Unelmien lapsiperheauto

Terve terve teille kaikille autojen suunnittelijoille!

Olen kahden päiväkoti-ikäisen äiti ja ajan heidän kanssaan melko paljon ja usein pitkiä matkoja.

Autoilukokemukseni perusteella olen laatinut listan siitä, millainen lapsiperheen auton varustelun tulisi olla. Monissa autoissa on paljon hyvää lapsiperheen tarpeita ajatellen, mutta vinkkieni perusteella autojen suunnittelijat voivat lopulta suunnitella täydellisesti viimeistellyn lapsiperheen (äidin) unelman.

1. Enemmän juomamukitelineitä.
Mukitelineitä ei ole koskaan liikaa. Niitä pitää olla ovissa, keskikonsolissa sekä etupenkin istuinten takana. Aivan olennaista on, että mukiin mahtuu sekä pyöreämuotoinen muki että neliskanttinen pillimehu.

2. Kosteuspyyhetelineet.
There's no life without baby butt wipe. Autoissa pitäisi olla lakisääteisesti paikka vähintään kahdelle kosteuspyyhetelineelle (yksi edessä, yksi takana). Niissä tulisi olla kansisysteemi, jonka kolosesta pyyhkeen voi vetäistä esiin.

3. Nenäliinatelineet. 
Lähes vastaava kuin kosteuspyyheteline. Esimerkiksi kaikki ovet olisivat näppäriä paikkoja nenäliinatelineille, joiden kannen kolosesta turvaistuimessaan istuva piltti voi vetää tarvittaessa nenäliinan kerrallaan.

4. Kiinteä käsidesipumpputeline.
Evästauko tulee ja käsidesipullo on taas kierinyt jonnekin penkin alle. Näitäkin saisi olla edessä ja takana, mutta yhdellä auton etuosan pumpullakin selviää. Ehkä auton konehuoneeseen voisi saada ison säiliön käsidesille, jotta täyttövälit eivät olisi kovin tiheät?

5. Roskasäiliöt. 
Veikkaan, että roskista lainehtiva autonlattia on lapsiperheille varsin tuttu ilmiö. No miten muuten voisi ollakaan, jos takapenkin roskis on se mikroskooppisen karamellirasian kokoinen syvennys auton ovessa? Autossa pitää olla useampi roskis, johon mahtuu muutakin kuin yksi purkka.

Näillä viidellä päästään jo todella pitkälle. Jos suunnitteluaikaa ja -energiaa riittää, voisi listalle laittaa myös autojen rappurallin, johon lapsi voi pyyhkiä jalkansa ennen autoon kiipeämistä.

Puskuritarra tosi tarpeeseen

Kirjoitin keväällä Miesten maailma -lehteen jutun amerikkalaisesta puskuritarrakulttuurista. Siinä mainitsin, että Euroopassa puskuritarroja ei juuri käytetä.

Tänään kotiin ajellessani huomasin luultavasti ensimmäistä kertaa virolaisessa autossa amerikkalaistyylisen puskuritarran. Siinä luki suunnilleen näin (onnistuin jo unohtamaan täsmällisen sanakäänteen): "If you need to go to work, you don't know how to fish".

Mistään puskuritarrojen invaasiosta ei voine vielä puhua, mutta olipahan hauska havaita tämä bumper sticker.

Valitin aiemmin siitä, kuinka virolaiset ajavat tieliikenteessä aina aivan puskurissa kiinni. Olenkin vakavasti harkinnut teettäväni puskuritarran, jossa lukee "Jos näet tämän tarran, olet liian lähellä", viroksi "Kui sa suudad lugeda selle teksti, sa oled juba liiga lähedal."

Akka ratissa

Autoilu-uraa Virossa on kertynyt minulle pian viisi vuotta. Sen ja tänään ajetun noin 400 kilometrin kunniaksi on pakko sanoa muutama sananen virolaisesta autoilukulttuurista.

Positiivisia asioita:

- Autoilijat kunnioittavat ihailtavasti suojatietä. Kuten tunnettua, Suomessa suojatie on maantiehen piirretty raidoitus, jolla ei ole käytännön merkitystä. Virossa se todella on SUOJAtie. Autoilija, joka sitä ei usko, saa jalankulkijalta käsimerkkejä ja huutelua peräänsä. Muistutankin tässä Suomesta Viroon tulevia autoilijoita: suojateiden merkkejä tien laidoissa on pakko seurata ja ennakoida, sillä tielle  todellakin voi marssia ihminen ilman sen kummempia miettimisiä.

- Jollakin tapaa rennompi suhtautuminen autoiluun. Kun haluan vaihtaa kaistaa, tilaa annetaan. Kun koetan päästä pihalta vilkkaasti liikennöidylle tielle, joku yleensä pysäyttää ja päästää minut liikennevirtaan. Pysäköintipaikoilla näkee välillä melko luovia ratkaisuja, mutta mitäpä siitä, jos ei pelastusteitä tukita. Olen nähnyt Tallinnan keskustassa auton, joka oli pysäköity liikenneympyrän keskelle, ja autossa oleva pariskunta näytti kiireettömästi puhelevan kännyköihinsä.


Järki sumenee ärsytyksestä -tyyppisiä asioita:

- Perässä roikkuminen. Kun ajaa paljon kaupunkiliikenteessä, ei muistakaan, miten tolkuttoman ärsyttävää ja hengenvaarallista on, kun toinen autoilija roikkuu 100 kilometrin tuntinopeudessa puskurissa kiinni. Tänään Tallinna - Tartto-maantiellä sain jälleen todeta, että turvallisen ajoetäisyyden pituudelle mahtuu virolaisella tiellä aina vähintään 4-5 autoa.

- Yksittäiset hurjastelijat ja kiilailijat. Suomessa ajellessa kiinnittää aina huomiota siihen, kuinka rauhallisen harmonista liikenne on. Virossa minkä tahansa automatkan aikana kohtaa vähintään yhden silmittömästi kaahailevan ja pujottelevan autoilijan, joka sitten lopulta seisoo seuraavissa liikennevaloissa edessäni. Terveiset vain sille ohittajalle, joka tänään lähti kaatosateessa ohitseni autoni sivupeiliä hipoen ja kiilaten nokan edestä eteeni todella härskisti.

- Peräänajoja näkee usein. No shit, Sherlock. Jos porukka roikkuu toistensa puskurissa kiinni, niin mitä sopii odottaa.

Jalkapuu

Olen monesti miettinyt, että virolaiset ovat aika armottomia rikollisia kohtaan. Ei tarvitse olla kuin autokolari, niin pienessäkin uutispätkässä kerrotaan saman tien onnettoman tunarin nimi ja sellaisia yksityiskohtia tapauksesta, jotka eivät välttämättä Suomessa uutisessa läpi menisi.

Viikkolehti Eesti Ekspressin tuorein numero esitteli koko aukeaman verran rikollisia. Lehti oli listannut Virossa tuomitut rikolliset, joita odottaa vankeus, mutta joita syystä tai toisesta ei ole saatu telkien taakse. Osasta on kuva, osasta ei.

En oikein tiedä, mitä tällaisesta pitäisi ajatella. Toisaalta kannatan rikollisuuden torjunnassa kunnon julkista jalkapuu-henkistä häpäisyä. Välillä tuntuu, että maailmassa kaikki alkaa olla sallittua, eikä kukaan tule antamaan törttöilystä edes korvatillikkaa. Kunnon nolaus olisi joskus ihan asiaa.

Toinen puoli minusta kuitenkin miettii, viekö tällainen sosiaalipornahtava uutisointi yhtään mihinkään. Ketä muka palvelee se, että juoppo saa kuvansa lehteen?

Oikeaa vastausta en tiedä, mutta mietinkin tätä lähinnä kahden naapurimaan uutisointitapojen välisenä erona.

Tässä jutussa muuten näkyy eräs klassinen, jo lähes vitsiksi muuttunut virolaisen rikosuutisoinnin tapa: rikoksiin liittyvien autojen merkki mainitaan hyvin usein. Ei siis todeta vain, että rikollinen on varastanut kuusi henkilöautoa, vaan todetaan, että että voro vei kuusi Bemaria, joista osa oli X5- ja osa 3-sarjaa.

Minä en aivan ymmärrä, tuleeko autovarkaudesta jotenkin rankempi teko, jos varas vie Skodan sijaan Bemarin.

Hetkinen, paavi on nyt vähän kiireinen

Vuonna 1934 tai 1935 autovalmistaja Fiat julkaisi uutta Balilla-automalliaan mainostavan julisteen. Julisteen kuvassa tyylikäs nainen kävelee kohti autoa. 

Paavilla ja kardinaaleilla ei näköjään ollut sillä hetkellä kummempia työkiireitä, koska Vatikaanista tuli ilmoitus, että julisteen naisen hame on liian lyhyt. 

Fiat totteli ja piirsi naiselle pidemmän, kuvassa näkyvän lähes nilkkapituisen hameen. Harmi, että tarina ei kerro sitä, kuinka lyhyt alkuperäisen kuvan hame oli. 

Aamen. Sielut pelastuvat, ja autokauppa myös.

Silti - mielettömän hieno juliste, jonka ottaisin milloin tahansa seinälleni. 

(Tämä päivän kuriositeetti tuli vastaan, kun lueskelin erästä työn alla olevaa juttuani varten kirjaa nimeltä A Collector's Guide to Automobilia. Kuva on ko. kirjan sivulta.)