Tämän rauhoittavan tiedon tarjosi minulle eilen Perheen ja perinteiden puolustukseksi -niminen säätiö (Sihtasutus Perekonna ja Traditsiooni Kaitseks), jonka joukkokirjeen sain käsiini.
Säätiöllä on nimittäin murhe. Se on huolissaan Viron tulevaisuuden takia. Yhteiskunnassa on moraalinen kriisi, sillä kansalaisten päälle tungetaan väen vängällä lakia samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamisesta.
Olukord on väga tõsine, eli tilanne on hyvin vakava, sanoo säätiö kirjeessään. Jos emme välittömästi ala puolustaa perinteisiä perhearvoja, homoideologia alkaa muuttaa radikaalisti virolaista yhteiskuntaa. Lapsille saatetaan jopa alkaa puhua homoseksuaalisuudesta niin kuin se olisi normaali asia. Kuulemma jo nyt kouluissa ja päiväkodeissa lasten niskaan kaadetaan sukupuolineutraalia kasvatusta. Lapsillemme kuitenkin pitäisi antaa mahdollisuus kasvaa terveessä yhteiskunnassa.
Homomyönteisyyden lisääntymisen lopullinen tavoite on säätiön mukaan tuhota yhteiskunnan moraaliset arvot ja läpi aikojen säilyneet yleiset totuudet. Säätiön mielestä tämä valitettava suuntaus on nähty jo monessa länsivaltiossa.
Minä voin huoletta kävellä ydinperheineni hiekkarannalla tunnelmallisesti kohti auringonlaskua. Minä nähtävästi kelpaan SAPTK:lle.
Sen sijaan yksinhuoltaja- tai homoystäväni ovat "vastoin ikiaikaisia totuuksia".
Viihdyn Virossa erinomaisesti, mutta joskus tulee hetkiä, jolloin potkisin tätä maata nilkkaan, jos se vain olisi mahdollista.
fuckgoogle
VastaaPoistave
lamer
v
fucksystem
vee
noob
vet
lamerciyiz
vey
noobfade
ved
googlefuck
bitti
googlefuck
googlefuck
googlefuck