Ei voi mitään - kukkaroa on pakko raottaa jatkossakin. Tallinnalaisen jäätelötehtaan La Muun jädä kolahti nasakasti kesäpäivän kahvihetkeen.
Ostin vaniljajäätelöä ja mangosorbettia. Vanilja maistui vaniljalle ja mango mangolle.
La Muu mainostaa olevansa Viron ensimmäinen luomujäätelön valmistaja. Hyvä niin. Kivaa on myös tietää, että voi syödä kotikaupungissaan tehtyä jätskiä. Lähiruuan fiilistä tuo sekin, että purkin pohjassa lukee, ketkä La Muun työntekijät ovat ko. jäätelösatsin tehneet. Näpsää markkinointia toki, ja sellaisenaan ihan mukava poikkeus jäätelöaltaiden syövereissä.
.JPG)
Heh, olipas hauska sattuma. Just tänään näin aikakauslehdessä pienen jutun noiden Kolmen Kaverin jäätelöistä. Täytyypä maistaa joskus Suomessa käydessä.
VastaaPoistaKuulostaa niin kovin, kovin tutulta tuo sopivan ja mieleisen ruuan etsiminen. En ole ikinä laittanut niin paljon erilaisia ruokia kuin mieheni sairauden aikana. Kaikenlaista tuli kokeiltua. Ruualaittoonkin liittyi tuolloin monenlaisia fiiliksiä. Että otti päähän, kun pitkän keittiöaskartelun jälkeen ruoka ei potilaalle maistunutkaan tai siitä seurasi kauheat krampit.
Toivottavasti veljesi voi mahdollisimman hyvin. Mahtavaa, että hänellä on sisarus (en nyt hoksaa, oletko sisko vai veli), joka jaksaa laittaa safkaa. Hyvä ruoka ei taatusti ole haitaksi, ja piristävä vaikutushan sillä on aina, oli sairas tai ei.
Joo, veljeksiä olemme. Tässä tapauksessa kävi niin hyvin, että syto- ja sädehoitojen ansiosta kasvain pieneni leikkauskelpoiseksi ja leikkaus oli 2013 alkupuolella. Broidi palasi työelämään n. vuosi sitten ja voi oikein hyvin. Kontrollikäyntejä on vuosittain ja seuraava on ilmeisesti syyskuussa.
VastaaPoistaHaimasyöpä on niin pirullinen sairaus, että harva on kertomassa kokemuksistaan ja mitään vertaistukiryhmiä ei oikeastaan ehdi muodostua. Myöskään läheisille ei ole oikein mitään tukea samasta syystä, haimasyopäpotilaan omaisena olo on yleensä kovin lyhytaikaista. Mutta aina on toivoa, vaikka tilastot sanoisivat mitä, silloinkin kun toivoa ei juuri anneta.
Haimasyövän tutkimus ei ole oikein edennyt viimeisinä vuosikymmeninä. Parempia lääkkeitä on saatu ja leikata uskalletaan aikaisempaa enemmän. On vain valitettavaa, että mitään testausta ei ole pystytty kehittämään ja mitään keinoa ei havaita sairaus ei yleensä ole, ennen kuin tyypillisiä oireita ilmenee ja tuumori on levinnyt tai tuottanut etäpesäkkeitä. Kun sairaus havaittiin, niin etsin hakukoneella kaiken mahdollisen tiedon ja tätä googlausta on sen jälkeen jatkunut epäsäännöllisesti, mutta samat sivut tahtovat aina tulla vastaan ja mitään uutta ei näyttäisi tutkimuksen saralla ilmestyvän. Tavallaan ymmärrän lääketieteen tutkijoita. HS ei ole oikein kiitollinen tutkimuskohde eikä mediaseksikäs, paitsi jos joku kuuluisa sen saa vrt. Steve Jobs. Yht'äkkiä kaikki puhuvat siitä ja asia on pinnalla, mutta silti rahoitusta ei näyttäisi tulevan.
Kirjoittamasi tekstin kaksi jälkimmäistä kappaletta voisi varmasti jokainen haimasyövän kanssa tekemisissä ollut allekirjoittaa. Juuri noinhan se menee. Minäkin koetin mieheni sairauden alkuvaiheessa etsiä jotain ryhmiä, keskusteluja ja iloisia potilaskertomuksia, mutta eipä niitä tosiaan ole.
VastaaPoistaJa mediaseksikkyyshän on täsmälleen noin. Kun Angelina Jolie poistattaa rintansa, koko maailma kirjoittaa siitä. Ei kauheasti haimasyöpäpotilasta lohduta.
Mutta eipä tässä auta syöpää sairastavien asettua eri veneisiin ja kiroilla suu mutrussa, kuinka "teidän syöpää tutkitaan enemmän kuin meidän". Kaikki syöpätutkimus vie varmasti syöpätutkimusta kokonaisuutena eteenpäin ja ehkä jonakin päivänä intoa ja rahaa haimatutkimuksen suuntaankin löytyisi enemmän.