Itsenäisyyspäivänä meidän perheemme elämä romahti, kun saimme tiedon mieheni sairaudesta. Se oli musta, hurja, epätodellinen päivä täynnä sellaista suonet tukkoon lyövää kuolemankauhua, mitä ei oikein osaa kuvitella ja mitä en enää edes pystyisi tuntemaan. Onneksi.
Ajatella, että senkin päivän päätteeksi on mennyt nukkumaan ja herännyt seuraavana aamuna puuronkeittoon. Nyt päivästä on taas vuosi enemmän aikaa. Näinä vuosina on pitänyt monta kertaa hengittää syvään, ja herätä yhä uudestaan puuronkeittoon. Kun ei sinne kauhuunkaan voi jäädä, sillä sitä ei jaksa.
Ja siitä se lähtee. Yhden askeleen jaksaa aina ottaa, eikä pidemmälle tarvitsekaan ajatella.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsenäisyyspäivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste itsenäisyyspäivä. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 7. joulukuuta 2014
perjantai 24. helmikuuta 2012
Itsenäisyyspäiväaiheista höngintää kansan syvistä riveistä
Tänään perjantaina 24.2. on Viron tasavallan vuosipäivä, Eesti vabariigi aastapäev. Valtio juhlii 94-vuotista itsenäisyyttään - neuvostoaikaa siinä välissä ei viitsi muistella.
Istuin päivällä Tallinnan tärkeimmän, seremoniallisimman aukion laidalla kahvilassa kirjoittamassa erästä juttuani kasaan. Kahvilaan hiippaili päivän mittaan vanhoja setiä katsomaan televisiosta itsenäisyyspäivän paraatia, joka tänä vuonna oli Tartossa.
Eräs harmaapartainen pappa kuluneessa vihreässä poplarissaan ja karvahatussaan soitti kahvilakäyntinsä aikana kännykällä useamman kiivashenkisen puhelun. Minulla oli korvatulpat korvissa, mutta en voinut olla herran kuohuntaa kuulematta.
"Noh kus ma olen! Noh siin vabadussamba juures! Rahvast ei ole, pidu ei ole! Milleks meie ehitasime selle kalli asja, kui meie seda kasutada ei oska?!"
"Että missä olen! No tässä Vapauden patsaan luona! Ihmisiä ei ole, juhlaa ei ole! Mitä varten me tämän kalliin asian rakensimme, kun emme kerran osaa sitä käyttää?!"
Aukion laidalla seisoo Vabadussammas, Vapauden patsas (käytetään myös nimeä Võidusammas, Voitonpatsas), jonka rakentaminen on ollut Virossa viime vuosien kuumimpia puheenaiheita. Patsaan rakentamisessa meni pieleen aika lailla kaikki mahdollinen, ja palavan rahan hajun saattoi Vapauden aukiolla melkein haistaa.
Näköjään lasinen risti jaksaa vieläkin herättää kiivaita tunteita. En voi sanoa olevani täysin eri mieltä tuohtuneita puheluita soittaneen härran kanssa. Vaikka virallinen paraati ja presidentin vastaanotto ovatkin tänä vuonna Tartossa, olisi itsenäisyyspäivä voinut näkyä Vapauden aukiolla edes jotenkin.
Istuin päivällä Tallinnan tärkeimmän, seremoniallisimman aukion laidalla kahvilassa kirjoittamassa erästä juttuani kasaan. Kahvilaan hiippaili päivän mittaan vanhoja setiä katsomaan televisiosta itsenäisyyspäivän paraatia, joka tänä vuonna oli Tartossa.
Eräs harmaapartainen pappa kuluneessa vihreässä poplarissaan ja karvahatussaan soitti kahvilakäyntinsä aikana kännykällä useamman kiivashenkisen puhelun. Minulla oli korvatulpat korvissa, mutta en voinut olla herran kuohuntaa kuulematta.
"Noh kus ma olen! Noh siin vabadussamba juures! Rahvast ei ole, pidu ei ole! Milleks meie ehitasime selle kalli asja, kui meie seda kasutada ei oska?!"
"Että missä olen! No tässä Vapauden patsaan luona! Ihmisiä ei ole, juhlaa ei ole! Mitä varten me tämän kalliin asian rakensimme, kun emme kerran osaa sitä käyttää?!"
Aukion laidalla seisoo Vabadussammas, Vapauden patsas (käytetään myös nimeä Võidusammas, Voitonpatsas), jonka rakentaminen on ollut Virossa viime vuosien kuumimpia puheenaiheita. Patsaan rakentamisessa meni pieleen aika lailla kaikki mahdollinen, ja palavan rahan hajun saattoi Vapauden aukiolla melkein haistaa.
Näköjään lasinen risti jaksaa vieläkin herättää kiivaita tunteita. En voi sanoa olevani täysin eri mieltä tuohtuneita puheluita soittaneen härran kanssa. Vaikka virallinen paraati ja presidentin vastaanotto ovatkin tänä vuonna Tartossa, olisi itsenäisyyspäivä voinut näkyä Vapauden aukiolla edes jotenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)