Näkömuisti

Olen armoton muistilappujen kirjoittaja. Erivärisiä post it -tarroja on joka paikassa. Lisäksi teen muistiinpanoja kalenteriin, muistikirjoihin, iPhonen muistivihkoon sekä puhelimella ja läppärillä mainioon Evernote-ohjelmaan, jota ilman en enää osaisi olla.

Sähköisten muistiinpanovälineiden käyttöä olen koettanut lisätä ja kirjoittaa esimerkiksi tekeillä olevien lehtijuttujen rakennesuunnitelmia Evernoteen.

Joka kerta olen todennut, että ei ole lyijykynää ja muistivihkoa  voittanutta.

Suunnittelu- ja mietintävaiheessa minun täytyy saada pähkäillä isompia kokonaisuuksia paperin ja kynän avulla. Kun työ on vähän pidemmällä ja pääsen kirjoittamaan pidempiä pätkiä, voin jo siirtyä koneelle. Mutta ennen sitä vihko täyttyy ranskalaisista viivoista, miellekartoista, plussista, miinuksista ja punaisen yliviivaustussin jäljistä.

Eilisiltana aloin jo vakavasti miettiä fläppitaulun hankkimista, sillä teki mieli ideoida erästä juttua miellekartan avulla isolle paperille.

Vaikka olen täysin piirustustaidoton, huomaan vuosi vuodelta enemmän käyttäväni näkömuistia asioiden hahmottamisessa. Jokin asiakokonaisuus rakentuu minulle ymmärrettäväksi, kun teen siitä konkreettisesti kynällä mieleiseni kaavion.

Puhelinnumeroita ja pin-koodeja muistan ulkoa melko paljon sen takia, että näen numerosarjat kuvana päässäni. Joskus muistan, millaisella kynällä ja millaiselle paperille olen jonkin numeron kirjoittanut ja pystyn palauttamaan mieleeni kuvan tästä kokonaisuudesta.

Sama pätee siis juttujen suunniteluunkin. Kun olen touhukkaasti vedellyt miellekartan viivoja sinne tänne ja laittanut palapelin kasaan, olen turvallisin mielin. Toisille ihmisille käsittämätön suttu jää päähäni varsin hyvin ja voin edetä levollisesti haastatteluja ja jutun kirjoittamista kohti.