15-vuotiaan liettualaistytön Dorten tarina ei ole kaunis. Dorte päätyy köyhästä maalaiskylästä prostituoiduksi rikkaaseen Norjaan. Tarvinneeko kertoa enempää?
Monessa teoksesta lukemassani kirja-arvostelussa sanotaan, että jotenkin Dorte onnistuu kaiken kauheuden keskellä säilyttämään lapsenmielisyytensä. Olen samaa mieltä - kirjassa on toivon kipinä.
Mutta tosielämässä toivoa saa tosissaan hakea. Oli todella surullista huomata juuri kirjan lukemisen aikoihin Hesarin uutinen Helsingin prostituutiosta (valitettavasti en löydä ko. uutislinkkiä nyt mistään). Wassmon ei varmasti ole tarvinnut keksiä kirjansa tarinoita ja yksityiskohtia, vaan pahoin pelkään, että hän on saanut lievennellä todellisuuden tapauksia.
Lasi maitoa, kiitos, on vaikuttava, kirvelevä kirja, joka pakottaa ajattelemaan koko ajan ympärillämme tapahtuvia järjettömyyksiä.
Kirjan alussa oli minusta hämmästyttävä yhtäläisyys Sofi Oksasen Puhdistukseen. Kummankin romaanin ensimmäisellä sivulla viitataan pörisevään kärpäseen ja lennon herättämiin tuntoihin. Hassua.
Wassmon tarinankerronta oli niin hyvää, että pitänee tarttua myös hänen teoksistaan tunnetuimpaan, Dinan kirjaan.
(Kuvan alkuperäislähde on tässä.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sano sananen! Ole samaa mieltä, eri mieltä, haasta, korjaa virhe, ihmettele, anna lisätietoa, mitä tahansa, omalla nimelläsi tai nimimerkillä, mutta pysy asiallisuuksissa.