Tallinnan Lasnamäen kaupunginosaa ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa kauniiksi. Henkeäni alkaa ahdistaa joka kerta, kun ajan Lasnamäen läpi.
Mutta onneksi kaupunginosan sisällä voi päätyä lämpimiin, mukaviin kohtaamisiin.
Olen mukana Virossa asuvien suomalaisten vapaaehtoisverkostossa, jonka jäsenet käyvät virolaisissa kouluissa kertomassa oppilaille esimerkiksi Suomesta, suomalaisuudesta ja suomen kielestä. Kyläilykohteina ovat koulut, joissa opiskellaan suomea. Täkäläiset opettajat toivovat kovasti, että suomea opiskelevat kuulisivat kieltä myös meidän natiivien kielenpuhujien suusta.
Tein tänään tällaisen reissun kahteen virolaislukioon. Toinen oli hieman Tallinnan ulkopuolella sijaitseva täysin vironkielinen lukio ja toinen lasnamäkeläiskoulu, jossa oikeastaan kaikki oppilaat ovat venäjänkielisiä.
Reissu oli jälleen mainio testi sille, miten omat mielikuvat ja ennakkokäsitykset pitävät paikkaansa. Vironkielisempi koulu oli ulkoa päin katsoen harmaa neuvostorakennus, mutta sisällä koulutalossa olisi voinut kuvitella olevansa missä tahansa modernissa suomalaiskoulussa. Tilat olivat kauniit ja valoisat.
Oppilaat olivat herttaisia ja kuuntelivat kiltisti, mutta kuten vähän arvelin, oma-aloitteisia kysymyksiä ja keskustelua ei heistä kovasti irronnut. En moiti - aivan samanlainen sitä oli itsekin!
Toisessa vierailukohteessani Lasnamäellä oli erilainen meininki. Opiskelijat katselivat vierasta jotenkin uteliaammin ja avoimemmin silmin ja näin, että kaikilla oli edessään vihkot täynnä vieraalle kirjoitettuja kysymyksiä, joita he innokkaasti esittivät ja joihin parhaani mukaan tunnin ajan vastasin. Vastauksistani opiskelijat tekivät ahkerasti muistiinpanoja. Kokemukseni siitä, että venäjänkieliset virolaiset ovat lähes poikkeuksetta virolaisia avoimempia, sosiaalisempia ja rohkeampia, piti paikkansa täälläkin.
Kyläilykohteeni Lasnamäellä sijaitsi keskellä kurjaa betoniviidakkoa. Koulurakennus oli parhaat päivänsä nähnyt. Silti sisällä luokkahuoneessa pääsin opiskelijoiden kohtaamisen lisäksi opettelemaan Smart Boardin käyttöä. Luokassa ei ollut liitu- tai tussitaulua, vaan pelkkä SB. Kun tajusin, että SB-kynästä ei tulekaan väriä taululle, säntäsi ryhmän ainoa nuori mies hätiin ja käynnisti tietokoneen ja videotykin. Opiskelijat saivat myös annoksen poro-huumoria, kun minä koetin ymmärtää, miten elektroninen taulusieni toimii.
Ja koska Virossa mitään ei tapahdu ilman kukkien antamista, pääsin minä kouluvierailulta kotiin upea kukkakimppu mukanani.
Lisäksi mukaan tuli muisto mukavasta kokemuksesta. Enkä nähnyt yhdenkään opiskelijan nukahtavan. Työvoitto!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sananen! Ole samaa mieltä, eri mieltä, haasta, korjaa virhe, ihmettele, anna lisätietoa, mitä tahansa, omalla nimelläsi tai nimimerkillä, mutta pysy asiallisuuksissa.