Askel-askel-hyppy

Tämä on taas vuosi, jolloin suunnilleen koko Viro kokoontuu Tallinnan laululavalle joka viides vuosi järjestettävään laulu- ja tanssijuhlaan. Tämänvuotinen laulujuhla on järjestyksessä 26:s (tanssijuhla 14:s). Juhlan teemana on Ajan kosketus - Koskettamisen aika.

Juhla on heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna. Jos haluaa täysin ainutlaatuisen, omaleimaisen ja erittäin, erittäin vahvatunnelmaisen kokemuksen, niin suosittelen saapumaan paikalle. Olin humussa mukana viisi vuotta sitten ja tilaisuus oli unohtumaton. Tänä vuonna en pääse 100 000 laulajaa katsomaan ja mukana laulamaan, mutta koetan kannustaa kaikkia muita paikalle.

Varsinainen laulujuhla tuli nyt mieleeni, kun olen tänään viettänyt päivää Piritan pyöräilyvelodromin laidalla katsellen lasten voimistelujuhlan harjoituksia. Esikoinen on siellä päiväkotiryhmänsä kanssa mukana. Koko kevät on päiväkodin jumppatunnilla harjoiteltu tanssiesitystä, ja huomenna yleisö pääsee näkemään monisatapäisen lapsiparven esityksen kokonaisuuden.

Olen kovin iloinen siitä, että esikoinen on mukana tällaisessa. Hän ei ole koskaan nauttinut esiintymisestä ison yleisön edessä, mutta näköjään tuolla porukassa menee hurjalla innolla mukana, ja on oppinut jopa tekemään esitykseen kuuluvia kärrynpyöriäkin.

Katsokaapa muuten tästä linkistä superkuva vuoden 2009 juhlasta. Ensinnäkin siitä saa
käsityksen siitä, miten valtavasta väkimäärästä on kyse. Toiseksi voi leikkiä hauskalla tekniikalla, jossa kuvasta oikeasti voi löytää itsensä väkimassan joukosta.

Pidä hai liikkeessä

Helteisellä äikäntunnilla koulun pihalla puhuimme tänään kielen muuttumisesta. 

Kuudesluokkalainen oppilaani tiivisti asian kertakaikkisen hienosti: 

"Kieli on kuin hai. Jos se ei liiku, niin se kuolee." 

Että tulee hyvä mieli, kun koululaisen suusta singahtaa tuollainen oivallus. 

Hän kulkevi kuin yli kukkien

Tallinnan raitiovaunut kulkevat tähän vuodenaikaan muutamin paikoin kuin pellon keskellä. On hauska humpsahtaa kolisevalla tsekkoslovakialaisella ratikalla keskustan asfalttimaisemista Pohjois-Tallinnan voikukkiin. 

(Tämä postaus on tehty kännykällä. Testailen taas, ovatko asetukset kohdillaan.)

Suljettu saari

Lasten sairastellessa vesirokkojaan tuli näköjään harrastettua paikallismatkailua. Edellispostauksessa mainitun kasvitieteellisessä puutarhassa vierailun jälkeen lähdin sattumanvaraisesti ajelemaan kohti Viimsiä.

Sinne matkatessa tuli vastaan tämän kuvan näky:

Olimme päätyneet Pandjun saaren rannalle. Saari on tuolla kaukana, ja näin matalan veden aikaan sinne pääsisi kuvan hiekkasärkkää pitkin. 

Paitsi että nyt ei päässyt, sillä Pandjulla pesii hurjasti lintuja, ja kieltokyltit komensivat pysymään kaukana saaresta. 

Mutta mikäpä maisemia ihastellessa. Kaukana siinsi Tallinna.

Olipa hassu, hieno paikka.

Tallinnan kasvitieteellinen puutarha

Pari viikkoa sitten pyörähdimme nuorison kanssa Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa. Jokin aika sitten minulle tuli täyteen kuusi vuotta Virossa, mutta vasta nyt tuli käytyä tässä kohteessa.

Vapun tienoilla oli melko kylmä eikä kasvitieteellisen piha-alueilla ollut vielä kovin paljon nähtävää. Tulppaanit olivat toki jo hyvässä kasvussa.

Kasvihuoneessa sen sijaan oli monenlaista ihmeteltävää. Lapset tykkäsivät eniten hattivattien näköisistä kaktuksista.

Kasvitieteellinen on aivan Teletornin vieressä, joten näpsä turisti käy samalla reissulla näissä kahdessa paikassa.

Auts. Älä kaadu tällä polulla. 

Nyt varovasti ja rauhallisesti! 

Kasvitieteellisen Aasia-osastolla oli vehreää. 

Kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneen korkeimman osan sisällä kasvaa palmu. 

Tällaista en ollut nähnyt koskaan aiemmin: roikkuvia tulppaaneja.
Näyttävät aivan sambatanssijoilta. 

Nämä on näitä, ööö, sinisiä kukkia. Helmililjoja? 

Teletorni on sumentunut. 

Tulppaani tulollaan. 

Plöm sanoo munniharppu, kling sanoo käsikello

Olin tänään TEDx Tallinn -tapahtumassa.

Pitkän päivän aikana sai kuulla huiman määrän kiinnostavia puheita unitutkimuksesta korruptioon ja intiaanikielien pelastamisesta ammattivalokuvaukseen.

Olin toista kertaa Tallinnan TED:issä. Kun oma arki pyörii pikkuruista kierrostaan päivätyön ja kodinhoidon välillä, aivot aivan kehräävät onnesta, kun pääsevät päiväksi kuulemaan tyystin muita juttuja.

Päivään kuului myös kaksi vaikuttavaa, epätavanomaista musiikkiesitystä.

Taiteilijanimellä meisterjaan esiintyvä Jaan Tätte Junior soittaa munniharppua. Enpä olisi ikinä arvannut, että yhdessä syntetisaattorin kanssa hassusta soittimesta saa niin omintakeista musiikkia. Kuunnelkaapa vaikka tästä linkistä Üle saamine -niminen kappale, johon kuuluu varsin persoonallinen videokin.

Toinen muusikkoesiintyjä oli käsikellojen soittaja Inna Lai. Hän oli tosi karismaattinen, asiastaan täysillä innostunut humoristinen taiteilija. Alla oleva YouTube-video puhukoon enemmän kuin selitys. Että jos aletaan puhua koordinaatiosta, keskittymisestä ja tolkuttomasta harjoittelun määrästä, niin sen voisi tiivistää tähän:



(Jos TED-tapahtumien käsite on vieras, niin kannattaa tutustua asiaan nettisivulla ted.com.)

Vaalimainontaa virolaisen rumasti

Vaalimainonta tuskin on eleganttia ja tahdikasta yhtään missään, mutta virolainen äänien kalastelu on minusta todella vastenmielistä.

Täällä vaalimainonta keskittyy härskisti siihen, miten nolata vastapuolta.

Sen sijaan, että perustellusti nostettaisiin esiin omaa osaamista ja vahvoja puolia, mainoksissa kaivellaan vastustajaa.

Tökkiminen tehdään sekä sanallisesti että kuvin. Minun on hankala kuvitella suurta suomalaista puoluetta tekemässä vaalimainoksiaan niin, että se sijoittaisi niihin pilakuvamaisia, halventavia otoksia vastustajista. Virossa tämä osataan.

Tulevissa eurovaaleissa Viron kaikilla isoilla puolueilla on tarjota ehdokkaaksi täkäläisessä politiikassa todella suuri nimi. Mediassa on hehkutettu, että tämänkertainen eurovaali on varsinainen dinosaurusten taisto.

Toivoisi, että näillä dinosauruksilla puoluekoneistoineen olisi kykyä tyylikkäämpään kampanjointiin, mutta mitä vielä.

Pari päivää sitten Postimees-lehden kannessa oli kammottavan surkea otos Keskerakond-puolueen Edgar Savisaaresta, jonka irvikuvamaisen huonon kasvokuvan taustalle oli kuvankäsitelty Kreml. Vieressä hymyili vastikään väistynyt pääministeri, Reformierakond-puolueen Andrus Ansip, ja mainostekstissä tietysti tökittiin kaikin mahdollisin keinoin Savisaarta.

Tänään mainos tavallaan jatkui. Jatkajana vain oli kahden edellisen kilpailija. Nyt Postimees-lehden kannessa olivat naamat surkeina sekä Savisaar että Ansip, ja heitä puolestaan nälvi IRL-puolueen ehdokas Tunne Kelam, nykyinen europarlamentaarikko. Mainos on niin rumanhuono, että se on jo lähes hilpeä.

Maailmanajassa, jossa Naton joukot ovat juuri saapuneet Viroon, koettaa ymmärtää, että miehitysajasta on tässä maassa kovin lyhyt aika ja naapurin uhka on virolaisille paljon totisempi asia kuin suomalaisille. Silti toivoisin, että vaalimainonnassa voitaisiin keskittyä vähän tuoreempiin teeseihin kuin siihen, millainen jonkun rooli on ollut miehitysaikana tai sen päättyessä. Yli 20 vuoden takaisten tekemisten muistelu vaalityössä tuntuu hieman muinaiselta.

Eurovaaleissa äänestän Virossa (muutoin tietysti Suomen vaaleissa). Äänestän aina kun voin, mutta näille toisiaan nälviville muinaismuistoille tai heidän puolueilleen ei viitsisi ääntään antaa.

Katumuotia Tartosta

Kyllä minun mieleni niin pöllämystyi, kun näin nämä housut Tarton katukuvassa.

Perhonen pakaroiden välissä. Tässä tuntee itsensä jo aika vanhaksi.

Näissä värikkäissä tunnelmissa hyvää vappua kuitenkin kaikille! Eilisen uutisten takahuoneessa parannellaan vesirokkoa.