Kirjailija Pamela Druckerman asuu Pariisissa englantilaisen miehensä ja kolmen lapsensa kanssa. Koko kirjan pointti on se, miten pariisilainen lapsenkasvatus poikkeaa amerikkalaisesta.
Lastenkasvatus on pienten lasten äitinä aina varsin kiinnostava aihe. Kun lisätään vielä ekspatriaatin näkökulma, niin kirja on vieläkin viihdyttävämpi. Näin Kalifornian-vuotemme aikana pienen välähdyksen amerikkalaista lastenkasvatusta, joten senkin puolesta osa kirjan asioista tuntui kerrassaan tutuilta.
Suomalainen voi kirjan luettuaan todeta, että pariisilainen lastenkasvatus ei poikkea juurikaan suomalaisesta - rajoja ja rakkautta koetetaan tarjoilla sopivassa suhteessa. Kirja antaa ymmärtää, että rapakon toisella puolella annetaan lasten paljon vapaammin "toteuttaa itseään", mistä seuraa aika kaoottisia tilanteita, neuroottisia perheitä ja lapsia, jotka kuvittelevat olevansa maailman napa. Ranskalaisen lastenkasvatuksen ydin puolestaan on cadre, raamit, jotka ovat hyvinkin tiukat, mutta joiden sisällä lapset saavat kokeilla kaikenlaista.
Koska kirjailija on yhdysvaltalainen, suomalaista välillä lähes nauratti, millaisiin asioihin hän oli ranskalaisessa lastenkasvatuksessa, päiväkotielämässä ja koulutuksessa kiinnittänyt huomiota. Ehkäpä eurooppalaisessa kasvatuksessa tosiaan on joitakin yhtenäisiä periaatteita.
Minusta kirjan kiinnostavinta antia olivat runsaat kuvaukset siitä, miten ranskalaisia lapsia kasvatetaan ruoka- ja ruokailutapakulttuuriin. Mon Dieu, millaista ruokaa lapset saavat pariisilaisessa, kunnallisessa päiväkodissa! Ja miten hienon ehdotonta on perheiden vaatimus yhteisistä ruokailuhetkistä, monipuolisesta ruuasta ja asiallisista pöytätavoista. Tässä voisi olla suomalaisillakin viilaamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sananen! Ole samaa mieltä, eri mieltä, haasta, korjaa virhe, ihmettele, anna lisätietoa, mitä tahansa, omalla nimelläsi tai nimimerkillä, mutta pysy asiallisuuksissa.