Juuri oikeenlaista kemiaa

Kolmannen adventin kunniaksi meillä on joulun värisävyjä lasten pikku professori -kokeissa. Soodalla, astianpesuaineella, karamellivärillä ja etikalla saa aikaan varsin hauskan kuohuefektin.

(No, tuliko Neon 2 -korvamato?)

Surun arkistointia

Olen oppinut, että surutyön kanssa ei voi i-ki-nä tietää, milloin tulee hetki, jolloin joko alkaa parkua tai sitten iskee konkreettinen puuhastelun tarve joidenkin muistojuttujen parissa.

Eilisiltana minun piti siivota keittiötä. No en siivonnut, kun päädyin jostakin syystä hakemaan jotakin mieheni käyttämältä kirjoituspöydältä. Alitajunnalla oli näköjään muut suunnitelmat, koska aloin järjestellä pöydän laatikoissa olevia sälätavaroita ja heittää pois turhaa.

Lopulta päädyin asettelemaan aikajärjestykseen kaikki sairauden aikaiset sairaskertomukset ja tutkimustulokset.

Taisin istua ankeiden A4-printtien ääressä tunnin. Aika jotenkin katosi, kun minä uppouduin sairaalan karujen tulosteiden pariin. Kuukausi kuukaudelta verikokeet näyttivät huonommilta ja kuvausten tulokset karummilta. Tuijotin päivämääriä ja mietin, kuinka erilaista elämä oli silloin, vajaa kaksi vuotta sitten. Tunsin sormissani, kuinka mieheni oli pidellyt niitä papereita käsissään kävellessään ulos lääkärin vastaanotolta.

Kävin vasta nyt ensimmäistä kertaa ajatuksella läpi jokaisen lapun. Olen kai minä ne sairauden aikana lukenut tai sitten mieheni on saanut ne käteensä eikä ole halunnut näyttää minulle. En muista, niin kuin en muista montaa muutakaan asiaa sairauden ajalta.

Nyt paperit ovat nipussa, alkaen kesästä 2012, jolloin perhelääkärin luona tuskailtiin yhä yltyviä selkäkipuja. Nippu päättyy paperiin, jossa todetaan etäpesäkkeiden levinneen koko kehoon.

Unelmien lapsiperheauto

Terve terve teille kaikille autojen suunnittelijoille!

Olen kahden päiväkoti-ikäisen äiti ja ajan heidän kanssaan melko paljon ja usein pitkiä matkoja.

Autoilukokemukseni perusteella olen laatinut listan siitä, millainen lapsiperheen auton varustelun tulisi olla. Monissa autoissa on paljon hyvää lapsiperheen tarpeita ajatellen, mutta vinkkieni perusteella autojen suunnittelijat voivat lopulta suunnitella täydellisesti viimeistellyn lapsiperheen (äidin) unelman.

1. Enemmän juomamukitelineitä.
Mukitelineitä ei ole koskaan liikaa. Niitä pitää olla ovissa, keskikonsolissa sekä etupenkin istuinten takana. Aivan olennaista on, että mukiin mahtuu sekä pyöreämuotoinen muki että neliskanttinen pillimehu.

2. Kosteuspyyhetelineet.
There's no life without baby butt wipe. Autoissa pitäisi olla lakisääteisesti paikka vähintään kahdelle kosteuspyyhetelineelle (yksi edessä, yksi takana). Niissä tulisi olla kansisysteemi, jonka kolosesta pyyhkeen voi vetäistä esiin.

3. Nenäliinatelineet. 
Lähes vastaava kuin kosteuspyyheteline. Esimerkiksi kaikki ovet olisivat näppäriä paikkoja nenäliinatelineille, joiden kannen kolosesta turvaistuimessaan istuva piltti voi vetää tarvittaessa nenäliinan kerrallaan.

4. Kiinteä käsidesipumpputeline.
Evästauko tulee ja käsidesipullo on taas kierinyt jonnekin penkin alle. Näitäkin saisi olla edessä ja takana, mutta yhdellä auton etuosan pumpullakin selviää. Ehkä auton konehuoneeseen voisi saada ison säiliön käsidesille, jotta täyttövälit eivät olisi kovin tiheät?

5. Roskasäiliöt. 
Veikkaan, että roskista lainehtiva autonlattia on lapsiperheille varsin tuttu ilmiö. No miten muuten voisi ollakaan, jos takapenkin roskis on se mikroskooppisen karamellirasian kokoinen syvennys auton ovessa? Autossa pitää olla useampi roskis, johon mahtuu muutakin kuin yksi purkka.

Näillä viidellä päästään jo todella pitkälle. Jos suunnitteluaikaa ja -energiaa riittää, voisi listalle laittaa myös autojen rappurallin, johon lapsi voi pyyhkiä jalkansa ennen autoon kiipeämistä.

Huulipunaviisaus

"Kuule, et sinä muista myöhemmin niitä hetkiä, jolloin olet ollut harmaata massaa, vaan ne hetket, jolloin olet loistanut".

Tällaiset viisauden ja kannustuksen sanat heitti lastenhoitajamme aamulla eteisessä, kun minä kiskoin vauhdilla takkia päälle ja selittelin vaivautuneena epätavallista huulipunavalintaani. En ole nainen, jonka vatsasta löytyy kolme kiloa syötyä huulipunaa, sillä värjään huuliani ehkä kerran vuodessa. Nyt piti vähän testata, koska on isot juhlat tulossa.

Niinpä. Elämä on liian lyhyt tylsyyteen. Lisää väriä naamaan.