Hääpäivä

Vietän tänään kymmenvuotishääpäivää. Ensimmäinen hääpäiväni leskenä. Koko avioelon aikana emme mieheni kanssa varmaan kertaakaan muistaneet hääpäiväämme. Joskus elokuussa aloimme aina ihmettelemään, että hups, taasko se meni. Tänä vuonna on tuntunut toisenlaiselta.

Olen tänään tehnyt kotihommia, nauttinut kesäsäästä ja tuijotellut seiniä. Mietiskellyt, miltä nyt tuntuu ja miltä pitäisi tuntua. Koko päivän on itkettänyt, mutta parkumiseen asti en ole selvinnyt. Itku ei yleensä tule silloin kun olettaisi. Puskista se iskee, pahalainen.

Häissämme pitopöydän näyttävin osa oli kokonainen, möyheäksi kypsennetty sika. Omena suussa ja kaikki. Nyt kun asiaa ajattelen, kyseessähän oli oikeastaan nyhtöpossu. Niin mureaksi ja suussasulavaksi oli Oskar-vainaa paistettu.

Niinpä valmistin tänään itse elämäni ensimmäisen kerran nyhtöpossua. Äsken sen revin riekaleiksi, ja nyt liha vielä paistuu hetken uunissa. Sikaa silputessa mietin, miten outoa on, että mieheni ei koskaan tainnut kuullakaan koko nyhtöpossutrendistä. Olisi kyllä tykännyt, se on varmaa.

Kohta teen possuvoileivän, nautin oheen lasillisen jotain hyvää ja ajattelen kiitollisia ajatuksia siitä, että minä sain elämääni melkein kymmenen vuotta erittäin onnellista avioliittoa.