Blogi alkaa herätä joulukoomasta. Käynnistetään näppäilyä näyttämällä muutama kuva Stanfordin yliopiston miesten korijoukkuueen pelistä, jossa olin pari päivää ennen joulua. Hyvää peliä, loistavaa viihdettä. Kun vielä tietäisi, olivatko kotijoukkueen vaihtopenkille unohtuneet dollarit tippuneet pelaajan taskusta vai oliko joku katsoja heittänyt tippiä.
perjantai 30. joulukuuta 2011
lauantai 24. joulukuuta 2011
Toivotus hyvän joulun
Rauhallista, juuri oman mielen mukaista joulua sinulle, hyvä lukija.
Merry Christmas, Happy Holidays, Happy Hanukkah - choose yourself. I hope your holiday season is peaceful and full of good moments.
Rõõmsaid ja rahulikke jõulupühi sinule, kallis lugeja.
Merry Christmas, Happy Holidays, Happy Hanukkah - choose yourself. I hope your holiday season is peaceful and full of good moments.
Rõõmsaid ja rahulikke jõulupühi sinule, kallis lugeja.
maanantai 19. joulukuuta 2011
Tiedoksi suomalaisille freelance-toimittajille maailmalla
Pari viikkoa sitten olen perustanut Facebookiin ryhmän nimeltä Suomalaisfreelancerit maailmalla.
Jos satut olemaan ulkomailla asuva ja erityisesti suomalaisille tiedotusvälineille työskentelevä toimittaja, valokuvaaja tai graafikko, niin etsi ihmeessä ryhmä FB:stä ja liity porukkaan.
Toiveissani olisi, että yksin töitään eri puolilla maailmaa puskevat vapaat dzurnalistit pääsisivät kollegojen seuraan edes virtuaalisesti. Jos vallan hurjiksi äidytään, voisimme jopa oppia toisiltamme uutta ja kehittyä työssämme.
Jos satut olemaan ulkomailla asuva ja erityisesti suomalaisille tiedotusvälineille työskentelevä toimittaja, valokuvaaja tai graafikko, niin etsi ihmeessä ryhmä FB:stä ja liity porukkaan.
Toiveissani olisi, että yksin töitään eri puolilla maailmaa puskevat vapaat dzurnalistit pääsisivät kollegojen seuraan edes virtuaalisesti. Jos vallan hurjiksi äidytään, voisimme jopa oppia toisiltamme uutta ja kehittyä työssämme.
perjantai 16. joulukuuta 2011
Zen ja etusormella sohimisen taito
Härpätinorientoitunut perhe vastaanottaa vieraansakin sähköisellä aanelosella. Lentokentällä odotellessa voi iPadin kalligrafiasovelluksella askarrella vastaanottotervehdyksen.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Alis volat propriis
Piilaakso on hyvin kiinnostava paikka asua. Täällä lähes kaikki tuntuu mahdolliselta. On kovasti inspiroivaa elää ympäristössä, jossa ihmisiä ei tunnu rajoittavan "ei noin kuulu tehdä" -tyyppinen ajattelu. Kaikkea voi kokeilla. On mieletön ajatus, että kuka tahansa vastaantuleva ihminen voi olla oman ammattialansa ehdotonta maailman huippua. Täällä on helppo alkaa itsekin tehdä hulvattomia suunnitelmia, jotka pohjoisemmassa asuen saattaisi tunkea syvälle mielensä pohjalle, koska ne tuntuisivat niin älyttömiltä.
Mutta Piilaakso on myös hyvin ahdas. Ihmisiä vain on liikaa tämän kokoiselle alueelle. Maisemat eivät ole kummoiset. Täällä ei ole historiaa eikä paljon kiinnostavia nähtävyyksiä (mistä toki sopii älähtää vastaan).
Piilaakso on ihmeellinen, epätodellinen kupla. Ihmiset tulevat tänne hakemaan menestystä. Juuri kukaan ei ole täältä kotoisin. Vauhti on kova, väki tulee ja menee.
Niin silmiäavartavan hieno kokemus kuin onkin täällä asua, tämä kaikki ei tunnu kovin omalta.
Olin perheeni kanssa pitkän viikonlopun Kaliforniasta seuraavana pohjoiseen sijaitsevassa Oregonin osavaltiossa. Portlandin kaupungissa, jossa aikamme vietimme, oli saman tien varsin kotoinen olo.
Huomasin taas, kuinka tärkeä asia omalle viihtymiselle on omaa silmää miellyttävä maisema. Portlandia ympäröi hieman suomalaistyyppinen luonto, jolle lumihuippuiset vuoret tuovat oman, täkäläisen komean lisänsä. Portlandin läpi virtaa joki, mikä tekee saman tien kaupungista elävän.
Kaupunkia ympäröivät seudut olivat mukavan inhimillisiä. Tavallisten ihmisten tavallisia koteja, maatiloja ja hauskoja pikkukyliä.
Ennen kaikkea reissu oli tärkeä muistutus Yhdysvaltojen suuruudesta ja sen valtavasta maisemien ja kulttuurien kirjosta. Jos tuntemukset yhtä yksityiskohtaa ovat nihkeät, se ei saa johtaa siihen, että tuomitsee kokonaisuuden.
***
Otsikko on Oregonin osavaltion tunnuslause, joka on englanniksi käännettynä kutakuinkin "She Flies With Her Own Wings".
Mutta Piilaakso on myös hyvin ahdas. Ihmisiä vain on liikaa tämän kokoiselle alueelle. Maisemat eivät ole kummoiset. Täällä ei ole historiaa eikä paljon kiinnostavia nähtävyyksiä (mistä toki sopii älähtää vastaan).
Piilaakso on ihmeellinen, epätodellinen kupla. Ihmiset tulevat tänne hakemaan menestystä. Juuri kukaan ei ole täältä kotoisin. Vauhti on kova, väki tulee ja menee.
Niin silmiäavartavan hieno kokemus kuin onkin täällä asua, tämä kaikki ei tunnu kovin omalta.
Olin perheeni kanssa pitkän viikonlopun Kaliforniasta seuraavana pohjoiseen sijaitsevassa Oregonin osavaltiossa. Portlandin kaupungissa, jossa aikamme vietimme, oli saman tien varsin kotoinen olo.
Huomasin taas, kuinka tärkeä asia omalle viihtymiselle on omaa silmää miellyttävä maisema. Portlandia ympäröi hieman suomalaistyyppinen luonto, jolle lumihuippuiset vuoret tuovat oman, täkäläisen komean lisänsä. Portlandin läpi virtaa joki, mikä tekee saman tien kaupungista elävän.
Kaupunkia ympäröivät seudut olivat mukavan inhimillisiä. Tavallisten ihmisten tavallisia koteja, maatiloja ja hauskoja pikkukyliä.
Ennen kaikkea reissu oli tärkeä muistutus Yhdysvaltojen suuruudesta ja sen valtavasta maisemien ja kulttuurien kirjosta. Jos tuntemukset yhtä yksityiskohtaa ovat nihkeät, se ei saa johtaa siihen, että tuomitsee kokonaisuuden.
***
Otsikko on Oregonin osavaltion tunnuslause, joka on englanniksi käännettynä kutakuinkin "She Flies With Her Own Wings".
Tunnisteet:
elämä USA:ssa,
luonto,
matkustaminen,
Oregon,
Portland,
ulkosuomalaisuus
perjantai 9. joulukuuta 2011
Eilisen lukemisia: Postikorttimurhat
Olen tainnut lukea kaikki Liza Marklundin dekkarit ja yleensä pitänyt niistä kovasti. Postikorttimurhat ei tee poikkeusta. Aloitin kirjan lukemisen kampaajan tuolissa, ja juoni kiskaisi sen verran hyvin mukaansa, että rykäisin kirjan loppuun saman päivän iltana. Postikorttimurhat Marklund on kirjoittanut yhdessä James Pattersonin kanssa.
Lukutahti ei kerro verrattoman ylivoimaisesta lukunopeudestani, vaan siitä, että Postikorttimurhat on keveää, rivakkalukuista tavaraa. Se on melko yllätyksetön, perinteiset dekkarijuonenkäänteet sisältävä romaani, mutta omassa lajissa hyvin viihdyttävä ja koukuttava.
Tuskin jonkin ajan päästä enää muistan, mistä romaanin juonessa oli kyse, mutta sama se. Teos toimi mainiona aivot narikkaan -viihdepläjäyksenä totisemman lukemisen lomassa. Hauskan tuttuuden tunteen lukemiseen toivat ne kirjan hetket, joissa tarina käväisi Kaliforniassa ja Suomessa.
Kirjan pahikset olivat muuten harvinaisen kuvottavia. Toivottavasti heillä ei ole tosielämän esikuvia.
Lukutahti ei kerro verrattoman ylivoimaisesta lukunopeudestani, vaan siitä, että Postikorttimurhat on keveää, rivakkalukuista tavaraa. Se on melko yllätyksetön, perinteiset dekkarijuonenkäänteet sisältävä romaani, mutta omassa lajissa hyvin viihdyttävä ja koukuttava.
Tuskin jonkin ajan päästä enää muistan, mistä romaanin juonessa oli kyse, mutta sama se. Teos toimi mainiona aivot narikkaan -viihdepläjäyksenä totisemman lukemisen lomassa. Hauskan tuttuuden tunteen lukemiseen toivat ne kirjan hetket, joissa tarina käväisi Kaliforniassa ja Suomessa.
Kirjan pahikset olivat muuten harvinaisen kuvottavia. Toivottavasti heillä ei ole tosielämän esikuvia.
Tunnisteet:
Eilisen lukemisia,
James Patterson,
kirjat,
Liza Marklund
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Homma näpeissä
Opiskelin aikanaan vuoden verran liiketaloutta, kehnoin tuloksin. Opintoala oli minulle täysin väärä, mutta onneksi jaksoin olla luennoilla hereillä. Kaikenlaista hyötyä on siitäkin tarpomisesta ollut.
Erityisen iloinen olen siitä, että vaivauduin konekirjoituksen luennoille. Kymmensormijärjestelmän oppiminen osoittautui sittemmin äärettömän tärkeäksi taidoksi.
Kymmensormitekniikkani ei ole lähimainkaan täydellinen, mutta riittävän hyvä siihen, että pystyn tutulla näppäimistöllä kirjoittamaan pitkiä tekstejä nopeasti ja ilman sormiin tuijottamista. En voi käsittää, miten voisin tehdä kirjoitustöitäni ja -harrastuksiani, jos en siihen pystyisi.
Mielestäni konekirjoitus (tai mikä ikinä nimitys olisikaan) saisi olla pakollinen oppiaine jo peruskoulussa. Tietokoneella tehtävät työt tuskin tulevaisuudessa vähenevät. Näppäimistön hakkaamiseen käytetään huikeita määriä aikaa. Kuinka paljon oma työ voisikaan sujuvoitua, jos ottaisi asiakseen opetella oikean kirjoitustekniikan? Minä koin valtavan muutoksen yhdellä konekirjoituksen peruskurssilla. Jo perusosaaminen vie taitoa paljon eteenpäin, saati sitten, että tekniikan hioisi aivan loppuun saakka.
Yläkouluaikoinani koulussamme sai vielä valita konekirjoituksen valinnaiseksi aineeksi. Mikähän mahtaa nykyään olla tilanne suomalaisissa kouluissa, vai onko jo perusoletus, että tenavat ovat oppineet sujuvan kirjoitustekniikan itsekseen? Vaikka olisivatkin, niin aina voi treenata lisää.
Erityisen iloinen olen siitä, että vaivauduin konekirjoituksen luennoille. Kymmensormijärjestelmän oppiminen osoittautui sittemmin äärettömän tärkeäksi taidoksi.
Kymmensormitekniikkani ei ole lähimainkaan täydellinen, mutta riittävän hyvä siihen, että pystyn tutulla näppäimistöllä kirjoittamaan pitkiä tekstejä nopeasti ja ilman sormiin tuijottamista. En voi käsittää, miten voisin tehdä kirjoitustöitäni ja -harrastuksiani, jos en siihen pystyisi.
Mielestäni konekirjoitus (tai mikä ikinä nimitys olisikaan) saisi olla pakollinen oppiaine jo peruskoulussa. Tietokoneella tehtävät työt tuskin tulevaisuudessa vähenevät. Näppäimistön hakkaamiseen käytetään huikeita määriä aikaa. Kuinka paljon oma työ voisikaan sujuvoitua, jos ottaisi asiakseen opetella oikean kirjoitustekniikan? Minä koin valtavan muutoksen yhdellä konekirjoituksen peruskurssilla. Jo perusosaaminen vie taitoa paljon eteenpäin, saati sitten, että tekniikan hioisi aivan loppuun saakka.
Yläkouluaikoinani koulussamme sai vielä valita konekirjoituksen valinnaiseksi aineeksi. Mikähän mahtaa nykyään olla tilanne suomalaisissa kouluissa, vai onko jo perusoletus, että tenavat ovat oppineet sujuvan kirjoitustekniikan itsekseen? Vaikka olisivatkin, niin aina voi treenata lisää.
tiistai 6. joulukuuta 2011
Vapaa
Olen saanut ja saan valita asuinmaani ja -paikkakuntani, aviopuolisoni, koulutukseni, työni, maailmankatsomukseni, poliittisen kantani, ruokani, vaatteeni ja harrastukseni.
Tiedän olevani huikean etuoikeutettu. Sen koetan pitää mielessä joka päivä enkä vain tänään.
Onnea, Suomi, ja kiitos antamistasi mahdollisuuksista. Koetan tehdä niillä tolkullisia asioita.
Tiedän olevani huikean etuoikeutettu. Sen koetan pitää mielessä joka päivä enkä vain tänään.
Onnea, Suomi, ja kiitos antamistasi mahdollisuuksista. Koetan tehdä niillä tolkullisia asioita.
perjantai 2. joulukuuta 2011
Täpinässä
Tämä heppu on ollut mielessäni, kun ajattelen tulevaa viikonloppua. Luvassa on luultavasti paljon seesteisempää meininkiä kuin Samilla. Hermostuneen kiroilun sijaan oletan päästeleväni enemmänkin intohihkaisuja ja äimisteleviä huokauksia.
Kiinnostava nähdä, näkyykö manaileva viiksivallu kansallispuistossa mitenkään.
Kiinnostava nähdä, näkyykö manaileva viiksivallu kansallispuistossa mitenkään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)