lauantai 26. toukokuuta 2012

Blogathon, 26. päivä: Kaikkien aikojen viisusuosikkini

Alkukesän ilta-aurinko valaisee lasten makuuhuoneen kirkkaasti. Tenavat eivät voi käsittää, miksi pitäisi nukkua.

Mutta nyt todellakin pitäisi - äiti haluaa mennä katsomaan Euroviisuja!

Jälkikasvun tipahtamista odotellessa tarjoan blogikansalle omat kaikkien aikojen viisusuosikkini:

- Pihasoittajat-yhtyeen kappale Viulu-ukko vuodelta 1975. Kerrassaan hieno vääntö. Haluaisin jossakin kohtaa päästä laulamaan tätä jollakin a cappella -porukalla.

- Ruotsalainen Herreys-poikatrion kappale Diggiloo Diggiley vuodelta 1984 on minulle tärkeä biisi siksi, että se on ylipäänsä ensimmäisiä televisionkatselumuistojani, ja eriväriset silkkipaidat (ja toki myös kultaiset kengät) tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Pitkään Euroviisujen jälkeen koetin harjoitella samankaltaisia tanssiaskelia kuin Herreyksen pojat tekivät.

- Anneli Saariston La Dolce Vita (1989) ei varmaan vielä kymmenen vuotta sitten olisi kuulunut tälle listalle, mutta nyt sen paikka on ilmiselvä. Komea biisi, uljas tulkinta ja varma valinta karaokeen.

- Latvialaisen Brainstorm-yhtyeen My Star vuodelta 2000. Bändin ja biisin hyväntuulisuus jäi lähtemättömästi mieleen. Brainstorm on sittemmin tehnyt soundtrackin virolaiseen Leiutajateküla Lotte -lastenelokuvaan. Positiivinen meininki on jatkunut sielläkin.

- Viron Urban Symphonyn eleetön Rändajad soi 2009 Viron radiossa tauotta, eikä syyttä. Tyylikäs kappale.

- Norjan Alexander Rybakin Fairytale vei voiton 2009. Intensiivinen, energinen ja positiivinen veto. Pidän edelleen kovasti.

No niin, nyt nuoriso kuorsaa. Kisastudioon, moro!

(Pahoitteluni, kappaleiden nimien piti viedä YouTubeen, mutta tänään linkitysyritykset aiheuttavat vain kiroilua.)



2 kommenttia:

  1. Miten ihmeessä listalta voi puuttua Johnny Logan?:) Me oltiin aikoinaan serkkutyttöjen kanssa nii-in ihastuneita tähän: http://www.youtube.com/watch?v=kSXx7-EceBA&feature=related

    VastaaPoista
  2. Kiitos aiheellisesta lisäyksestä! Jostakin syystä Logan ei ole koskaan aiheuttanut minulle erityisiä värinöitä, joten siksi armoton raakkaus listalta pois. Mutta onhän tämä hieno Euroviisu, sitä ei käy kiistäminen.

    VastaaPoista

Sano sananen! Ole samaa mieltä, eri mieltä, haasta, korjaa virhe, ihmettele, anna lisätietoa, mitä tahansa, omalla nimelläsi tai nimimerkillä, mutta pysy asiallisuuksissa.