Kuinka huonoa asiakaspalvelu voi olla

Virossa on valitettavasti totuttava siihen, että asiakaspalvelu on keskimäärin kehnoa, ellei jopa surkeaa. On täysin tavallista, että kaupan kassa ei katso asiakkaaseen päinkään, saati että puhuisi mitään. 

Tänään kävin lasteni kanssa kahvilassa, jossa kohtaamani "palvelu" oli tylyydessään jotenkin erityisen mieleenjäävää. 

Astuin kahvilaan sisälle ja tervehdin iloisesti ja selkeällä äänellä. Tiskin takana oli kaksi tarjoilijatarta, jotka juttelivat keskenään. Kun he kuulivat tervehdykseni, he lopettivat keskustelunsa, kääntyivät katsomaan minua tympein silmin ja kääntyivät sitten taas jatkamaan jutteluaan. 

Ei sanaakaan minulle, asiakkaalle. 

Olisi pitänyt kääntyä saman tien pois, mutta koska lapseni tarvitsivat juomista, kävimme kuitenkin pienellä välipalalla. Palvelu ei muuttunut sydämellisemmäksi, mutta tarjoilija sai sentään itsestään puristettua väkinäisen "ole hyvän" ja "kiitoksen". 

Asiakaspalvelun uskomaton tylyys on minulle Viron suuri mysteeri. Tunnen Viron-vuosieni jälkeen sentään jo aika joukon virolaisia ja he ovat kaikki äärimmäisen ystävällisiä, mukavia ja ennen kaikkea avuliaita ihmisiä. 

En jaksa uskoa, että kaikki asiakaspalvelutiskien takana jurottavat umpimieliset hahmot kulkisivat koko elämänsä suupielet alaspäin. Kai he joskus hymyilevät ja puhuvat? Mikä perhana siinä on, että sitä ei pysty asiakkaalle tekemään? 

Ymmärrän, että virolaiskahvilan työntekijän palkka on jotakin oikeusmurhan ja huonon vitsin luokkaa, joka ei paljon kannusta ylimääräisiin ponnistuksiin. Mutta silti. Edes työntekijän itsensä tähden. Jos kerran töissä käy, voisi yrittää tehdä duunistaan mukavamman ja viihtyisämmän ja ehkä jopa kehittyä siinä. Työpäivästään voisi koettaa tehdä iloisen. Asiakkaita voisi kohdata samalla tavalla lämpimästi ja inhimillisesti kuin kohtaa vaikkapa omaa perhettään tai puolisoaan. 

Ehkä säännöstelyajasta on vielä liian vähän aikaa. Ehkä vieraan pelko on vielä liian kova. Ehkä ei vain voisi vähempää kiinnostaa. Ehkä minä olen naurettavan sinisilmäisen naiivi. 

En voi tehdä juuri muuta kuin olla käymättä kuvaamani kahvilan kaltaisissa paikoissa ja antaa vuolaasti lämmintä asiakaspalautetta niille harvoille, jotka sitä täällä osaavat tarjota.

Puskuritarra tosi tarpeeseen

Kirjoitin keväällä Miesten maailma -lehteen jutun amerikkalaisesta puskuritarrakulttuurista. Siinä mainitsin, että Euroopassa puskuritarroja ei juuri käytetä.

Tänään kotiin ajellessani huomasin luultavasti ensimmäistä kertaa virolaisessa autossa amerikkalaistyylisen puskuritarran. Siinä luki suunnilleen näin (onnistuin jo unohtamaan täsmällisen sanakäänteen): "If you need to go to work, you don't know how to fish".

Mistään puskuritarrojen invaasiosta ei voine vielä puhua, mutta olipahan hauska havaita tämä bumper sticker.

Valitin aiemmin siitä, kuinka virolaiset ajavat tieliikenteessä aina aivan puskurissa kiinni. Olenkin vakavasti harkinnut teettäväni puskuritarran, jossa lukee "Jos näet tämän tarran, olet liian lähellä", viroksi "Kui sa suudad lugeda selle teksti, sa oled juba liiga lähedal."

Minä olen ihme

Tallinnan kaupunki muisti meitä opettajia sähköisellä kunniakirjalla viime perjantaina vietetyn opettajien päivän kunniaksi. 

Kunniakirjassa seisoo seuraavaa: 

Suomeksi:

Kunniakirja

Sinulle, opettaja

Kiitos, että olet se, kuka olet:
taitojen löytäjä ja mahdollisuuksien luoja,
tienraivaaja ja suunnannäyttäjä,
kuuntelija ja huomaaja, huolehtija ja auttaja.

Olet pienen ihmisen maailma ja suuren ihmisen tukipylväs.
Sinä olet ihme!

Paljon onnea opettajien päivänä!


Tattista vain, mikäs tällaista on lukiessa!

****

MUOKKAUS: Heti julkaisemisen perään tuli mieleeni, että luultavasti suurin osa tallinnalaisista ja/tai virolaisista opettajista on ottanut tämän raskaamman luokan haistatteluna. Kunniakirja ei paljon lämmitä, jos kansankynttilän keskipalkka on 600 euron tietämissä.

Akka ratissa

Autoilu-uraa Virossa on kertynyt minulle pian viisi vuotta. Sen ja tänään ajetun noin 400 kilometrin kunniaksi on pakko sanoa muutama sananen virolaisesta autoilukulttuurista.

Positiivisia asioita:

- Autoilijat kunnioittavat ihailtavasti suojatietä. Kuten tunnettua, Suomessa suojatie on maantiehen piirretty raidoitus, jolla ei ole käytännön merkitystä. Virossa se todella on SUOJAtie. Autoilija, joka sitä ei usko, saa jalankulkijalta käsimerkkejä ja huutelua peräänsä. Muistutankin tässä Suomesta Viroon tulevia autoilijoita: suojateiden merkkejä tien laidoissa on pakko seurata ja ennakoida, sillä tielle  todellakin voi marssia ihminen ilman sen kummempia miettimisiä.

- Jollakin tapaa rennompi suhtautuminen autoiluun. Kun haluan vaihtaa kaistaa, tilaa annetaan. Kun koetan päästä pihalta vilkkaasti liikennöidylle tielle, joku yleensä pysäyttää ja päästää minut liikennevirtaan. Pysäköintipaikoilla näkee välillä melko luovia ratkaisuja, mutta mitäpä siitä, jos ei pelastusteitä tukita. Olen nähnyt Tallinnan keskustassa auton, joka oli pysäköity liikenneympyrän keskelle, ja autossa oleva pariskunta näytti kiireettömästi puhelevan kännyköihinsä.


Järki sumenee ärsytyksestä -tyyppisiä asioita:

- Perässä roikkuminen. Kun ajaa paljon kaupunkiliikenteessä, ei muistakaan, miten tolkuttoman ärsyttävää ja hengenvaarallista on, kun toinen autoilija roikkuu 100 kilometrin tuntinopeudessa puskurissa kiinni. Tänään Tallinna - Tartto-maantiellä sain jälleen todeta, että turvallisen ajoetäisyyden pituudelle mahtuu virolaisella tiellä aina vähintään 4-5 autoa.

- Yksittäiset hurjastelijat ja kiilailijat. Suomessa ajellessa kiinnittää aina huomiota siihen, kuinka rauhallisen harmonista liikenne on. Virossa minkä tahansa automatkan aikana kohtaa vähintään yhden silmittömästi kaahailevan ja pujottelevan autoilijan, joka sitten lopulta seisoo seuraavissa liikennevaloissa edessäni. Terveiset vain sille ohittajalle, joka tänään lähti kaatosateessa ohitseni autoni sivupeiliä hipoen ja kiilaten nokan edestä eteeni todella härskisti.

- Peräänajoja näkee usein. No shit, Sherlock. Jos porukka roikkuu toistensa puskurissa kiinni, niin mitä sopii odottaa.

Hyödytöntä tietoa

Piti vain kertoa, että Facebookin Learn useless Estonian -sivulla on aika verrattomia ja täysin hyödyttömiä fraaseja viron kielestä kiinnostuneelle. Võrratu!

Achtung, kieli muuttuu saksassakin

Jos suomen kieleen valuvista anglismeista ollaan huolissaan, niin näkyypä saksakin lainaavan reippaasti sanastoa sieltä täältä.

Purkissa lukee "Hol dir die My Beat Maker App! QR-Code scannen, App downloaden und deinen Coke Song zu den Olympischen Spielen 2012 in London remixen".

Valitettavasti lainat englannista eivät tee ärsyttävän hankalasta kielestä yhtään helpompaa...

Ne tekee sen itse - virolaiset ja horoskooppi

Toimittaja Verni Leivak kirjoittaa tuoreimmassa virolaisen Postimees-lehden Arter-viikkoliitteessä näyttelijätär Elina Pähklimäestä:

"Elina on tunteellinen ja jollakin tapaa herkkä. Asian ymmärtää paremmin, kun kuulee hänen horoskooppimerkkinsä - hän onkin todellinen vesimies!"

Oi kiitos, tämä oli olennaista tietoa.

Mykistyn säännöllisesti virolaisten tarpeesta selittää maailma horoskoopeilla. Se toistuu kaikkialla. Sellaista henkilöhaastattelua ei olekaan, jossa ei jollakin tapaa viitattaisi haastateltavan horoskooppimerkkiin ja kerrottaisi, miksi henkilö on horoskooppinsa takia sellainen kuin on.

Kun sudet syövät Saarenmaalla lampaita tavallista enemmän, maamiehet kysyvät neuvoa paikalliselta "maagilta".

Parikymppinen, paikallisessa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassakin esiintynyt noitatyttö katselee synkin silmin melkein joka naistenlehden kannesta ja jakaa elämänviisauksiaan.

Aina uuden vuoden alkaessa tiedotusvälineissä pääsevät näyttävästi esiin virolaisista noidista / ennustajista / astrologeista / maageista tunnetuimmat ja arvostetuimmat, erityisesti pitkäpartainen Igor Mang ja hänen naispuolinen kollegansa Edda Paukson.

Viroon muuttaessani olin pökertyä, kun tajusin, että parhaimpaan televisionkatseluaikaan alkuillasta ohjelmassa olivat horoskooppiuutiset. Siinä horoskooppimeteorologi selvittää vakavalla naamalla, millaiselta jousimiehen tai kauriin rakkaus- ja rahatilanne näyttää seuraavana päivänä. Tämä ei ole vitsi. Olen nähnyt ohjelman omin silmin.

Jokainen ihminen ja kansakunta näyttää tarvitsevan ja haluavan maailmanselityksiä. Jollekulle selitykset löytyvät kristinuskosta, toisille islamista, kolmannelle horoskoopeista.

Siitä vain, siinä ei ole mitään pahaa. Jos mielenrauha näin löytyy, niin kaikin mokomin.

Valitettavasti omissa silmissäni uskottavuus kärsii aika tavalla, jos selittää tekemisiään sillä, että "minä toimin näin, koska olen oinas".

Pelottavaksi tilanne muuttuu silloin, kun lukee ja kuulee huhuista, joiden mukaan tärkeissä tehtävissä olevat päättäjät kääntyvät suurien valintojen edellä partasuisten maagien puoleen. Minä toivon ja rukoilen (hah!), että valtion budjettia ei katsota tähdistä muualla kuin sanomalehden pilapiirroksessa.

Sääliksi käy ihmisiä, joiden käyttäytymistä arvioidaan sen mukaan, mikä heidän horoskooppinsa on. Nuoren lahjakkaan näyttelijän Pähklimäen puolesta haluaisin, että häntä arvioitaisiin sen mukaan, mitä hän on työssään tehnyt eikä siksi, missä kuussa hän on syntynyt.

Eilisen lukemisia: Ihmisen osa

Talvella luin ensimmäisen kerran Kari Hotakaista. Jumalan sana -romaani oli hieno, mutta lukeminen eteni nihkeästi. 


Nyt lukemani Ihmisen osa (2009) puolestaan osui ja upposi minuun täysillä. 

Salme Malmikunnas on 80-vuotias entinen lankakauppias, joka tarvitsee rahaa. 7 000 euron edestä hän kertoo elämänsä tarinan kirjailijalle, joka puolestaan tarvitsee idean uutta kirjaansa varten.

Lukija saa eteensä kirjailijan version Malmikunnaan perheen elämästä. Kaikki ei ole pienyrittäjien elossa mennyt lähimainkaan niin idyllisesti kuin saariston lapsilla, mutta Malmikunnaat pitävät järkähtämättä omiensa puolta. 

Kuten Jumalan sanassakin, Hotakainen antaa kyytiä nykyajan tärkeily- ja menestysvaatimuksille. Suomalaisia puhuttaneet viime vuosien ilmiöt ja tapahtumat vilahtelevat jatkuvasti sivujuonteina tarinassa. 

Kirjan takakansi kertoo, että Ihmisen osa on "pelottavan traaginen ja syvän humoristinen romaani". Sitä se tosiaan on. Kirjaa lukee usein pala kurkussa ja välillä nauraen kristallinkirkkaasti kuvatulle suomalaisuudelle. 

Hotakaisen kieli on Jumalan sanan tavoin komeaa. Hotakaiselta myös lohkeaa säännöllisesti heittoja, joissa on muistovärssykirjoihin päätyvien klassikoiden aineksia. Kuten vaikkapa tämä: 

"Joskus tekisi mieli ottaa syliin nämä surkeat ja synkät miehet ja sanoa: älä korosta pahuutta, älä kiellä hyvyyttä. Mene vain sinne elämän keskelle ja häikäisty." 

**** 

EDIT 13.7. Alkuperäisessä postauksessani oli niin paljon kirjoitusvirheitä, että kävin niitä oikomassa. 

Tallinna korkealta

Tallinnassa on paljon hyviä näköalapaikkoja, mutta tänään sain katsella kaupunkia sellaisista korkeuksista, joihin en joka päivä pääse. Aiheesta lisää myöhemmin lehtijutussa.