten tästä linkistä superkuva vuoden 2009 juhlasta. Ensinnäkin siitä saa
käsityksen siitä, miten valtavasta väkimäärästä on kyse. Toiseksi voi leikkiä hauskalla tekniikalla, jossa kuvasta oikeasti voi löytää itsensä väkimassan joukosta.

Suljettu saari

Lasten sairastellessa vesirokkojaan tuli näköjään harrastettua paikallismatkailua. Edellispostauksessa mainitun kasvitieteellisessä puutarhassa vierailun jälkeen lähdin sattumanvaraisesti ajelemaan kohti Viimsiä.

Sinne matkatessa tuli vastaan tämän kuvan näky:

Olimme päätyneet Pandjun saaren rannalle. Saari on tuolla kaukana, ja näin matalan veden aikaan sinne pääsisi kuvan hiekkasärkkää pitkin. 

Paitsi että nyt ei päässyt, sillä Pandjulla pesii hurjasti lintuja, ja kieltokyltit komensivat pysymään kaukana saaresta. 

Mutta mikäpä maisemia ihastellessa. Kaukana siinsi Tallinna.

Olipa hassu, hieno paikka.

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha

Pari viikkoa sitten pyörähdimme nuorison kanssa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa. Jokin aika sitten minulle tuli täyteen kuusi vuotta Virossa, mutta vasta nyt tuli käytyä tässä kohteessa.

Vapun tienoilla oli melko kylmä eikä kasvitieteellisen piha-alueilla ollut vielä kovin paljon nähtävää. Tulppaanit olivat toki jo hyvässä kasvussa.

Kasvihuoneessa sen sijaan oli monenlaista ihmeteltävää. Lapset tykkäsivät eniten hattivattien näköisistä kaktuksista.

Kasvitieteellinen on aivan Teletornin vieressä, joten näpsä turisti käy samalla reissulla näissä kahdessa paikassa.

Auts. Älä kaadu tällä polulla. 

Nyt varovasti ja rauhallisesti! 

Kasvitieteellisen Aasia-osastolla oli vehreää. 

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneen korkeimman osan sisällä kasvaa palmu. 

Tällaista en ollut nähnyt koskaan aiemmin: roikkuvia tulppaaneja.
Näyttävät aivan sambatanssijoilta. 

Nämä on näitä, ööö, sinisiä kukkia. Helmililjoja? 

Teletorni on sumentunut. 

Tulppaani tulollaan. 

Lähimatkailupyhien huipennus: Viru raba

No nyt, kuulkaas! Jos eilinen retki Tädussa oli luontokokemukseltaan lattea, niin tänään on saatu elämystä senkin edestä.

Lahemaan kansallispuiston nurkka sijaitsee hieman reilun 50 kilometrin päässä Tallinnasta. Siellä sijaitsee Viru raba, eli Virun suo (tai raba taitaa tarkalleen ottaen tarkoittaa rämettä).

Suon läpi kulkee 3,5 kilometriä pitkä pitkospuureitti. Virohan on tolkuttoman soinen maa, joten Virun suolla pääsee näkemään Viron kenties tyypillisintä maastoa.

Pitkospuureitin alkupää etelästä tullessa. 

Pitkospuureitti ei ole lenkki, joten jos jättää auton (jolla luultavasti paikalle tulee) toiseen päähän reittiä, sinne pitää palatakin. Mutta eihän tässä olekaan kyse mistään epäinhimillisestä kävelyponnistuksesta. Parkkipaikalta on hiekkatietä 800 metriä tuohon ylläolevan kuvan reitin alkuun.

Pääsiäispäivä oli hurjan kuuma, ja väki meni laudoitetulla reitillä paljain varpain.
Tässä nuorisolla on vielä jalkineet. 

Reitin eteläsuunnasta tullessa alkuosa on myös pyörätuolilla kulkeville sopivaa. 

Neiti Näpsä tutustuu naavaan. 

Reitin varrella on hienoja, mielikuvitusta ruokkivia suolampia. 

Suunnilleen Virun suon reitin puolivälissä on komea näköalojen katseluun tarkoitettu torni, josta näköjään unohdin ottaa kuvan. Se on uusittu vuonna 2013, ja sinnekin pääsee pyörätuolilla - asia, mistä olin melko ällistynyt. Näiden viime päivien ulkoilukokemusten perusteella voisi todeta, että täkäläiset Metsähallituksen ulkoilureitit ovat pyörätuolilla kulkijoille paljon esteettömämpiä kuin Viro muutoin.

Maisema tornista etelään. 

Maisema tornista pohjoiseen. Tornin kohdalla loppuu pyörätuolireitti
ja pitkospuut alkavat. 

Suon ylitys on vain pieni osa Viroa halkovia Metsähallituksen vaellusreittejä. Iklaan olisi
vielä vähän matkaa. Just tänään ei jaksanut. 

Nuoriso näyttää tietä. Esikoisella on jopa vaellussauva. Täysin pro meininki. 

Tässä viimeisessä kuvassa hieman näkyykin maisemieen katseluun tarkoitettua tornia. Myös pitkospuut on uusittu 2013. Tukevaa on kävellä.

Tallinasta ajaa Narvan maantietä reitin eteläpään alkuun noin 40 minuuttia. Perille löytää helposti ja parkkitilaa on. Jos Tallinnan ostoskeskukset on nähty ja vanha kaupunki tallattu, niin suosittelen päiväretkeä tänne. Ei tarvitse mitään eräjorman varusteita. Eväät pitää ottaa kaupungista, sillä lähistöllä ei todellakaan ole mitään palveluita.

Pääsiäispäivä oli hurjan lämmin, mutta veikkaan, että Virun suolla on hienoa vuodenajasta ja säästä riippumatta.

Päiväpatikointi Viimsin Tädussa

Tästä pääsiäislomasta näyttää säiden ja vesirokosta toipumisen ansiosta tulevan todellinen ulkoiluloma.

Viron Metsähallituksen RMK:n sivulla on verraton hakukone, josta voi hakea haluamastaan maakunnasta erilaisia ulkoilureittejä (ja kaikkea muuta metsänkäyntiin liittyvää).

Tänään valinta osui Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä sijaitsevaan Tädun ulkoilureittiin.

Tädussa on lasten hyvä pyöräillä. Maisema on koko reitin tämän näköistä. 

Netti tiesi kertoa, että reitti kulkee metsän läpi hiekkatiellä, joten heitin auton takakonttiin lasten fillarit.

Se oli viisautta, sillä Tädun reitti oli eiliseen Pääskülan rabaan verrattuna todella tylsä, ja itku olisi päässyt, jos olisi lapset pitänyt kävelyttää sen läpi.

Meillä oli mainio ulkoilureissu. Linnut lauloivat, sini- ja valkovuokot loistivat, aurinko lämmitti, pyörät kulkivat, eväät maistuivat taukopaikalla, sammakonkutu oli jännää ja ojiin oli kiva heitellä kiviä. Siis ei mitään valittamista oikeastaan.

Miljoona, miljoona, miljoona Sakua. 

Mutta maisemien puolesta Tädussa ei ollut yhtään mitään erikoista. Jos on kävellyt sisäsuomalaisella metsäautotiellä, niin siinäpä se oli. Peurojen ruokintapaikan tai siirtolohkareen näkeminen ei aiheuta kovin valtavaa vau-elämystä.

Kuvan kiemuraisesta puusta otti kuusivuotiaani. 

Tämän puun suupielet näyttävät olevan alaspäin. 

Reitin ykköskohde on Tädun kuusi, tai oikeastaan se, mitä siitä on jäljellä. Pari vuotta sitten myrskyssä kaatunut kuusi on ihmeellisellä tavalla kasvanut suuren kiven päällä. Nyt puusta on jäljellä enää kiven päällä kiemurtelevat juuret. Onpa kasvupaikan kuusi itselleen aikanaan keksinyt!

Tädun kuusen juuret. 

Pitkospuilla Pääskülassa

Vihdoinkin, vihdoinkin lämpömittari näytti reilusti keväisiä lukemia. Kun vielä perheen vesirokkopotilaskin oli varsin pirteä (lue: sinkoili seinille sisällä olosta), piti tehdä pikaisia päätöksiä. 

Pitkänperjantain ohjelmanumeroksi valikoitui patikointi Tallinnan Pääskülan rämealueella (Pääsküla raba). Vuosikausia olemme jo kaupungissa olleet, mutta eipä vain ollut tänne koskaan aiemmin tullut selvittyä. 

Pakkasimme lasten kanssa pillimehut ja eväsleivät Buzz Lightyear -laatikkoon ja suuntasimme Nõmmelle. 

Sieltä, Hiiun sairaalan takaa lähtee rabarada-kylteillä merkitty pitkospuureitti suolle. 

Reitti on nimen omaan lenkki, jonka puolivälissä on lintujentarkkailutorni. Tornin kakkos- ja kolmoskerroksessa on penkit, joten eväät voi syödä vähän korkeammalla.

Tornin huipulta aukeaa tällaiset näkymät. Niin paljon kuin Virosta tykkäänkin, olisi liioittelua sanoa, että maisemat ovat henkeäsalpaavat. Pohjois-Viron maasto on tylsää lättyä. 

Jos haluaa tehdä Tallinnan-reissunsa yhteydessä muutaman tunnin helpon ulkoiluretken, niin Pääsküla sopii siihen loistavasti. Koko lenkin pituus taisi olla neljä kilometriä. Keskustasta ajaa lähtöpisteeseen vartin. Reitin voi kävellä pikkukengissä, sillä siellä, missä ei ole pitkospuita, on soratietä. Lastenvaunuja on helppo työntää koko reissu, ja lenkin alkupäässä on jopa pyörätuolille tarkoitettua leveää pitkospuuta. Ja kuten jo sanottu, mäkien takia ei tarvitse hikoilla. 

Vironkielisen esitteen patikointireitistä löytää tästä. Wikipediassa on vähäsen tietoa tässä. Ja tässäkin vielä hieman. 

Blogathon, 25. päivä: Blogihaasteen loppusuoralla

Kuten arvoisa lukija on saattanut huomata, Eilisen uutisissa on menty toukokuun ajan kovasti englantipainotteisesti. Olen osallistunut Blogathon-blogihaasteeseen.

Kuvittelin kirjoittavani englanniksi vain silloin tällöin, mutta kävikin päinvastoin: olen sohinut vieraalla kielellä lähes koko kuukauden.

Haasteen alussa kerroin aina vannoneeni, etten koskaan kirjoita julkisesti vieraalla kielellä. Periaatteet on näköjään tehty rikottaviksi, ja aivan hyvä niin. Tämä kuukausi on ollut kelpo harjoitusta englanniksi kirjoittamiselle. Olen ollut yllättynyt siitä, kuinka helposti vieraskieliset tekstit ovat syntyneet, kun vain on ollut postauksen idea päässä.

Mutta eihän se omalta tunnu. Ennen kaikkea tuntuu tyhmältä, kun en pysty ilmaisemaan itseäni niin verevästi kuin suomeksi osaisin. Olen kipeän tietoinen siitä, että englanninkielinen tekstini vilisee kirjoitusvirheitä. Prepositioita työnnän tekstiin fiilispohjalta. Muutama päivä jonkin tekstin kirjoittamisen jälkeen huomaan ko. postauksessa naurettavan kirjoitusvirheen tai ajatus-aivopierun. Kämmenellä on tullut iskettyä otsaa jo aika monta kertaa.

Siksipä luulen, että Blogathonin päättymisen jälkeen palaan yhtä blogikokemusta rikkaampana hyvillä mielin bloggaamiseen äidinkielellä. 

Vaikka voisihan sitä kokeilla viroksi bloggaamista... 

****

Blogihaasteen lisäksi tämän päivän toinen hauska haaste oli askarrella marsipaanista jokin hahmo ja maalata se karamelliväreillä. Kuvassa on vanha norsunmuotoinen marsipaanimuotti, jota voi ihailla virolaisen Kalevin makeistehtaan marsipaanityöpajassa. Kuvassa pilkottaa myös marsipaanista tehty kani, joka ei todellakaan ole omien kätteni työtä, vaan Kalevin koulutettujen marsipaanimestareiden käsialaa.

Blogathon, Day 24: In The Land Of Submarines

I've seen and experienced a lot today. 

For the first time in my life I've visited a submarine. Fortunately, Lembit was not under water but safely in Seaplane Harbour in Tallinn, Estonia. It still was claustrophobic enough for me. Hands down - guys working in submarines most be the toughest human beings on the planet. 

I took these two poor photos with my phone but I can assure you - this place is worth visiting. The building itself is amazing. No need to be especially interested in maritime or war history. There's plenty of other things to see and feel. There were also many nice details. For example the silverware used in the museum cafeteria was replica of the silverware used in Lembit the submarine. 

By now you are all singing Beatles, right? Happy news: there is a yellow submarine in the museum, too. 

Blogathon, Day 14: The Southern-Estonian Town Of Tartu

Tallinn is the official capital of Estonia, but Estonians often say that the town of Tartu is the real heart of the country. Tallinn may be the political and financial center while Tartu has strong academical and cultural heritage.

Talking about history: the university of Tartu was founded 1632. The university still is the heart and soul of the town giving it a youthful look. There sure is lots of young people in Tallinn, too, but in Tartu you really can see and feel that you are visiting a town with many academic students. 

Last time I visited Tartu was at the end of April. Here are some pictures I took during my visit. The university also has its botanical garden (founded in 1803) right in the town centre. In April only few flowers were blooming but I'm pretty sure it's going to be gorgeous in the summer. 

 

 

If you ever come to Estonia I recommend you to visit Tartu in addition to Tallinn. By car, it's only 2,5 hours from the capital. 

 

 

 

Blogathon, Day 13: Tallinn Seen From The Ambassador's Balcony

Yesterday, on the 12th of May, the Embassy of Finland in Tallinn, Estonia opened its door to everyone. The residence of the ambassador is normally not open to public.

The Finnish Embassy is located on one of the best spots in town, just on the top of Toompea Hill. There's a great view over the town from the balcony of the embassy. 

Roofs of medieval Tallinn. 

More roofs

Enough of the views. "Mommy, I want back inside!" 

Inside the residence.  

"Show me the pigs!!"

We Finns have our Nokia but right now The Big Thing is Angry Birds. Happy to see how well the propeller heads at Rovio have succeeded. Finnish playground manufacturer Lappset is doing great, too. 

These two have started cooperation and I guess there will be quite many AB playgrounds around the world pretty soon. The swinging red bird got tested by my daughter on the embassy yard. Lappset (btw, the Finnish word "lapset" means "children") just opened a new factory in Estonia. 

Here you can get a glimpse of the port of Tallinn. There's a huge cruise ship traffic between Estonia and Finland.