Blogissa rytisee - luvassa kuukauden blogihaaste

Tippaleivät ovat lähipäivinä vaarassa mennä meikäläiseltä enemmänkin solmuun, sillä olen päättänyt osallistua kuukauden mittaiseen blogihaasteeseen.

Blogathon-blogihaasteen järjestää WordCount-blogi, jonka löysin Kaliforniassa-asumisen aikoinani. Blogia pitää Portlandin kaupungissa Oregonin osavaltiossa asuva vapaa kirjoittaja Michelle Rafter. Tämä on viides hänen järjestämänsä Blogathon.

Rafteria en tunne henkilökohtaisesti ollenkaan, mutta blogiansa olen nyt vuoden verran lukenut ja voin lämpimästi suositella sitä kaikille freelance-kirjoittamisesta kiinnostuneille. Rafter käsittelee ammattitaitoisesti ja avoimesti lähes kaikkea free-kirjoittamiseen liittyvää. Lukaiskaapa vaikkapa blogin Greatest Hits -sivulta listat hänen suosituimmista postauksistaan. Tuohon listaan olen itse palannut lukuisia kertoja ja oppinut paljon.

Blogathonin perusajatus on simppeli: osallistujan tulee toukokuun aikana tehdä blogipostaus joka päivä. Armottomille, (lähes) ammattimaisesti bloggaaville kirjoittajajyrille tämä ei liene mikään asia. Meille muille jokapäiväinen bloggaaminen ei ole aivan niin kepeä juttu, mutta nytpä sitä kokeillaan.

Toisen haasteen Blogathoniin osallistumisessa tuo se, että aion vaihtaa kirjoituskielen monissa postauksissa englanniksi. Tämä sen takia, että Blogathonin osallistujien välillä tavoiteltava yhteisöllisyys olisi edes jotenkin mahdollista. Olisi esimerkiksi järjetöntä kirjoittaa vieraspostausta suomen kielellä amerikkalaiseen blogiin.

Olen aina vannonut, että en kirjoita julkisesti millään muulla kielellä kuin suomeksi. Nyt aion heittäytyä tähän etukäteen jo hieman nolostuttavaan kielihaasteeseen ja katsoa, mitä lontooksi kirjoittamisesta tulee. Hyvää oppia se taatusti on. Vaikka englanniksi paljon luenkin, en kirjoita sillä juuri koskaan.

Miksi tähän sitten pitää lähteä? No ihan silkasta kokeilunhalusta. Maailmassa on varmasti ziljoonia eri blogihaasteita, mutta jos johonkin, niin tutun, hyvän blogin ammattimaisesti järjestettyyn haasteeseen on luontevaa lähteä mukaan.

On aivan varma, että joinakin päivinä juttua ei meinaa irrota. Koetankin olla armollinen itselleni ja muistaa, että jos kaikkina 31 päivänä en postausta saa kasaan, koko maailmaa ei ala osoittaa minua sormella ja haukkua luuseriksi. Mutta tietäen itseni ja verenhimoisen kilpailuviettini haluaisin uskoa, että kuukauden päästä olen yhtä täysillä tehtyä kokemusta rikkaampi.

Huomenna on siis luvassa Blogathonin startti, in English.

Sitä ennen paiskataan hölmöt lasit nenälle, kutistunut Fredrikson päälaelle ja keskitytään kuuntelemaan lupaavaa poks-ääntä. Riemuisaa kevään juhlaa kaikille!

Viron korkein

Lähiaikoina teen erääseen lehteen pienen matkailujutun Tallinnan Televisiotornista.

Tornista puhutaan monessa paikassa Viron suurimpana ja korkeimpana, mutta sitä se ei ole.

Viron korkein rakennelma on Koerun radiomasto, joka on 349 metriä korkea. Se seisoo Keski-Virossa Järvamaan maakunnassa.

Tallinnan Televisiotornin korkeus on "vain" 314 metriä.

EDIT: Käytetäänpä vielä hieman täsmällisempää sanaa, eli vaihdetaan rakennus-sana rakennelmaksi.

Anu Saagim, Viron oma Oprah-Lenita-Lady Gaga

Enpä varmaan koskaan olisi voinut kuvitella kirjoittavani Anu Saagimista.

Nyt sen aika tuli. Törmäsin tänään nettisivustoon, joka lopullisesti vakuutti minut siitä, kuinka taitavasti Saagim tekee itsestään tuotetta.

Elu24.ee-sivuston alla on Saagim Social Club -niminen sivusto, joka tuntuu enimmäkseen esittelevän Saagimia edestä, takaa, istualtaan ja makuultaan, vaatteissa ja ilman. Jokunen hänen ajatuksensakin joukossa on, mutta niitä saa hieman hakea kohu - überseks - playboy - raju - burleski - bile-eläin - blondi -sanastoa sisältävien otsikoiden takaa.

Hankala Saagimia on kehenkään verrata. Hän on julkisuuden henkilö, koska on julkisuuden henkilö, mutta totaalisena tyhjäpäänä en osaa häntä nähdä. Saagim pitää itseään johdonmukaisesti ja häpeilemättä otsikoissa ja tekee sen aina omalla ronskilla tyylillään. Mauttomia ja ärsyttäviä tempauksia Saagimilla riittää, mutta oman linjansa hän tuntuu pitävän.

Brändi-sanan merkitystä en ehkä syvällisesti ymmärrä, mutta ei liene aivan metsässä sanoa, että Saagim on  onnistunut luomaan itsestään menestyvän brändin, joka myy. Kaikki tuntevat hänet ja kaikilla on hänestä mielipide.

Sitäpaitsi Saagimista käytetään Virossa nimeä Bravuuritar. Ihmisen, jolle on ajastaan syntynyt (vai onkohan sekin Saagimin itse keksimä) oma, vain häntä tarkoittava nimitys, täytyy olla jonkin sortin ilmiö.

Pesukoneenkorjaajan järkkyvä mielenrauha

Etelä-Virossa asuvan ystäväni luona oli käynyt pesukoneenkorjaaja, joka oli jakanut avoimesti ajatuksiaan yhteiskunnasta, kansallisuuksista ja sukupuolten rooleista.

Korjaaja oli kauhistellut sitä, kuinka oli Helsingissä nähnyt miehiä, jotka ihan tuosta vain häpeilemättä työntävät lastenrattaita. Päiväsaikaan, kaikkien nähden.

Korjaaja oli myös taivastellut ystävälleni sitä, millaista luonnonlakien rikkomista on se, kun valkoihoinen nainen saa lapsen tummaihoisen kanssa. Ja huivipäät sitten, huh-huh. Suomessa niitä tosiaan näkee, Virossa onneksi ei vielä.

Virolainen pesukoneenkorjaaja olisi luultavasti saanut infarktin tänään Kiasman edessä, kun pudotin rahaa sotaveteraanien keräyslippaaseen. Lipasta pidellyt, pienellä aksentilla suomea puhunut varusmies oli pikimusta.

Työmatkalaiset

Aamulaivalla Tallinnasta Helsinkiin tunsin itseni hieman orvoksi. Paatti oli täynnä Suomeen matkaavia virolaismiehiä.

Sen tietää Viron työvoimatoimistokin. Laivalla järjestettiin kyseisellä vuorolla tiedotustilaisuus Suomessa työskentelystä. Kiinnostuneille oli tarjolla tietoa työtekijän mahdollisuuksista, oikeuksista ja velvollisuuksista.

Länsisatamassa bussiin astuessani tajusin, että kuljettaja oli virolainen.

Onhan tämä eräänlaista aikamme kuvaa. En sitten tiedä, kuinka hyvää.

Miina ja Manu ylihintaisella sellofaanisämpylällä

Onko se vain pieni kyynikko minussa, vai näenkö Miinan ja Manun kiukuttelukirjassa ABC-liikenneaseman näköisen taukopaikan?

Ike iskee

"On kuin ihmiseltä olisi leikattu siivet pois."

"Sydämessäni ei ole rikoksen muruakaan."

Luettuani aamulla Nova-tuomioista aloin odotella Kanerva-metaforia. Ja kas, sieltähän niitä alkoi tulla.

Huulipunaviisaus

"Kuule, et sinä muista myöhemmin niitä hetkiä, jolloin olet ollut harmaata massaa, vaan ne hetket, jolloin olet loistanut".

Tällaiset viisauden ja kannustuksen sanat heitti lastenhoitajamme aamulla eteisessä, kun minä kiskoin vauhdilla takkia päälle ja selittelin vaivautuneena epätavallista huulipunavalintaani. En ole nainen, jonka vatsasta löytyy kolme kiloa syötyä huulipunaa, sillä värjään huuliani ehkä kerran vuodessa. Nyt piti vähän testata, koska on isot juhlat tulossa.

Niinpä. Elämä on liian lyhyt tylsyyteen. Lisää väriä naamaan.

Kukkahattu tutisee

Seisoin lasteni kanssa Sõpruse puiesteen ylittävissä liikennevaloissa vihreää odotellen. Meistä ohitsemme päin punaisia tien yli käveli mies ehkä 5 - 6-vuotiaan pojan kanssa.

Näin pojan eleistä ja epävarmoista katseista sen, että hän tajusi vallan mainiosti tehdyn virheen. Mutta mitäpä pieni ihminen tilanteelle mahtaa. Poika katseli ympärilleen, vilkaisi valoa, kurkki meitä odottamaan jääneitä ja säntäsi sitten hänestä huolehtivan aikuisen perään, joka lompsi pysähtymättä tielle ja sen yli.

Voi olla, että kilometrin säteellä ei näkynyt autoa missään. Mutta minusta olisi viisaampaa kasvattaa pienet lapset kunnioittamaan punaista. Kävelkööt sitten isompina minkä värisiä valoja päin tahansa.

Kirjainto

Nyt on pakko etukäteishehkuttaa erästä kirjaa, jonka lukemisessa olen vasta puolivälissä. Simon Garfieldin fonteista kertova kirja Just My Type on aivan sairaan hyvä! Kirja on jo ehtinyt mullistaa täysin sen, miten katson erilaisia fontteja.

Lisäksi opus on tutustuttanut minut aprillipilaan, jota elegantimpaa ja hauskempaa tuskin olen koskaan nähnyt. Kuinka moni teistä tuntee San Serriffen saariryhmän?

Isompi postaus kirjasta tulee tietenkin aikanaan Eilisen lukemisten sarjaan.

Puhelinlaskusta opittua

Tutkailin viimeisintä puhelinlaskua. Siitä opin kristallinkirkkaasti kaksi asiaa.

1. Auton pysäköiminen Tallinnassa on hävyttömän kallista. Tulee käyttää julkisia aina kun mahdollista. Etukäteen ostettu lippu julkiseen kulkuneuvoon maksaa euron. Ja ensi vuodesta lähtienhän Tallinnassa voi Savisaaren propagandistisen neronleimauksen tuloksena matkustaa julkisilla ilmaiseksi.

Miten puhelinlasku liittyy pysäköintiin? No siten, että Tallinnassa parkkipaikoilla voi yleensä maksaa kännykällä.

2. Minun ei tule puhua ulkomaanpuheluita koskaan kännykällä, vaan aina Skypellä. Pari hassua puhelua Suomeen maksoivat järjettömiä, mikä on silkkaa tyhmyyttä, kun olisi ilmainenkin vaihtoehto.

Lyyrikon ensimmäinen sanomalehtiruno

Sanomalehtirunoutta luvattiin ja sitä myös saadaan.

Koska minulle ei tule mitään suomalaista sanomalehteä paperilla, tuli ensimmäisen runon pohja valita virolaisesta sanomalehdestä. Hieman piti pähkäillä, mutta tässäpä se on:

Laitetaanpa oheen vielä käännöskin. Alkuperäinen teksti on Postimees-lehdestä 5.4.2012.

Epätyypillinen 


Sain ensivaikutelman, hän jäi mieleen. 
Johtajana tapahtumien keskipisteessä, puhui suoraan. 
Hän nousi kuitenkin esille, puhui melkein kokonaan ulkoa. 
Oli suora, henkevä ja vakuuttava, säteilevämpi kuin suurin osa muista. 
Ei jättänyt mitään sattuman varaan. 

Kuka arvaa kenestä suomalaisesta on alkuperäisessä jutussa kyse?

Loistavaa aivovoimistelua tällainen vieraalla kielellä tehtävä sanomalehtirunous, muuten.

Päivän ovi

Riigikogu, "kansan kokous", eli Viron parlamentti oli sunnuntai-iltapäivänä visusti kiinni. Portti on kyllä komea.

Väräjävä lyyrikko puhkeamassa kukkaan

Joko monikin on kokeillut sanomalehtirunoutta? Minä en, kun tajusin koko asian vasta tänään.

Lähipäivinä selviää, riittääkö viron kielen taitoni sanomalehtirunon tekemiseen vaikkapa Postimees-lehden jutusta.

Taatusti kokeellista kamaa tulossa.