Vaalimainontaa virolaisen rumasti

Vaalimainonta tuskin on eleganttia ja tahdikasta yhtään missään, mutta virolainen äänien kalastelu on minusta todella vastenmielistä.

Täällä vaalimainonta keskittyy härskisti siihen, miten nolata vastapuolta.

Sen sijaan, että perustellusti nostettaisiin esiin omaa osaamista ja vahvoja puolia, mainoksissa kaivellaan vastustajaa.

Tökkiminen tehdään sekä sanallisesti että kuvin. Minun on hankala kuvitella suurta suomalaista puoluetta tekemässä vaalimainoksiaan niin, että se sijoittaisi niihin pilakuvamaisia, halventavia otoksia vastustajista. Virossa tämä osataan.

Tulevissa eurovaaleissa Viron kaikilla isoilla puolueilla on tarjota ehdokkaaksi täkäläisessä politiikassa todella suuri nimi. Mediassa on hehkutettu, että tämänkertainen eurovaali on varsinainen dinosaurusten taisto.

Toivoisi, että näillä dinosauruksilla puoluekoneistoineen olisi kykyä tyylikkäämpään kampanjointiin, mutta mitä vielä.

Pari päivää sitten Postimees-lehden kannessa oli kammottavan surkea otos Keskerakond-puolueen Edgar Savisaaresta, jonka irvikuvamaisen huonon kasvokuvan taustalle oli kuvankäsitelty Kreml. Vieressä hymyili vastikään väistynyt pääministeri, Reformierakond-puolueen Andrus Ansip, ja mainostekstissä tietysti tökittiin kaikin mahdollisin keinoin Savisaarta.

Tänään mainos tavallaan jatkui. Jatkajana vain oli kahden edellisen kilpailija. Nyt Postimees-lehden kannessa olivat naamat surkeina sekä Savisaar että Ansip, ja heitä puolestaan nälvi IRL-puolueen ehdokas Tunne Kelam, nykyinen europarlamentaarikko. Mainos on niin rumanhuono, että se on jo lähes hilpeä.

Maailmanajassa, jossa Naton joukot ovat juuri saapuneet Viroon, koettaa ymmärtää, että miehitysajasta on tässä maassa kovin lyhyt aika ja naapurin uhka on virolaisille paljon totisempi asia kuin suomalaisille. Silti toivoisin, että vaalimainonnassa voitaisiin keskittyä vähän tuoreempiin teeseihin kuin siihen, millainen jonkun rooli on ollut miehitysaikana tai sen päättyessä. Yli 20 vuoden takaisten tekemisten muistelu vaalityössä tuntuu hieman muinaiselta.

Eurovaaleissa äänestän Virossa (muutoin tietysti Suomen vaaleissa). Äänestän aina kun voin, mutta näille toisiaan nälviville muinaismuistoille tai heidän puolueilleen ei viitsisi ääntään antaa.

Anu Saagim, Viron oma Oprah-Lenita-Lady Gaga

Enpä varmaan koskaan olisi voinut kuvitella kirjoittavani Anu Saagimista.

Nyt sen aika tuli. Törmäsin tänään nettisivustoon, joka lopullisesti vakuutti minut siitä, kuinka taitavasti Saagim tekee itsestään tuotetta.

Elu24.ee-sivuston alla on Saagim Social Club -niminen sivusto, joka tuntuu enimmäkseen esittelevän Saagimia edestä, takaa, istualtaan ja makuultaan, vaatteissa ja ilman. Jokunen hänen ajatuksensakin joukossa on, mutta niitä saa hieman hakea kohu - überseks - playboy - raju - burleski - bile-eläin - blondi -sanastoa sisältävien otsikoiden takaa.

Hankala Saagimia on kehenkään verrata. Hän on julkisuuden henkilö, koska on julkisuuden henkilö, mutta totaalisena tyhjäpäänä en osaa häntä nähdä. Saagim pitää itseään johdonmukaisesti ja häpeilemättä otsikoissa ja tekee sen aina omalla ronskilla tyylillään. Mauttomia ja ärsyttäviä tempauksia Saagimilla riittää, mutta oman linjansa hän tuntuu pitävän.

Brändi-sanan merkitystä en ehkä syvällisesti ymmärrä, mutta ei liene aivan metsässä sanoa, että Saagim on  onnistunut luomaan itsestään menestyvän brändin, joka myy. Kaikki tuntevat hänet ja kaikilla on hänestä mielipide.

Sitäpaitsi Saagimista käytetään Virossa nimeä Bravuuritar. Ihmisen, jolle on ajastaan syntynyt (vai onkohan sekin Saagimin itse keksimä) oma, vain häntä tarkoittava nimitys, täytyy olla jonkin sortin ilmiö.

Mainoskieltä 1940-luvulta

Lapsuudenkodin kirjahyllyssä on aina kaikkea hauskaa. Vuoden 1948 Uusi Suomi ja Keskisuomalainen ovat mahdottoman viihdyttävää luettavaa.

Kaikki ei todellakaan ollut ennen paremmin. Niin mukava kuin vanhoja lehtiä onkin nyt selailla, en taatusti tämännäköisiä lehtiä enää tilaisi. Täyteen tupattuja mustavalkoisia sivuja, pieniä suttuisia kuvia ja sinne tänne loikkivia palstajakoja. Nykyjournalismia voi haukkua suut ja silmät täyteen, mutta onpa eteenpäinkin menty.

Viihde- ja kulttuurihistoriallisessa arvossaan omassa luokassaan ovat kunkin aikakauden mainokset.

American Overseas Airlines ja American Airlines mainostavat, että  "maukasta ruokaa ja juomia (coctaileja, sherryä, whiskyä) tarjoillaan ilmaiseksi matkan aikana".

Oi niitä aikoja, kun lentomatkustamisessa oli vielä jotakin hohtoa.

Perjantaitunnelmissa

Olen monena aamuna bussipysäkillä seistessäni ihmetellyt tien varressa päivästä toiseen seisovaa punaista, kehnokuntoista Ladaa, jonka kylkeen on valkoisella värillä maalattu teksti "joogilaen.ee" eli "juomalaina.ee".

Olen arvellut sen olevan opiskelijoiden bileauto, mutta silti on tehnyt mieli tarkastaa, onko kyseessä toimiva nettisivu.

Eilen vilkaisin, onko osoite käytössä. On se.

Kyseessä tosiaan on tallinnalainen firma, joka lainaa juomia, lähinnä alkoholia. Lainaukset tehdään soittamalla palvelunumeroon. Juomalainaamo toimii klo 22.00 - 7.00.

Lähetti tuo lainaajalle halutut juomat, ja lainaaja maksaa niistä pantin. Myöhemmin lainaajan pitää palauttaa samanlaiset juomat takaisin firmalle, jolloin hän myös saa pantin takaisin.

Nähtävästi tämänkaltainen bisnes ei ole mitenkään tavatonta, sillä nettisivulla on myös asiakkaiden käyttäjäkokemuksia tästä palvelusta ja siellä mainitaan "viinataksit", joihin verrattuna Joogilaen on kuulemma paljon parempi.

Kyllä tässä taas naiivi maalaistyttö on ihmeissään suuren maailman palvelutarjonnan edessä.

Ja ah: firman lainattavien tuotteiden valikoimaan kuuluvat myös kondomit.

Hyvää viikonloppua!

Opiskelija, kokeile tätä!

Kun tietää, että Stanfordin yliopiston lukukausimaksut saattavat olla helpostikin yli 50 000 dollaria, ei ole ihme, että opiskelijat heittäytyvät nokkeliksi. Jollain tavalla lainat pitäisi maksaa takaisinkin. 

Viime perjantaina käväisin vielä lyhyesti yliopiston kampuksella, jonka parkkipaikalla tuli vastaan kuvan mainospaikkatarjous. 

Harmi, että en tajunnut tätä mahdollisuutta aikanaan, kun suhasin laholla, märän koiran hajuisella Nissan Sunnyllani. Olisin minä voinut jotakin lähipizzeriaa mainostaa. 

Angry Birds ja USA:n presidentinvaalit

Angry Birds -oheistuotteita ovat täällä Piilaaksossakin kaikki nurkat väärällään, mikä on selvä menestyksen merkki.

Mutta todella isosta jutusta voinee puhua silloin, kun peliä ja sen hahmoja käytetään vastamainonnassa ja Yhdysvaltojen presidentinvaalien uutisoinnissa.

Palo Alton kaupungissa olen usein bongannut erään polkupyöräliikkeen pihalla mainoksen, jossa lukee jokseenkin näin: "Show your kids that all the birds are not angry" (näytä lapsillesi, että kaikki linnut eivät ole vihaisia).

Näyttävän ritsalennon lukijakunnan silmille linnut tekivät torstaiaamuna paikallislehtemme San Jose Mercury Newsin kannessa.

Republikaanit äänestivät keskiviikkona ensimmäisinä puolueen tulevasta presidenttiehdokkaasta. Iowan äänestyksen tulosten perusteella lehti oli laatinut AB-henkisen grafiikan ehdokkaiden menestysmahdollisuuksista. Röyhkeän porsaan sijaan lintujen kohteena on tietysti demokraattien norsu.

Minähän meinasin alkaa tällaisesta aamujogurtin äärellä lähes taputtaa. Hyvähyvä, suomalainen peliteollisuus!

Hetkinen, paavi on nyt vähän kiireinen

Vuonna 1934 tai 1935 autovalmistaja Fiat julkaisi uutta Balilla-automalliaan mainostavan julisteen. Julisteen kuvassa tyylikäs nainen kävelee kohti autoa. 

Paavilla ja kardinaaleilla ei näköjään ollut sillä hetkellä kummempia työkiireitä, koska Vatikaanista tuli ilmoitus, että julisteen naisen hame on liian lyhyt. 

Fiat totteli ja piirsi naiselle pidemmän, kuvassa näkyvän lähes nilkkapituisen hameen. Harmi, että tarina ei kerro sitä, kuinka lyhyt alkuperäisen kuvan hame oli. 

Aamen. Sielut pelastuvat, ja autokauppa myös.

Silti - mielettömän hieno juliste, jonka ottaisin milloin tahansa seinälleni. 

(Tämä päivän kuriositeetti tuli vastaan, kun lueskelin erästä työn alla olevaa juttuani varten kirjaa nimeltä A Collector's Guide to Automobilia. Kuva on ko. kirjan sivulta.) 

Kuluttaja juhlii

Aiemmin tällä viikolla pähkäilin, milloin paperisen sanomalehden ohessa mainostavat kauppiaat laittavat kaikki paukut peliin loppuviikon Black Friday -huumaa varten.

Se selvisi torstaina, eli kiitospäivän aamuna.

Silloin täytyi lähestulkoon hakea kottikärryt, jotta jaksoi kantaa päivän lehden sisälle.

Nähtävästi mainostaminen kannattaa. Illalla klo 22:n jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti kyläpaikastamme, jossa meillä oli ollut ilo viettää kiitospäivää. Kuvittelimme liikenteen olevan rauhallista.

Moottoritie oli tukossa. Liikenne seisoi. Kaikkein pahiten se seisoi niiden liittymien kohdalla, joissa ihmiset pyrkivät ostoskeskukseen.

Tässä maassa on ihmisillä todella vähän lomia ja yleisiä vapaapäiviä. Ymmärrän alennusmyynnit ja niihin liittyvän intoilun, mutta minun on hyvin hankala käsittää sitä, että ihmiset ovat valmiita vaihtamaan harvat vapaahetkensä rauhassa perheen parissa siihen, että he lähtevät jonottamaan myöhään illalla moottoritielle, jotta pääsevät ale-ostoksille Walmartiin.

Perjantain San Jose Mercury Newsissä kolumnisti Mike Cassidy puki erittäin hyvin sanoiksi ajatukseni ostoshuuman alkamisesta:

"I can't think of a better way to ruin Thanksgiving, a holiday that is glorious in its simplicity. No gifts, no shopping required, just the gathering of loved ones for a hearty, sometimes too hearty, meal and a chance to stop and consider how good we have it, even when we don't have it great. 

I don't want to sound holier than thou. I don't want to be a party pooper. But when I see the pictures of what looks like Occupy Best Buy, with bargain hunters lined up at the store, I can't help recalling other scenes of God-awful lines of people waiting." 

Ohut kuin tiistain lehti

Suomalaiset sanomalehdet ovat perinteisesti kaikkein ohuimpia juuri tiistaisin. Viikonlopun tapahtumista on kirjoitettu maanantaina, eikä tulevan viikonlopun asioihin kohdistuva ilmoittelu ja mainonta ole vielä järkevää.

Kyseessä taitaa olla yleismaailmallinen ilmiö. Ainakin San Jose Mercury News on tiistaisin todella ohut lätty. Nyt huomaan, että Virossa asuessani en ajatellut asiaa, sillä Postimees ja Eesti Päevaleht ovat joka tapauksessa aina niin pieniä (suomalaisen pari kertaa viikossa ilmestyvätn paikallislehden kokoisia), että eroa ei huomannut.

Yllätyin eilen maanantaina, kun hain muovipussiin pakatun aamun lehden autotallimme oven edestä (jep, siihen ne heitetään, ihan niin kuin elokuvissa). Lehti oli todella vähäsivuinen. Tänään tiistaina lehden välissä oli ohut mainosläjä, mutta edelleen sivuja oli yllättävän naftisti.

Onko tämä tyyntä myrskyn edellä? Thanksgiving ja Black Friday tulevat, kuten jo aiemmin oli puhetta. Luulisi, että tässä kohtaa kauppiaat laittaisivat kaikki paukut peliin. Tuleeko keskiviikkoaamuna autotallin oveen lommo, kun postimies nakkaa mainostiiliskiven kohti kotiamme?

Lähiaikoina vastassa paljon mainoksia

Kuinkahan monessa ylioppilaskokeessa tai pääsykokeen kuvantulkintatehtävässä on ollut tehtävänä tulkita jotakin Adbustersin vastamainosta? Teininä oli suuri oivallus, kun tajusi lukion psykologian/uskonnon/äidinkielen mediakurssin oppikirjan kuvaa katsellessa, että otoksessa ei olekaan kaikki niin kuin on tottunut näkemään.

Aviomies nappasi kauppareissulla mukaansa Adbusters Magazinen. Melko jyrkkää luettavaa ja varsin vaihtoehtoista ulkoasuleikittelyä, kuten toki olettaa sopii.

Tällä hetkellä Adbusters näyttää keskittyvän Wall Streetin valtaamiseen, mutta kuvioissa on edelleen Älä osta mitään -päivä.

Nyt vasta tajuan, että päivä on Pohjois-Amerikassa 25.11. eli sama (tietenkin!) kuin yhdysvaltalaisen ostohurmion huipentuma Black Friday. Kiinnostava nähdä, kuinka pahasti Adbustersien laps' hankeen hukkuu, unhoittuu, kun täkäläiset rynnivät omille hulluille päivilleen.

Tämän postauksen klassinen McDonalds-vastamainos on Adbustersien vastamainossivulta.